31.3.2017

Toivotut ja ei-toivotut ulkomaalaiset

Vanhan vastakkainasettelun mukaan toistensa ääripäitä ovat moderni yhteiskunta, jota ovat muovanneet teollistuminen ja muuttoliike, siirtolaisuus, kansainvälistyminen ja globaalistuminen sekä esimoderni, esiteollinen yhteiskunta, joka kuvataan ylläolevien vastakohdaksi. Asetelma vain kärjistyy, kun tarkastellaan Euroopan periferiaa, jonne uuden ajan alun Suomikin sijoitetaan. Mikä oli kansainvälistymisen aste esimerkiksi Satakunnan maaseudulla ajalla 1550-1750? Ei varmaankaan kovin suuri.

Maakunnassa kuitenkin vaikutti tuolloinkin koko joukko ulkomaalaisia (ja vähintään ruotsalaisia) ihmisiä, joilla oli omanlaisensa panos alueen kehitykseen. Ajan ”konglomeraattivaltiot”, jollainen Ruotsikin oli, koostuivat erikielisten, erikulttuuristen ja erilaiset oikeudet omaavien alamaisten asuttamista alueista, ja näiden välillä tapahtui liikettä. Huomionarvoista on, että myös satakuntalaiset itse liikkuivat maakuntansa ulkopuolella ja tälläkin oli vaikutusta Suomen ja Ruotsin historiaan.

Suunnitellessamme Satakunnan maakuntahistorian osaa V päätimme Tiina Miettisen kanssa ottaa yhdeksi näkökulmaksi teeman Satakunta ja ulkomaailma. Tämä kattaisi niin ulkomaalaiset Satakunnassa kuin satakuntalaiset ulkomaailmassa sekä ne ilmiöt, jotka saivat ihmiset liikkeeseen. Yksi tärkeimmistä oli sota, jota Ruotsi kävikin suurimman osan ajanjaksoa.

Oma ongelmansa on määritellä, kuka oli ulkomaalainen. Kansallisuus-käsite ei sovellu tähän aikaan. Jos puhutaan eri alueilta lähteneistä tai eri etnisiteettejä edustaneista ihmisistä, maakunnasta löytyy melko useita: ruotsalaisia, venäläisiä, baltian- ja inkerinsaksalaisia, saksalaisia, romaneja, valloneja, skotlantilaisia, jopa oletettavasti italialaisia.

Suurin osa kyseisistä ihmisistä asui Satakunnan maaseudulla. Eivätkö kaupungit olleet kansainvälisten yhteyksien solmukohtia? Tavallaan, mutta tähän aikaan ulkomaanyhteyksiä ja kansainvälistä yhteistyötä pyrittiin tarmokkaasti estämään. Ulkomaankaupan rajoitukset, ulkomaalaisten alusten kiellot tulla Porin ja Rauman satamiin sekä ulkomaalaisten asettumista kaupunkeihin koskevat rajoitukset 1600-luvulla oli suunnattu parhaansa mukaan tyrehdyttämään pikkukaupunkien porvarien yhteistyötä muunmaalaisten kanssa. Aiemmin yhteydet olivat olleet vilkkaampia. Tästä ovat osoituksena keskiajan saksalaiset hansakauppiaat, jotka ovat jättäneet jälkeensä runsaasti saksankielistä nimistöä koko Kokemäenjoen vesistön matkalle.

Valtakunnan politiikassa suhtautuminen ulkomaalaisiin oli pitkälti varovaista ja negatiivista. Lait rajoittivat ulkomaalaisten oleskelua Ruotsin valtakunnassa ja tekivät muun muassa heidän pääsynsä valtaneuvostoon vaikeaksi. Valtakunnan asukkaiden mielestäkin vieraiden kulttuurien edustajissa oli jotakin epäilyttävää. Rauman käsityöläiset suhtautuivat karsaasti saksalaisten kauppiaiden asiamiehiin eli kesteihin, joita kaupungissa sallittiin oleskella, ja Pirkkalan asukkaat koettivat useaan otteeseen päästä eroon romaneista, jotka heidän mukaansa olivat häiriöksi liikkuvalla elämäntavallaan ja hevoskaupoillaan.

