20.12.2016

Itsenäisyyden kansallismaisema – Vuosisadan kestänyt projekti loppusuoralla

Pääkaupunki on yksi keskeisistä areenoista määriteltäessä ja esiteltäessä kansallisvaltion identiteettiä. Pääkaupungin odotetaan kertovan jotain olennaista paitsi kansakuntaa koossa pitävistä voimista myös sen suhteista ulkomaailmaan. Tällaisten abstraktien ajatusten "rakentaminen" sisään kaupunkimaisemaan, arkkitehtuuriin ja asemakaavaan on aina monimutkainen prosessi, mutta erityisen haastavaa se on yhteiskunnan käydessä läpi voimakkaita murroksia. Muutokset ovat usein eritahtisia: poliittiset valta-asetelmat voivat kääntyä joskus nopeastikin, kun taas kaupunkien fyysinen ympäristö ja tilallinen järjestys muuttuvat yleensä hitaasti. Vastaitsenäistyneissä maissa muutosten eritahtisuus on selvästi näkyvissä. Itsenäistyminen kantaa aina mukanaan lupausta uudesta alusta, mutta lupauksen täyttäminen suhteellisen jäykässä kaupunkiympäristössä on vaikeata. Yleensä matka itsenäisenä valtiona täytyykin aloittaa kaupunkimaisemassa, jossa menneisyys vieraan vallan alaisuudessa on näkyvissä kaikkialla.

Kun Suomen itsenäisyysjulistus allekirjoitettiin joulukuussa 1917, arkkitehdit Eliel Saarinen ja Bertel Jung istuivat jo työpöytiensä ääressä suunnittelemassa Helsingille uutta keskustaa Töölönlahden alueelle. Suunnittelutyö oli aloitettu jo ennen kuin Suomen itsenäisyydestä tiedettiin mitään, mutta itsenäistyminen antoi projektille aivan uudenlaista lisäpontta. Itsenäisen Suomen pääkaupunki tarvitsi uuden keskustan, tai – kuten Bertel Jung asian ilmaisi – "venäläisten pikkusatraappien olinpaikasta" tuli rakentaa "valtakunnan pääkaupunki". Suomi tarvitsi itsenäisyyden kansallismaiseman. Saarisella ja Jungilla ei ollut aavistustakaan, miten pitkän prosessin he laittoivat alulle. Helsingin uuden keskustan luominen oli niin odotuksilla latautunut projekti, että sitä suunniteltiin ja sulateltiin vielä pitkään.

Saarisen ja Jungin suunnittelemaa keskustaa halkoi elegantti bulevardi, Kuningasavenue. Kolmekilometrinen avenue olisi ulottunut nykyisen Postitalon nurkalta Pasilaan saakka ja sen varrelle olisi sijoitettu julkisia rakennuksia mutta myös modernisoituvan ja vaurastuvan Suomen tärkeimpiä toimisto- ja liikerakennuksia. Monumentaalisuudessaan ja moderniudessaan avenue olisi jättänyt Venäjän vallan aikana rakennetun Senaatintorin varjoonsa. Suunnitelma joutui kuitenkin monenlaisten taloudellisten ja poliittisten realiteettien vastatuuleen, ja ihan konkreettisesti se kaatui Valtionrautateiden vastustukseen: rautatiet eivät halunneet kaupungin laidalle Pasilaan.

Saarisen ja Jungin vastoinkäyminen ei lannistanut muita – päinvastoin. Uudet arkkitehti- ja kaupunkisuunnittelijapolvet tarttuivat innolla haasteeseen, itsenäisen Suomen arvokkaimman alueen suunnitteluun. Yksi harvoista, jonka onnistui jättää jonkinlainen kädenjälki alueelle, oli J.S. Sirén. Hänen suunnittelemaansa eduskuntataloa ryhdyttiin rakentamaan vuonna 1927 ja neljä vuotta myöhemmin kansanedustajat aloittivat työnsä monumentaalisessa politiikan pyhätössä. "Maailman moderneinta parlamenttitaloa" ylistettiin juhlajulkaisuissa, mutta sen ympäristöstä sanottiin vähemmän. Arkkitehti Oiva Kallio oli 1920-luvulla suunnitellut eduskuntatalon ympärille uutta keskustaa, joka olisi korostanut eduskunnan tärkeyttä mutta samalla myös integroinut sen muuhun kaupunkirakenteeseen. Suunnitelmasta käytiin vilkasta keskustelua, jonka maailmanlaajuinen lama kuitenkin tyrehdytti. Oli turha keskustella, kun ei ollut varaa rakentaa. Eduskuntatalo jäi vuosikymmeniksi ylhäiseen yksinäisyyteensä – tuijottamaan rautateiden lastauslaitureita.

