28.4.2017

Pentinkulman tirkistysaukko

Joulukuun 6. päivä vuonna 1917 on Suomen historian ehkä tunnetuin tirkistysaukko. Sillä tarkoitetaan, että vanhemmassa historiantutkimuksessa tuota hetkeä edeltänyt aika ja etenkin koko 1800-luku on nähty ikään kuin tienä, joka johti itsenäisyyteen. Sitä on tarkasteltu vuoden 1917 näkökulmasta – Itsenäisyysjulistus on siis alkanut historiantulkinnoissa määritellä sitä edeltävää menneisyyttä, vaikka itsenäisyys itsessään vuonna 1917 oli monien, täysin Suomesta tai suomalaisista riippumattomien, sattumien summa.

Suomen historian tulkinnoista voi löytää myös muita tirkistysaukkoja. Eräs sellainen on ”Pentinkulman tirkistysaukko”, jolla viittaan Väinö Linnan romaaniin Täällä pohjantähden alla ja sen historiatulkintoja koskeviin vaikutuksiin. Linnan kolmiosainen romaani antaa todistetusti varsin totuudenmukaisen kuvan suomalaisesta paikallisesta agraarielämästä aikakaudella, jonka kuvaamiseen se keskittyy. Romaani alkaa suurista nälkävuosista 1866–68, jolloin Jussi tuli vanhempansa nälkäkatastrofissa menettäneenä orpona Pappilan suojiin. Vauhtiin romaani pääsee vasta, kun Jussi on 1800-luvun lopulla aikamies ja raivaa itselleen torpan. Tästä alkaa suomalaisen maaseutuyhteisön tarkka kuvaus, joka jatkuu aina 1930-luvulle asti.

Täällä Pohjantähden alla maalaa kuvan paikallisyhteisöstä, josta on tunnistettavissa neljä selvää ryhmittymää. Aatelistoa edustaa paroni, papistoa kirkkoherra rouvineen ja talonpoikaistoa maansa omistava osa kansasta. Kaikilla näillä kolmella on alaisuudessa neljännen ryhmän edustajia, johon kuului tilatonta väestöä: torppareita, mäkitupalaisia, renkejä ja piikoja. Linna keskittyy kuvauksessaan näistä torppareihin. Linnan kertomuksessa vielä 1800-luvun lopun sääty-yhteiskunnassa kaikki nämä sosiaaliset ryhmät tiesivät suunnilleen paikkansa yhteisössä, mutta vähitellen erityisesti maata omistavien tai sitä hallinnoivien aateliston, papiston ja talonpoikien sekä maata omistamattomien ryhmien välit alkavat kiristyä. Kirjassa tämän kärjistymisen moottorina toimii yhteiskunnallisia ongelmia paljastanut sosialismi, jota räätäli Halme lukee kirjoista ja sanomalehdistä ja jonka Pentinkulman torppari Jussin poika Akselikin omaksuu. Tilattoman ja tilallisen väestönosan vastakkainasettelu johtaa lopulta vuonna 1918 raakaan kansalaissotaan.

Pentinkulman tirkistysaukko on metafora, joka kuvaa sitä, kuinka Linnan vaikutusvaltaisessa kirjassaan kuvaama maaseutuyhteisön sosiaalinen asetelma on alkanut määrittää myös muiden aikojen historiatulkintoja. Tirkistysaukosta tiiraillaan etenkin tavallista maata viljelevää kansaa ja sen menneisyyttä. Linnan teoksessa se on selvästi jakaantunut maata omistaviin talonpoikiin ja maattomaan väestöön, eritoten torppareihin. Se mikä helposti jää piiloon, on että tämä asetelma oli suomalaisessa yhteiskunnassa 1800-luvun lopulla varsin uusi. Tilallisten ja tilattomien välillä on tietenkin ollut aina sosiaalisia eroja, mutta se mikä usein unohtuu, on että niiden välillä ei vielä 1800-luvun puolivälissä ollut sen kaltaista kuilua, jota Linna teoksessaan kuvaa.

Talonpoikaisto alkoi erottautua muusta maaseutuväestöstä selvemmin vasta 1860-1870-luvuilta lähtien, jolloin metsien arvo ja maataloustuotteiden hinnat alkoivat nousta. Tällöin suomalainen maaseutu kytkeytyi entistä selvemmin rahatalouteen ja globaaleihin markkinoihin. Puukaupasta ja maataloustuotteista saatu raha virtasi ensisijaisesti maata omistaneiden talonpoikien taskuihin, mikä sai sen erottautumaan sosiaalisesti selvemmin tilattomasta väestöstä. Samoihin aikoihin tämä erottautuminen helpottui, koska maaseudulle alkoi ilmestyä nopeasti ensimmäisiä kauppaputiikkeja, kun maakauppa vapautettiin vuonna 1859. Aikaisemmin kun maaseutuväestön toimeentulo oli pitkälti omavaraistaloutta, maata viljelevän väestön keskuudessa ei ollut tarvetta niin selkeään erottautumiseen, koska kaikkien toimeentulo ja jopa selviäminen oli kiinni vaihtelevista luonnonolosuhteista. 1800-luvunkin aikana usein toistuneet katovuodet eivät kysyneet, kuka maan omisti.