Kuten muiden sotaa käyvien, reformaation ja vastareformaation keskellä kamppailevien ja keskenään kilpailevien eurooppalaisten valtioiden, Ruotsinkin tavoitteena kansainvälisissä kontakteissa oli riskien minimointi ja hyöty omalle kruunulle. Suositeltua oli käydä opintomatkoilla ulkomailla, mistä valtio oletettavasti tulisi hyötymään esimerkiksi tulevien diplomaattien muodossa. Oli myös tavoiteltuja ulkomaalaisia, joita haalittiin valtakuntaan lähes väkipakolla. Filosofi Rene Descartes (1596-1650) ja ”Ruotsin maalaustaiteen isä” David Klöcker Ehrenstrahl (1628-98) ovat tunnettuja esimerkkejä, samoin vallonit, joita tuotettiin Belgian alueelta työskentelemään myös Satakunnan ensimmäisessä ruukissa Euran Kauttualla. Ylipäänsä ulkomaiset asiantuntijat ja ammattiväki, mukaanlukien palkkasotilaat, olivat haluttuja.

Ulkomaalaisilla oli vaikutuksensa Satakunnan sosiaaliseen elämään. Lähteiden valossa välitön tulos oli usein kielteinen, kuten silloin, kun maakuntaan sijoitettiin ruotsalaisia joukko-osastoja linnaleiriin 1500-1600 -lukujen vaihteessa. Paikallisten maanviljelijöiden ja heidän taloihinsa majoitettujen vieraskielisten sotureiden rinnakkainelo ei tahtonut luonnistua, vaan johti lukuisiin valituksiin ja jopa väkivaltaiseen vastarintaan. Loimaalaiset karkottivat ruotsalaiset ratsumiehet lopulta asein pitäjästään.

Toinen iso ilmiö oli baltiansaksalaisten invaasio, mikä niin ikään johti ristiriitoihin. Paikallishistoriat ovat usein suhtautuneet läänityksillä palkittuihin, Ruotsin sotavoimissa taistelleihin balttiupseereihin kielteisesti ”lajinsa tyypillisinä edustajina” ja nostaneet esille lukemattomia epäkohtia, joita heidän kovaotteinen ja omavaltainen veronkeruunsa sekä tilushankintansa paikallisyhteisöissä aiheutti. Taustaa on etsitty tulokkaiden tottumuksesta maaorjuuteen, joka Baltiassa tuohon aikaan vallitsi. Samaan aikaan täytyy muistaa, että myös kotimaiset aateliset ja hallintomiehet osasivat ajaa omaa etuaan ja heidänkin omavaltaisuudestaan valitettiin kiivaasti eritoten ennen nuijasotaa.

Monissa tapauksissa baltiansaksalaiset aateliset naturalisoitiin Ruotsin ritarihuoneeseen, he perustivat läänitykselleen säterikartanon ja asettuivat pysyviksi asukkaiksi. Kuuluisa esimerkki on ”skandaalisuvuksikin” kutsutut von Jordanit, joiden värikkäitä edesottamuksia Rauman seudulla on käsitelty historiajulkaisuissa paljon. Kansa sai ihmetellä muun muassa epäsäätyiseen suhteeseen miesvainajansa kirjurin kanssa päätynyttä leskirouvaa sekä naimisissa olleen porvarin kanssa Gdanskiin karannutta tytärtä.

Sodankäynnin seurauksena maahan saapuneita eksoottisia tulokkaita olivat myös Ruotsin palvelukseen siirtyneet venäläiset tai inkeriläiset pajarit, joita sijoitettiin Satakuntaan muutamia sen jälkeen, kun heidän kotiseutunsa siirtyi Ruotsin haltuun 1580-luvulla. Muun muassa Baranoffit jäivät maakuntaan asumaan ja heistä sukeutui merkittävä kokemäkeläinen sotilassuku.

Sota sai aikaan liikettä myös toisin päin. Isonvihan aikaan maakunnan säätyläistöä pakeni siirtolaisiksi Ruotsin puolelle. Osa jäi Pohjanmaalle, koska eivät ehtineet Pohjanlahden yli ennen venäläisten tuloa. Siirtolaiset palasivat rauhan tultua kotiin, mutta emämaassa oli myös vakinaista suomalaista väestöä. Tukholman suomalaisessa seurakunnassa asui paljon satakuntalaisia. Suuri osa oli lähtöisin Ala-Satakunnan rannikkopitäjistä, joista oli pääkaupunkiin tiiviitä purjehdusyhteyksiä, mutta yllättävän paljon muuttoja oli tapahtunut sisämaastakin, aina Ruovettä myöten. Myös niin kutsuttuja suomalaismetsiä raivaamaan muutti väkeä Satakunnan koillisista pitäjistä. Kyseessä tosin olivat seudulle tulleet savolaiset uudisasukkaat, joista osa jatkoi matkaansa Ruotsiin asti.

