8.4.2013

Viljan jyviä ja viikunoita - Kasvijäänteitä arkeologisilta kohteilta

Kasvit ovat kautta aikojen olleet ihmiselle tärkeä osa jokapäiväistä elämää. Kasvien käytön historiaa on tutkittu yhdistämällä arkeologian, geologian, historian ja kasvitieteen menetelmiä.  Paleoetnobotaniikka (kreik. paleon = vanha, etnos = kansa, botane = kasvi tutkii ihmisen ja kasvien suhdetta menneisyydessä.

Tutkimusaineisto saadaan arkeologisilta kaivauksilta. Tutkimuskohteena ovat fossiiliset kasvijäänteet, jotka ovat joko hiiltyneinä säilyneitä makrofossiileja tai hiiltymättöminä säilyneitä makrosubfossiileita. Tavallisesti käytetään vain nimitystä makrofossiili, kun puhutaan yleisesti kasvijäännetutkimuksesta. Makrofossiilit ovat kasvien siemeniä ja hedelmiä, lehtiä, neulasia, varsia ja puunpalasia. Lisäksi fossiilisina kasvijäänteinä voivat säilyä myös juuret, juurimukulat, marjat, kukat sekä kuidut ja solukot. Viljoista säilyvät yleisimmin jyvät, akanat ja korret. Kasvijäänteet voivat suotuisissa oloissa säilyä maaperässä satoja, jopa tuhansia vuosia.

Kasvijäännetutkimus lähtee perusajatuksesta, että ihmisen lyhytaikainenkin oleskelu aiemmin luonnontilaisella paikalla jättää jälkensä kasvillisuuteen. Pitkienkin matkojen takaa on ihmisten ja eläinten mukana kulkeutunut tahattomasti esimerkiksi rikkaruohojen siemeniä. Yksi tunnetuimmista tahattomasti levinneistä rikkaruohoista on piharatamo (Plantago major). Sen siemeniä tuli Pohjois-Amerikkaan 1600-luvulla eurooppalaisten uudisraivaajien mukana ja se levisi nopeasti alkuperäisen kasvillisuuden sekaan kaikkialle mantereella. Alkuperäisväestö kutsui kasvia nimellä ”valkoisen miehen jalanjälki”. Viljakasvien jyviä tai hyötykasvien siemeniä on sen sijaan kuljetettu tarkoituksella paikasta ja maasta toiseen.

Kasvijäänteet kertovat tutkijalle, mitä kasveja ympäristössä on kasvanut, miten ihmisen toiminta on muokannut ympäristöä eri aikoina, mitä kasveja on käytetty ruokana tai muuten hyödynnetty taloudessa. Viljelykasvien jäänteet ovat konkreettinen todiste viljelykasvien tuntemuksesta ja niiden hyödyntämisestä esihistoriallisena aikana. Kasvijäänteet kertovat paitsi arkielämästä, myös yhteyksistä ulkomaille. Tiedetään, että keskiajalla Suomessa käytiin kauppaa ulkomaalaisten kauppiaiden kanssa. Tästä ovat osoituksena esimerkiksi keskiaikaisista arkeologisista kerroksista löytyneet viinirypäleen (Vitis vinifera) tai viikunan (Ficus carica) siemenet. Kyseiset kasvit eivät kasva Suomessa, joten niiden hedelmät ovat tuontia muualta.

Arkeologisilta kohteilta löytyy yleensä runsaasti kasvijäänteitä. Esihistorialliset ja keskiaikaiset asuinpaikat ovat mielenkiintoisimpia kohteita kasvijäännetutkimuksessa. Asuinpaikkojen liedet, jätekuopat, lattialankkujen raot, kaivot ja muinaispeltojen kyntöjäljet ovat kohteita, joihin on aikojen kuluessa kerääntynyt ihmisen arkielämästä kertovaa monipuolista kasvijäänneaineistoa. Esimerkiksi talon palamisen yhteydessä kasvijäänteet ensin hiiltyvät ja jäävät palokerrosten alle, jossa ne säilyvät kunnes pääsevät tutkijan mikroskoopin alle.

Eräässä ruotsalaisessa tutkimuksessa on selvitetty rautakautisten talojen eri osien käyttötarkoitusta. Talon yksi pääty toimi viljavarastona, sillä sieltä löytyi viljan jyviä sekä viljasta puhdistuksen myötä erotettuja akanoita. Talon toisessa päädyssä oli keittiö, jonka liedestä löytyi ruuanlaitossa hiiltyneitä jyviä sekä muita hyötykasveja. Eläimillä on ollut talossa myös oma soppensa, jonne on tuotu rehua ja pahnoja. Kasvijäänneaineistossa tämä näkyy siten, että näytteistä löytyy runsaasti eri rikkakasvien siemeniä, jyviä, ruohikko- ja kosteikkokasvien siemeniä, sammalta ja lehtiä.