Kehitykseen liittyi sekin, että 1860-luvulla tehty kunnallisuudistus sekä uusi kirkkolaki keskittivät maaseudun pitäjissä paikallishallinnon vallan entistä selvemmin maata omistavien talonpoikien käsiin. Samaan aikaan tämä maata omistava luokka saattoi tulla aikaisempaa selvemmin tietoiseksi yhteiskunnallisesta asemastaan, koska se saattoi käyttää valtaansa säätynä yli 50 vuoden jälkeen vuonna 1863 uudelleen toimintansa aloittaneilla valtiopäivillä. Paikalliset erot olivat Suomen kaltaisessa laajassa maassa tietenkin suuria, mutta niitä kavensi myös 1800-luvun puolivälissä noussut suomenkielinen lehdistö, joka alkoi tuottaa aktuaalista tietoa kotimaan ja ulkomaan oloista. Se loi 85 prosentin enemmistönä olleen suomenkielisen väestönosan pariin uudenlaisen ylipaikallisen julkisen sfäärin. Maata omistava kansanosa oli tässäkin etulyöntiasemassa, koska sillä saattoi olla rahaa tilata sanomalehtiä.

Väinö Linnan 1880-luvulta lähtien kuvaama maaseutuväestö oli siis jo monin tavoin irtaantunut tai irtaantumassa vanhasta esi-isiensä vuosisataisesta elämäntavasta. Nopea muutos näkyi 1800-luvun loppupuolella eri puolilla maata arkisissakin asioissa kuten siinä, ettei savutupia enää rakennettu, vaan pirtteihin tehtiin savupiipullinen uuni, pärekatot alkoivat vallata alaa entisten sahattujen puukattojen sijasta tai että entistä harvempi enää kulki täysin kotona tehdyissä vaatteissa, koska tekstiiliteollisuuden tuottamat kankaat levisivät maaseudulle asti.

Voidaan sanoa, että teollistumisesta kummunnut 1800-luvun globaali modernisaatiokehitys ja sen vanavedessä lipuneet hallinnon tekemät uudistukset loivat uudella tavalla Linnan teoksessakin esille tulevan maata omistavan talonpoikaisen identiteetin. Toisaalla kehitys toi yhteiskunnallisen eriarvoisuuden esille ja sai osan työväestöstä sekä tilattomasta väestöstä omaksumaan uusia julkisuuden informaatiolähteitä myöten virranneen sosialismin oppeja. Näin syntyi Linnan kuvaama uudenlainen työväestön ja tilattomien kansa-identiteetti, johon maata omistavia talonpoikia ei enää luettu mukaan. Nämä uudet identiteetit olivat lopulta kansalaissodassa vastakkain.

Pentinkulman tirkistysaukosta kurkisteltuna tämä Linnan ansiokkaasti kuvaama 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun paikallinen maailma on ikään kuin siirtynyt määrittämään myös sitä edeltävää aikaa. Sen kautta katsottuna 1800-luvun puoliväli ja sitä edeltänytkin aika nähdään tilallisen ja tilattoman väestönosan välisenä kamppailuna, vaikka tuolloin selvin yhteiskunnallinen rajalinja meni kielessä. Ruotsia puhuvat ylemmät säädyt aatelisto, papisto ja porvaristo olivat kaikella tavalla etulyöntiasemassa yhteiskunnassa, jonka hallinto, oikeuslaitos ja koululaitos toimivat ruotsin kielellä, jota suomenkielisen enemmistön oli vaikea omaksua. 1800-luvun puolivälin kansanihmiset ymmärsivätkin syvimmän yhteiskunnallisen railon menevän juuri suomenkielisen rahvaan, johon kuuluivat sekä maata omistaneet että omistamattomat, ja ruotsinkieltä osaavien herrojen välillä. Samaan hengenvetoon on korostettava vielä, että 1800-luvun puolivälin pinta-alaltaan laajaa ja harvaanasuttua Suomea leimasi ennen muuta olosuhteiden paikallinen moninaisuus, joka väistää kaikkia tällaisia sitä jäsentämään pyrkiviä kategorisointeja.

Väinö Linna ei ole vastuussa Pentinkulman tirkistysaukon syntymisestä. Sen kairasi eritoten 1920—30-lukujen kansallinen historiankirjoitus, joka kansalaissodan jälkeisessä nuoressa tasavallassa nosti Suomen historian sankariksi itsenäisen ja vapaan talonpojan. Toisaalta Linnan tulkinta sisällissotaan johtaneesta torppariasian yhteiskunnallisesta polarisoitumisesta on puhutellut etenkin toisen maailmansodan jälkeen myös poliittisen spektrin toisessa päässä ollutta yleisöä.

Linnan romaanin syy tai ansio on siinä, että se on yhteiskunnalliselta ja kulttuuriselta vaikutukseltaan väkevä teos. Tästä johtuen siinä esiintyneitä agraarikulttuurin piirteitä on populaareissa ja myös tutkimuksellisissa historiatulkinnoissa siirretty aikaan, jota se ei kuvaa, eli 1800-luvun puoliväliä ja myös sitä edeltävään aikaan. Tämä tirkistysaukko olisi syytä uuden tutkimuksen ja historiakulttuurisen keskustelun myötä laittaa umpeen. Se onnistuu näkökulmaa laajentamalla.

Tutkijatohtori Heikki Kokko, Tampereen yliopisto

Kuvat: Heikki Kokon arkisto ja WSOY:n kuvapankki

Viimeksi muokattu 28.4.2017

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, joka kertoo yleistajuisesti Akatemian rahoittamasta tutkimuksesta sekä tieteestä ja tutkimuksesta yleensä. Sivuille kootaan muun muassa tutkijahaastatteluita, tieteen yleisötapahtumia, tiedeuutisia ja tutkimuksesta kertovia taustajuttuja.

Seuraa meitä:

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
terhi.loukiainen@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta www.aka.fi