Toinen satakuntalaisten vakiokohde oli Rääveli eli Tallinna, jonne suuntautui myös erään mouhijärveläisen, kotoaan karanneen viisitoistavuotiaan tytön matka vuonna 1693. Hän ei tosin päässyt perille saakka, vaan jäi rahojen puutteessa Siuntioon tienaamaan. Sisämaan yllättävän laajoista yhteyksistä kertoo, että hänen matkakumppaninsa, nuori nainen hänkin, pääsi ongelmitta perille ja ryhtyi Räävelissä piiaksi, ja tytön sisar puolestaan oli asunut kyseisessä kaupungissa jo pidempään ja houkutellut sisartaan muuttamaan luokseen.

Mouhijärveläistytön tarina on suoranainen seikkailukertomus, ja sellaisia tunnetaan muutama muukin. Kotitaloonsa Lavian Huidalle muutti vanhoilla päivillään takaisin merimies Michel Carlinpoika (n. 1629-1712), jonka kerrottiin 50 vuoden aikana seilanneen kaikki maailman meret ja joutuneen vangiksi Turkissa. Tyrvääläisen rusthollarin pojanpoika Johan af Wanoch (1732-1790) puolestaan teki elämäntyönsä Tukholman hovissa, jossa toimi tallimestarina ja kruununprinsessa Sofia Magdalenan ratsastuksenopettajana. Hän valitsi aatelisvaakunaansakin kentaurin kuvan. Satakuntalainen kansainvälinen tiedevaikuttaja oli professori Johannes Svenoni Raumannus (n. 1570-1614), jonka ura Uppsalan yliopistossa ja aikansa tiedemaailmassa oli vaikuttava.

Satakunnan uuden ajan alun kansainvälisyyden isoina linjoina jäävät ehkä päällimmäisinä käteen estot, kiellot, rajoitukset, epäluulo ja ongelmat. Maakunta ja sen tarjoamat verotulot toimivat palkkioiden lähteenä esivallan kannalta hyödyllisille ja sen vuoksi halutuille ulkomaalaisille. Pääosa heistä työskenteli sotalaitoksen palveluksessa, joko linnaleiriään keräävinä sotamiehinä tai suurvaltasodissa kunnostautuneina upseereina. Heidän ja paikallisen väestön kohtaamiset eivät useinkaan olleet ongelmattomia. Asetelma oli jo valmiiksi ristiriitainen: vierasta kulttuuria edustava läänityksenhaltija perustaa kartanon liittämällä siihen ympäröivät talonpoikaistilat, tai muonansa kovaotteisesti keräävä ruotsinkielinen sotajoukko pysyttelee pitäjässä viikkoja, jopa kuukausia.

Lähteissä kielteiset kokemukset korostuvat, koska yleensä kyse on valituksista ja käräjäkäsittelyistä. Monet ulkomaalaiset kuitenkin jäivät pysyväksi osaksi maakunnan väestöä ja toivat mukanaan osaamista ja myönteisiä vaikutteita. Tietyt tapaukset, kuten Porissa puutavaran vientiä isonvihan alla koettaneen inkerinmaalaisen kauppiaan Johan Kostfeltin yritteliäisyys, jäivät asukkaiden mieliin vuosikymmeniksi.

Arkisesta ja sopuisasta rinnakkainelosta on vaikea saada tietoja. Pienen ja samalla hivenen koomisen häivähdyksen sovittelevasta suhtautumisesta tarjoaa Eurajoelle asettuneen saksalaisen torvensoittaja Baltsar Hansinpojan tapaus. Hän löi erästä naista käräjätuvassa vuonna 1600. Naiseen, yhtä hyvin kuin mieheen, survaistu mustelma ei sinänsä olisi ollut kovin vakava eikä myöskään harvinainen teko, mutta käräjärauhan rikkomisesta koitui ankara rangaistus. Tapaus kuitenkin annettiin anteeksi, koska sekä uhri että ”joukko hyviä miehiä” sitä toivoivat perusteenaan, että Baltsar oli saksalainen eikä tiennyt mitään oikeudesta eikä maan tavasta.

Teksti: Tutkijatohtori Ulla Koskinen, Jyväskylän yliopisto

Kuvat: Koskisen kasvokuva Tiina Miettinen, kuvituskuvat Satakunnan Museo (Kokemäenjoki) ja Rauman Museo (Michael von Jordan)

Viimeksi muokattu 31.3.2017

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, joka kertoo yleistajuisesti Akatemian rahoittamasta tutkimuksesta sekä tieteestä ja tutkimuksesta yleensä. Sivuille kootaan muun muassa tutkijahaastatteluita, tieteen yleisötapahtumia, tiedeuutisia ja tutkimuksesta kertovia taustajuttuja.

Seuraa meitä:

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
terhi.loukiainen@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta www.aka.fi