12.12.2014

Sokea marttyyrineitsyt ja muita nykyajan pyhiä

13.12. vietetään Lucian päivää, jolloin valkopukuinen kynttiläkruunua kantava nuori tyttö tuo valoa talven pimeyteen. Lucia oli uskonsa puolesta kuollut neitsyt, marttyyri 300-luvun Sisiliasta. Lucia oli keskiajalla suosittu pyhimys, jonka juhlapäivä osui käytössä olleen juliaanisen kalenterin mukaan talven pisimpään yöhön. Tämän jälkeen päivät alkoivat taas pidentyä ja Lucia oli konkreettisesti valon tuoja.

Legendan mukaan Luciaa kidutettiin kaivamalla silmät hänen päästään, toisen version mukaan hän teki sen itse päästäkseen eroon innokkaasta kosijasta. Lucia onkin sokeiden suojeluspyhimys. Lucian päivän vietto ei ole kuitenkaan suora jatkumo keskiaikaisesta traditiosta vaan oletettavasti 1700-luvun lopulla Ruotsissa uudelleen synnytetty tapa. Ruotsista se levisi Suomeen, aluksi pappiloihin ja suomenruotsalaiseen kulttuuriin, viime vuosikymmeninä laajemmalle.

Nykyään Lucian päivän vietto saattaa olla vain kepeä joulunodotustapa, mutta keskiaikaisten pyhimyskulttien käytäntöjen tutkimuksella on paljon annettavaa myös tieteellisesti. Ne tuovat uutta tietoa menneisyydestämme ja mahdollistavat esimerkiksi uskonnon merkityksen pohtimisen laajemminkin. Pyhän Henrikin legendoineen tuntevat monet suomalaiset. Valehteleva Kerttu, Lallin raivo ja Köyliöjärven jään tapahtumat lienevät edes kaukaisesti tuttuja monille. Sen sijaan Henrikin tekemät ihmeteot ja hänen apuunsa turvautuneet kristityt tapoineen ovat tuntemattomampia, myös tutkijoille. Pohjoismainen keskiaikainen materiaali on valitettavan ohutta, mutta esimerkiksi Henrikin legendaan kirjattujen ihmekertomusten ja Ruotsissa Vadstenassa, Pyhän Birgitan haudalla haastateltujen suomalaisten pyhiinvaeltajien kokemusten pohjalta voidaan saada uutta tietoa maallikkojen uskonnollisuudesta ja niiden kytköksistä arkeen.

Vertailemalla pohjoismaisia tapauksia muuhun eurooppalaiseen materiaaliin huomataan esimerkiksi, että täällä sekä isät että äidit olivat innokkaita anomaan pyhimyksen apua lapsilleen. Hoivarooli ei ollut niin selkeästi sukupuolittunut kuin Etelä-Euroopassa – tai nykyisissä mielikuvissa keskiajalta. Toisaalta pyhimykselle avunannosta luvatut vastalahjat olivat selvästi vaatimattomampia täällä kuin vaikkapa Italian kaupungistuneilla alueilla. Tämä ei kuitenkaan suoraan kerro esimerkiksi alueen heikosta kristillistymisestä, kuten vanhempi tutkimus on esittänyt. Mielessä tulee pitää pohjoisen kulttuurin erityisyys. Tällä en tarkoita sitä, että keskiaikainen uskonnollisuus olisi jotenkin perustavanlaatuisesti poikennut muun Euroopan käytännöistä – kuten myös näkee usein väitettävän – vaan sitä, että matka lähimmälle pyhimyksen haudalle saattoi olla kymmenkertainen Etelä-Euroopan kaupungistuneisiin alueisin verrattuna. Suomalaiset pyhiinvaeltajat eivät siis pröystäilleet hartaudenharjoittamisen tavoillaan, he eivät luvanneet matkata paljain jaloin, kädet sidottuina tai itseään ruoskien läpi kaupunkien. ”Ei tehrä tästä ny numeroo” -asenteella he kuitenkin vaelsivat satoja kilometrejä, myös talven pakkasissa, kunnioittaakseen antamaansa lupausta.

Komparatiivinen ote asettaa uuteen valoon myös joitain perinteisiä lähdetulkintoja. Esimerkiksi Mikael Agricolan väitteet suomalaisten epäjumalten palvonnasta ja pakanallisista tavoista asettuvat uuteen valoon, kun tiedostaa niiden olevan myös retoriikkaa ja että samantapaisia syytöksiä esitettiin eri puolilla Eurooppaa läpi keskiajan.

Mediassa keskiaika tapoineen ja uskomuksineen esitetään usein Toisena, joko hyvässä tai vielä useammin pahassa. Keskiaikaan vetoaminen on retorinen tyylikeino, kun nykyilmiöille haetaan äärimmäistä vertailukohtaa. Kiinnostus keskiajan pyhimyskulttien käytäntöihin ei kuitenkaan heijastele vain eskapismia tai mystisen kaipuuta, vaan näiden ilmiöiden tutkimuksella on yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja selkeä heijastumispinta nykymaailmassa. Uskonto herättää edelleen intohimoja, kuten viimeaikaiset keskustelut yhteiskunnallisista asioista ovat osoittaneet. Pyhimysten kunnioittaminen ei varsinaisesti suomalaisten arkeen kuulu, mutta monia vanhoja tapoja lämmitellään uudelleen. Esimerkiksi pyhiinvaellusperinne lisää suosiotaan myös Suomessa. Vastaavasti uskonnolliset retriitit tai enkelikokemukset kertovat omalla tavallaan siitä, että pyhän kaipuu ei ole kadonnut. Lucia kynttilöineen ei kenties vastaa tähän kaipuuseen, mutta kertoo myös keskiaikaisten pyhimyskulttien toisesta puolesta, niiden sosiaalisesta merkityksestä. Yhteisöllisyys syntyi ja syntyy jaetuista rituaaleista; ne tuovat valoa ja lämpöä – kynttiläkruunulla tai ilman.

Sari Katajala-Peltomaa
FT, Dosentti, Tutkija

Viimeksi muokattu 31.3.2015

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, joka kertoo yleistajuisesti Akatemian rahoittamasta tutkimuksesta sekä tieteestä ja tutkimuksesta yleensä. Sivuille kootaan muun muassa tutkijahaastatteluita, tieteen yleisötapahtumia, tiedeuutisia ja tutkimuksesta kertovia taustajuttuja.

Seuraa meitä:

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
terhi.loukiainen@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta www.aka.fi