Toisen maailmansodan jälkeen ajatus uudesta keskustasta heräsi uudestaan eloon. Yrjö Lindegren ja Erik Kråkström tarttuivat haasteeseen 1950-luvulla, Alvar Aalto 1960-luvulla. Erityisesti Aalto painotti sitä, ettei Venäjän vallan aikana rakennettu empirekeskusta voinut mitenkään edustaa itsenäistä, demokraattista Suomea. Helsingin oli saatava uusi keskusta eduskuntatalon ympärille ja Töölönlahden länsirannalle. Aalto suunnitteli länsirannalle kahdeksan kulttuurilaitoksen muodostaman nauhan, josta toteutui Aallon eläessä vain Finlandia-talo (1971) – toinen yksittäinen monumentti itsenäisyyden kansallismaisemaan. 

Vuosituhannen vaihteessa "itsenäisyyden kansallismaiseman" yksittäiset monumentit alkoivat saada uutta seuraa. Nykytaiteen museo Kiasma valmistui Mannerheimintien kupeeseen vuonna 1998. Seuraavana vuonna lasiseinäinen Sanomatalo nousi vinosti eduskuntataloa vastapäätä niin, että ensimmäinen ja neljäs valtiomahti katsoivat nyt toisiaan Mannerheimintien yli. Töölönlahden asemakaavan hyväksymisen jälkeen vuonna 2002 alueelle avautui lukuisia uusia rakennustyömaita: eduskuntatalon eteen tuli Musiikkitalo ja radan varteen suuria asuin- ja toimistorakennuksia. Nyt rakennetaan Keskustakirjastoa, joka suunnitelmien mukaan avaa ovensa joulukuussa 2018. Sata vuotta on kulunut siitä, kun Saarinen ja Jung julkaisivat oman Pro-Helsingfors -suunnitelmansa. Uusilla rakennustyömailla liikkuvien kuorma-autojen ja kaivurien jyrinä on rikkonut monia vuosikymmeniä kestäneen hiljaisuuden. Itsenäisyyden kansallismaiseman rakentamista oli lukuisia kertoja lykätty hamaan tulevaisuuteen – milloin oli puuttunut rohkeutta, milloin rahaa.

Vuosituhannen vaihteessa alkanut – ja edelleen jatkuva – murros tuo eduskuntatalon ja Finlandia-talon ympäristöön uusia rakennuksia, luo alueelle uusia aukioita, piirtää uusia reittejä ja avaa uusia näkymiä. Uudistusten myötä vanhat rakennuksetkin saavat uusia merkityksiä. Esimerkiksi eduskuntataloa voi nyt katsoa kaukaa ja lähestyä vähitellen. Mannerheimin tieltä katsottuna rakennus tuntuu liian suurelta, jopa musertavalta. Kansalaistorilta nähtynä politiikan keskus saa uudet, vähän inhimillisemmät mittasuhteet – kuten itsenäisyyden ja demokratian kansallismaisemaan vuonna 2017 sopii.

Kuva: Vesa Lindqvist / Eduskunta

Viimeksi muokattu 20.12.2016

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, joka kertoo yleistajuisesti Akatemian rahoittamasta tutkimuksesta sekä tieteestä ja tutkimuksesta yleensä. Sivuille kootaan muun muassa tutkijahaastatteluita, tieteen yleisötapahtumia, tiedeuutisia ja tutkimuksesta kertovia taustajuttuja.

Seuraa meitä:

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
terhi.loukiainen@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta www.aka.fi