27.5.2015

Propagandan ja viestintävaikuttamisen erot ja yhtäläisyydet

Viimeisen vuoden aikana monissa länsimaissa on ihmetelty Venäjän voimakasta ja kokonaisvaltaista viestintäkampanjaa. Suomessa kohistiin jo syksyllä 2014 venäläisten sinänsä tuloksettomiksi jääneistä suunnitelmista perustaa Suomeen radioasema. Viimein tänä keväänä Venäjän valtiollinen Sputnik News -uutistoimisto avasi suomenkielisen palvelun, jonka tarkoituksena on muokata suomalaisten näkemyksiä Venäjästä ja maailmasta ylipäätään. Julkisuudessa on oltu yhtäältä huolissaan kehityksestä, mutta toisaalta nostettu esimerkkejä merkillisistä tai hullunkurisiksi osoittautuneista uutisista. Ylipäätään keskustelussa on silti korostettu enemmän Venäjän hallinnon harjoittaman propagandan taitavuutta ja vaarallisuutta kuin sen usein ilmiselvää räikeyttä ja totuudenvastaisuutta.

Nyky-Venäjän viestintästrategian taustalla on pitkä kokemus 1800- ja 1900-luvun vaiheesta alkaen, jolloin Lenin kannattajineen ryhtyi kehittelemään erilaisia yleisöön vaikuttamisen keinoja. Näitä tekniikoita on sittemmin tietenkin paranneltu ja muuteltu, mutta perusperiaatteissa on paljon tuttua varhaisilta ajoilta. Propagandassa käytetään hyväksi (oikeaa tai tekaistua) informaatiota, tekeydytään tiedoksi, vääristellään käsityksiä sekä luodaan uskomusjärjestelmiä ja vahvoja vakaumuksia. Propaganda pyrkii systemaattisesti olemaan piittaamatta totuudesta ja tiedosta sekä vähättelemään järkiperusteita ja todistusaineistoja. Mustasta propagandasta on kyse silloin, kun viestin tosiasiallinen lähettäjä ei helposti selviä tai kun pyritään antamaan vaikutelma siitä, että viesti tulee ”kotimaisesta” luotettavasta lähteestä. Erityisesti toisen maailmansodan aikana monet maat pyrkivät aiheuttamaan sekaannusta vastustajassaan salaamalla radiolähetysten alkuperän.

Neuvostoliitto kohdisti toisen maailmansodan aikana Suomeen laajamittaista suomenkielistä radiopropagandaa, vaikka toki ajan tavan mukaan kiistikin lähetysten tulevan alueeltaan. ”Suomen vapausradio” -nimellä tunnettua asemaa väitettiin suomalaisten omaksi ”kansalliseksi ääneksi”. Vaikka neuvostovallan käyttämät menetelmät olivat pääosin hiomattomia, ei tässä yhteydessä voi välttyä tekemästä analogioita nykyhetkeen. Kesästä 1941 Leningradissa toimineen aseman tärkeimmät ja käytännössä koko toiminta-ajan vaikuttaneet työntekijät olivat 1930-luvulla Neuvostoliittoon loikanneet toimittaja-runoilija Armas Äikiä ja ylioppilas Inkeri Lehtinen, jotka sittemmin talvisodan aikana kuuluivat Otto Wille Kuusisen Terijoen hallitukseen. Asema lopetti viimein toimintansa vappuna 1945. Viimeisessä lähetyksessään se julisti tulleensa tarpeettomaksi sodan aikana maanpetoksesta tuomitun kirjailija Hella Wuolijoen noustua Suomen Yleisradion pääjohtajaksi.

