25.4.2016

Hijab – omavalintainen etuoikeus vai varma merkki sorrosta?

Islam on maailman toiseksi suurin uskonto, joka kattaa 1,3 miljardia muslimia, mutta tunnetuimpia länsimaiselle yhteiskunnalle heistä vuonna 2016 ovat surullisen kuuluisa vähemmistö, ääri-islamistit. Tämä vie huomion muilta islamiin liittyviltä ilmiöiltä, ja ennen kaikkea itse uskonnon luonteelta. Ymmärtääksemme tätä päivää ravisuttavia ilmiöitä, meidän jokaisen on ymmärrettävä niiden osatekijät, tausta ja historia. Nyt on kyse islamista, joka ei ole vain uskonto. Islam on kulttuuri, ja yksi sen helpoiten tunnistettavimmista tunnusmerkeistä länsimaalaisessa katukuvassa on hiljab, huntu.

Tästä päästään Pepicellin kirjaan Islamin huntu, joka on laajasti huntua vaatekappaleena, historiallisena ilmiönä ja poliittisena kannanottona käsittelevä tietoteos. Kirjassa käsitellään tämän päällepäin vaatimattoman vaatekappaleen historiaa nykypäivään asti nostaen esiin niin sen alkuperän, kuin nykyisenkin olemassaolon syyt ja seuraukset. Kuinka moni edes tietää, että hunnun käyttö on lähestulkoon hävinnyt historian saatossa, ennen kuin se sai taas uuden merkityksen ja yleistyi jälleen? Kuinka moni tiedostaa tämän vaatekappaleen heijastelevan yhteiskunnallisia oloja, ja vastoin kaikkia odotuksia olevan yksi islamilaisen feminismin symboleista? Kuinka moni on huomannut, että naiset eivät itse asiassa ole huntukeskustelun uhreja, vaan ylläpitäjiä ja jopa lietsojia? Pepicelli ei käsittele huntua niinkään konkreettisena asiana, vaan ennemmin ilmöiden ruumiillistumana ja symbolisina merkityksinä. Kirjassa nostetaan esiin monia pointteja, joita nykypäivän länsimaalainen ei tulisi ajatelleeksi vahingossakaan, ja monien näkökulmien avulla tietämättömälle alunperin mustavalkoinen asia on kirjan sulkiessaan täynnä harmaan sävyjä. Pepicellin selostus on paikoittain hieman epäjohdonmukaista, mutta tämä muistuttaa miellyttävästi aitoa ajatuskulkua, joka siirtyilee luontevasti alkuperästä asiaan ja lopulta sen seuraukseen. Lopputuloksena on kattava käsittely tästä maailmaa kuohuttaneesta vaatekappaleesta.

Teoksen yllättävimpiä puolia oli Pepicellin osoittama kritiikki länsimaista kulttuuria kohtaan, mikä on mielestäni hyvin ihailtava ulottuvuus, sillä kirjan oletusarvona selvästi toimii, että lukija on länsimaalainen. Pepicelli herättää taitavasti itsekriittisyyttä suppeita näkökulmiamme kohtaan, sekä kiinnittää huomion näkemämme maailman keinotekoisuuteen- kontrasti tulee itämaisesta kulttuurista. Esimerkkinä Pepicelli käyttää mielikuvaa kauneudesta, johon liittyy itämaisessa kulttuurissa paljon kahden ihmisen välistä jakamista, kun taas länsimaissa kauneus on keino kilpailla, myydä, ja objektisoida erityisesti naisia.  " – huntu voi olla naisille vahvistava ja vapauttava kokemus kapitalistisessa kulutusta ihannoivassa yhteiskunnassa, joka pakottaa heidät keskittymään ruumiiseensa ja ulkonäköönsä ja tekee heistä pelkkiä kulutushyödykkeitä.” “Hijab ei siis ole naisia sortavan uskonnon vertauskuva vaan päinvastoin symboloi uskontoa, jolle naiset ovat itsenäisiä henkilöitä, eivät seksiobjekteja.” Nämä lauseet jättävät miettimään, kumpuaako länsimainen moralismi itämaisia kulttuureja kohtaan oman kulttuurimme idealistisen saastumisen peittelystä, vai todellisesta kyvystä osoittaa pidemmälle kehittynyttä edistyneisyyttä esimerkiksi naisten oikeuksien suhteen. Kirjan aloittaessaan on kriittinen itämaisia arvoja kohtaan, lopettaessaan kyseenalaistaa ennemmin omiaan.

Minea Aalto

Viimeksi muokattu 25.4.2016

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, joka kertoo yleistajuisesti Akatemian rahoittamasta tutkimuksesta sekä tieteestä ja tutkimuksesta yleensä. Sivuille kootaan muun muassa tutkijahaastatteluita, tieteen yleisötapahtumia, tiedeuutisia ja tutkimuksesta kertovia taustajuttuja.

Seuraa meitä:

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
terhi.loukiainen@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta www.aka.fi