23.9.2014

Miten pitkä historia on?

Vaikka olen historiantutkija, ajattelen, että historiaa ei välttämättä tarvita mihinkään. Ilmankin tulee toimeen. Valtaosalla ihmisistä ei ole mitenkään koherenttia historiankäsitystä ja historiantutkijatkin tietävät perin vähän siitä mitä kaikkea ennen meitä on tapahtunut. Silti historiasta pidetään kovasti, sitä halutaan lisää ja siihen halutaan uskoa. Kuten kokemuksesta tiedetään, usko vie monesti harhaan ja historian väärentäminen on aina ollut poliitikkojen leipälaji, jonka mahdollisuuksia media alati lisää. Paul Valery kirjoitti ensimmäisen maailmansodan jälkeen, että "historia on ihmisälyn vaarallisin tuote". Näin sodan alkamisen juhlavuonnna voi nähdä, että ei ole vieläkään loppunut. Silti uskallan sanoa, että historiantutkimus on hyödyllinen tiede, tosin ei siksi, että se kertoisi totuuden menneestä, vaan siksi, että se auttaa ymmärtämään mahdollisia tulevaisuuksia. Ne nimittäin hahmottuvat (jonkinlaisen) historianymmärryksen kautta.

 

Kertomukset menneestä osoittautuvat aina myöhemmin vajaiksi. Se ei menneitä ihmisiä haittaa, mutta nykyisiä asukkaita asian pitäisi kiinnostaa: miksi ennustamme menneisyyden aina väärin. Asian selitys on tietenkin se, että historia on kertomus itsestämme. Meitä vartenhan sitä kirjoitetaan. Kaikenlaisen pienemmän selittämisen lisäksi historiasta tulee identiteetti. Se on hieno asia,  – ja ongelma. Identiteetti on nimittäin taaksepäin katsova valikoitu omakuva. Tutkimuksen ei pitäisi sitoutua identiteetteihin, mutta juuri niistä se elää, historian käytöstä.

Kertomuksellisuudesta ei puhuttu mitään, kun opiskelin historiaa, nyt se on alan perusmantraa. Historiankirjat ovat aina olleet esityksiä, narratiiveja, mutta niitä luettiin enemmän tai vähemmän tosina, kuten kaunokirjallisuutta. Hyvä kertomus alkaa aina ”alusta”. Siitä kertomus saa sisällön, kaaren, juonen, tarkoituksen ja lopputuloksen.  Ennen ns. tieteellistä historiankirjoitusta aloitettiin maailman luomisesta tai jostakin muusta Raamatun kuvaamasta taitteesta. Esimerkiksi Suomen historia alkoi Baabelin kieltensekaannuksesta. Sittemmin sen sanottiin alkaneen Uralilta, ristiretkistä, Ruotsin ajasta tai sen lopusta, Porvoon valtiopäivistä jne.  Oleellista kertomuksessa on se, että ”me” olimme jo siellä, vaikka sen vasta nyt tajuamme. Kuten kansallisfilosofimme G.W.F. Hegel opetti, historia voi olla sattuman leikkiä mutta ei vahinko.

Tarina on sitä parempi mitä pidempi se on: mitä kauempana ”juuret” ovat,  sitä arvokkaammalta ne tuntuvat. Aikaisemmin etsittiin ainakin alkukotia, mutta geenitutkimus on hajottanut tämän kuvan. Silti perimästäkin halutaan lukea erilaisuuttamme, vaikka juuri sitä ei vakavassa mielessä löydy. Ajatus siitä, että suomalaisten alku on itäisessä Afrikassa ei monia innosta.  Tutkikaamme siis kulttuurimme alkua. Se onkin helppoa, koska muuttujat voi vapaasti valita mukaviksi ja rajaa voi vetää juuri sinne minne huvittaa.  Suuret kertomukset eivät olekaan kuolleet, vaikka niin ehdittiin jo julistaa. Uusia tulee koko ajan.

Jatkuvuus on kai rakennettu ihmisen päähän, koska sitähän tässä on pakko tavoitella. Jatkuvuuden etsiminen mahdollisimman kaukaa menneestä on toki mielenkiintoista ja aina löytyy jotakin, mutta se on myös ilmeisen hoopoa puuhaa.  Tosin tästä motkottaminen ei paljoa auta, koska ”kansakunta haluaa historian”, kuten G.Z. Forsman sanoi. Hän jäi historiaan toisella nimellä, koska kansalle opetettiin hänen kirjoittamansa ”Suomen kansan historia”. Onko se meidän historiamme? Uskallan sanoa ei. Perustelut kirjoitan myöhemmin.

Pertti Haapala, tutkimusryhmän johtaja, Tampereen yliopiston vararehtori

Viimeksi muokattu 31.3.2015

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, joka kertoo yleistajuisesti Akatemian rahoittamasta tutkimuksesta sekä tieteestä ja tutkimuksesta yleensä. Sivuille kootaan muun muassa tutkijahaastatteluita, tieteen yleisötapahtumia, tiedeuutisia ja tutkimuksesta kertovia taustajuttuja.

Seuraa meitä:

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
terhi.loukiainen@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta www.aka.fi