Yleensä katsotaan, että vain länsiliittoutuneiden Suomeen kohdistamilla radiolähetyksillä oli todellista merkitystä suomalaisten mielialoihin. Sitä vastoin Suomen vapausradion vaikutusta on pidetty vähäisenä. Monet aikalaiset, muistelijat ja tutkijat ovat todenneet, että muun muassa vapausradion kuva olosuhteista Suomessa oli yksipuolinen, eikä usein räikeän loukkaava viestintä ainakaan edistänyt asiaa. Sota-aikana viestinnän voi ymmärtää olleen osa Neuvostoliiton yleistä sotapropagandaa, mutta Suomen vapausradion lähetykset suunnattiin edelleen syyskuussa 1944 solmitun välirauhansopimuksen jälkeenkin suomalaisen yhteiskunnan vallitsevia rakenteita ja päättäjiä vastaan. Vapausradio pyrki leimaamaan mahdollisimman suuren joukon Suomen ylintä johtoa neuvostovastaisiksi. Tyypillistä oli vaatimus valtioneuvoston vaihtamisesta ”kansanvaltaiseen hallitukseen”. Syksyn 1944 lähetyksissä mainittiin nimeltä 60 suomalaista, joista kommunisteja ja heidän hengenheimolaisiaan lukuun ottamatta käytännössä kaikki yksinomaan negatiivisessa yhteydessä. Yksi harvoista poikkeuksista oli Urho Kekkonen. Vastaavasti kaikkein ryvettynein sodanajan johtaja oli SDP:n puheenjohtaja Väinö Tanner, jota mustamaalattiin käytännössä jokaisessa lähetyksessä: hän ei ollut ”vain vaarallinen Neuvostoliiton vihollinen, hän on sosialidemokratian luopio, joka pitää sosialismin vastustamista elämäntehtävänään.” Syksyn edetessä asema vaati kovaäänisesti virkakunnan kokonaisvaltaista puhdistamista: perusteesinä oli leimata virkamiehet fasisteiksi, hitleriläisiksi, natsikiihkoisiksi, saksalaisliehittelijöiksi tai sotahulluiksi, jotka eivät kannattaneet Suomen vapausradion määritelmän mukaista (kansan)demokraattista yhteiskuntajärjestystä.

Vapausradio oli usein ensimmäinen suomenkielinen media, joka kertoi Liittoutuneiden valvontakomission (1944–1947) tulossa olleista vaatimuksista Suomen hallitukselle. Toisin sanoen valtaapitävien oli seurattava näitä usein uhkaavina pidettäviä lähetyksiä pysyäkseen perillä lähitulevaisuuden haasteista. Suomalaisille kommunisteille ja heidän liittolaisilleen radio tarjosi väkevää ideologista sisältöä ja usein jokseenkin sellaisenaan suomalaisessa julkisuudessa toistettuja iskulauseita. Osa käsitteistä muuttui sittemmin poliittiseksi todellisuudeksi, aivan kuten propagandistit olivat halunneetkin.

Vaikka osa Suomen vapausradion ohjelmissa esitetyistä väitteistä saattoi herättää kuulijoissaan hymähtelyä, niin harva tuskin välttyi kylmiltä väreiltä muun muassa kuullessaan toistuvasti eri tavoin eksplikoituja uhkaavia rinnastuksia muiden Saksan rinnalla taistelleiden maiden ja niiden sodanaikaisten johtajien ankeaan kohtaloon. Lähetyksissä käytettiin tekaistujen suomalaisten avustajien raportteja ja haastatteluja sekä toimitukselle lähetettyjä ”lukijakirjeitä”, joiden avulla Suomessa vallinneet olot näyttäytyivät synkkinä ja kansa tyytymättömänä. Välirauhansopimuksen voimaantulon jälkeen aloitettiin myös historian uudelleenkirjoittaminen, jossa suomalaisten sodanaikaiset teot tuomittiin kauttaaltaan vääriksi.

Välirauhan solmimisen jälkeen Suomen vapausradio perusti toimintansa ennen kaikkea yksinkertaistettuun ja mekaanisesti toistettuun sanomaan, jonka avulla saatiin aikaan tehokas ja suomalaisen yhteiskunnan perusrakenteisiin suunnattu rumputuli. Vaikka kuuntelijoiden määrä ei välttämättä ollut kovin suuri, niin ilmeisimpien kuulijaryhmien – kommunistien ja heidän seuraajiensa – lisäksi ainakin osan Suomen valtiojohtoa oli seurattava ohjelmistoa. Tällä tavoin pystyttiin mitä todennäköisimmin vaikuttamaan suomalaisten ajatteluun ja toimintaankin.

Viimeksi muokattu 27.5.2015

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, joka kertoo yleistajuisesti Akatemian rahoittamasta tutkimuksesta sekä tieteestä ja tutkimuksesta yleensä. Sivuille kootaan muun muassa tutkijahaastatteluita, tieteen yleisötapahtumia, tiedeuutisia ja tutkimuksesta kertovia taustajuttuja.

Seuraa meitä:

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
terhi.loukiainen@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta www.aka.fi