Hautojen kasvijäännetutkimuksella saadaan tietoa sekä arkielämän tavoista sekä rituaaleista ja uskomuksista. Porvoon tuomiokirkon hautausmaata tutkittaessa löytyi 1600-luvun hauta, joka osoittautui vastasyntyneen vauvan viimeiseksi leposijaksi. Haudasta vauvan pään alta löytyi rahkasammalta, josta oli koottu tyyny pienokaisen alle. Turusta puolestaan on tutkittu 1000-luvulla eläneen naisen hauta, josta löytyi rinnalle asetettu kimppu hiirenkorvalla olevia koivunlehtiä. Kasvijäänteiden avulla voidaan saada tietoa ajankohdasta, jolloin hautaus tapahtui. Hiirenkorvalla olevat koivunlehdet osoittavat hautauksen tapahtuneen loppukeväällä, toukokuussa.

Kasvijäännetutkimus paljastaa mielenkiintoista tietoa menneisyyden ruokavaliosta, viljelyhistoriasta, arkipäivän toiminnoista sekä luonnonmaisemasta ja sen muutoksista. Tutkijan täytyy kuitenkin pitää mielessä, että maasta löytynyt kasvijäänne on voinut hautautua maakerroksiin usealla eri tavalla ja eri tekijöiden toimesta. Kasvijäännetutkijan täytyy olla tietoinen tutkimustuloksiin mahdollisesti vaikuttavista virhelähteistä. Väärillä tulkinnoilla voidaan saada täysin vinoutunut kuva menneisyydessä toimineesta yhteiskunnasta, sen tavoista ja tottumuksista.

Aina ei ole kyseessä ihmisen tarkoituksella paikalle tuomat tai paikalla käyttämät kasvit. Luonnon omien prosessien, kuten sateiden ja tulvien sekä eläinten toiminnan myötä maaperään kulkeutuu kasvijäänteitä. Kasvijäänteet myös siirtyvät maaperässä paikasta toiseen eri prosessien myötä. Esimerkiksi kivikauden pyyntikulttuurin asuinpaikalle on myöhemmin tullut rautakauden asutusta, jonka piirissä harjoitettiin maanviljelyä. Nämä asutuskerrokset saattavat osittain sekoittua keskenään vaikka eläinten maankaivelun myötä, jolloin kivikauden kerrostumista löytyykin yllättäen viljanviljelyyn liittyvä kasvijäänteitä.

1300-luvulla Espoossa kerättiin mansikoita ja viljeltiin ruista. Kuvassa vasemmalla hiiltynyt ahomansikan (Fragaria vesca) siemen ja oikealla kaksi hiiltynyttä rukiin jyvää. Kuvat: M. Kukkonen/TY Kasvimuseo 2011. 

Lisälukemista:

  • Jane Renfrew, Palaeoethnobotany. The prehistoric food plants of the Near East and Europe. London 1973.
  • Karin Viklund, Cereals, Weeds and Crop Processing in Iron Age Sweden. Umeå 1998.
  • Stefanie Jacomet & Angela Kreutz, Ärchäobotanik. Aufgaben, Methoden und Ergebnisse vegetations- und agrargeschichlicher Forschung. Stuttgart 1999.
  • Lempiäinen Terttu, Turun muinaisen Mätäjärven kasvijäänteet. Maakuntamuseon raportteja 10. Turku 1989.
  • Lempiäinen, Terttu, Maanäytteiden mahdollisuuksista historiallisen ajan arkeologiassa - makrofossiilitutkijan näkökulma. Teoksessa Marianna Niukkanen (toim.) Historiallisen ajan arkeologian menetelmät. Museoviraston rakennushistorian julkaisuja 20. Museovirasto 1998.
Viimeksi muokattu 17.4.2015

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, joka kertoo yleistajuisesti Akatemian rahoittamasta tutkimuksesta sekä tieteestä ja tutkimuksesta yleensä. Sivuille kootaan muun muassa tutkijahaastatteluita, tieteen yleisötapahtumia, tiedeuutisia ja tutkimuksesta kertovia taustajuttuja.

Seuraa meitä:

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
terhi.loukiainen@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta www.aka.fi