26.9.2012

Utilitaristi Jeremy Bentham ja arkeologisen lähdeaineiston tulkinnan ongelmat

Roskat ovat aarteemme, tunkiot kultakaivoksiamme. Tämä ajatus voi tulla arkeologin mieleen, kun hän omasta tutkimusaineistostaan, kulttuurisista jäännöksistä, rakentaa kuvaa menneisyydestä. Valtaosa muinaistutkijan aineistosta on ihmisen joko tahallisesti tai tahattomasti jälkeensä jättämää roinaa. Jopa pyhät kalmistomme ja hautausmaamme ovat kaatopaikkoja, erittäin vaarallisen ongelmajätteen, ihmisruumiin loppusijoituspaikkoja.

Kalmistot ja hautaustavat avaavat arkeologille vaikeasti tulkittavan näkökulman yhteiskuntaan ja yhteisöjen elämään ja arvoihin. Ajatelkaamme kokeeksi vaikkapa meille tuttuja nykypäivän hautausmaitamme ruumis- ja polttohautauksineen: mitä me voimme kertoa niiden perusteella tästä ajasta? Ja miten tulevaisuuden arkeologi siirtyy kaivamastaan kalmistosta sen aikoinaan rakentaneeseen yhteisöön ja tekee sen eläväksi? Jo yksin ihmisten maankäyttö ja luonnonprosessit ovat muokanneet kalmistoa vuosisatain saatossa niin, että vain osa siitä on säilynyt.

Otetaan esimerkki nykyajasta. Entä vainajan tuhkasta puristettu timantti, tämä hiljan esitelty uusi hautaustapa? Jos vaikka tytär saa isänsä timanttina korvaansa ja haluaa isän myöhemmin mukaansa omaan hautaansa, niin ymmärtääkö muinaistutkijakollega tuhannen vuoden kuluttua hautaa avatessaan ja vainajan korvasta kimaltelevan timantin löytäessään, että kyseessä onkin itse asiassa kaksoishautaus. Miten tästä haudasta ja sen suhteesta muuhun kalmistoon ja sen hautoihin luetaan esimerkiksi hautausmaata ylläpitäneen yhteisön arvot, hierarkiat ja rakenteet, historia ja tekninen taso?

Utilitarismiksi kutsuttu filosofinen suuntaus tuskin auttaa ongelmassamme, mutta sen perustajahahmon Jeremy Benthamin (1748-1832) maallinen tomumaja käy hyvin esimerkistä hautaustapojen hämmentävästä moninaisuudesta ja tulkintaongelmista. Benthamia ei ole haudattu tavanomaisin menoin. Hauta on kulmakaappi London University Collegessa (UCL). Suurina juhlapäivinä UCL:n henkisenä isänä pidetty filosofi työnnetään kaapistaan, siis arkustaan, rullatuolissa juhlakokouksiin. Pöytäkirjaan merkitään hänen nimensä ja toteamus ”present but not voting”.


Kuva. Jeremy Bentham. Valokuva Stuart Laidlaw /UCL.

Kun Bentham kuoli v. 1832, hänelle tehtiin julkinen ruumiinavaus. Tilaisuuteen oli kutsuttu vainajan ystävät ja tuttavat. Näin oli filosofi tahtonut. Kuoleman jälkeinen ruumiin silpominen oli tuohon aikaan varattu kuolemaantuomituille. Konkreettisen ylösnousemususkon aikana leikeltävän kohtalo oli todella nöyryyttävä. Tätä uskomusta Bentham halusi omalla esimerkillään horjuttaa.

Teloitettuja oli liian vähän. Ruumispula aiheutti suuria pulmia lääkäreitä kouluttaville laitoksille, joita oli Lontoossa lukuisasti. Koska ruumiita tarvittiin, markkinat reagoivat tilanteeseen. Syntyi varastettujen ruumiiden kauppa ja niiden kauppiaat. Köyhät joutuivat valvomaan omaistensa haudoilla niin kauan, etteivät heidän läheistensä ruumiit olleet enää kaupallisessa kunnossa. Varakkaamman väen tarpeisiin markkinat reagoivat tuottamalla varkailta suojaavia arkkuja ja hautakiviä.

Jos tulevaisuuden arkeologi kaivaa 1800-luvun kalmistoja ja toteaa, että osa tuon ajan haudoista on tyhjiä ja niissä on vähäisiä arkun rippeitä, osassa taas on vahvojen arkkujen jäännöksiä ja maanpäällisiä raskaita hautarakenteita, niin osaako hän kirjallisten lähteiden puuttuessa selittää havaintonsa. Luultavasti muinaistutkijamme toteaa tyhjien hautojen ja vahvojen arkkujen raskaine maanpäällisine rakenteineen keskittyvän hautausmaan eri osiin. Tämä voi johtaa hänet pohtimaan hautausmaan sosiaalista rakennetta ja sen heijastamaa yhteiskunnan epätasa-arvoisuutta. Pääsisikö arkeologimme tästä eteenpäin ja osaisi kertoa meille koko tarinan kaikkine eri sävyineen? Kykenisikö hän ottamaan huomioon kaikki ne tekijät, joiden tuloksena arkeologinen lähdeaineisto esittäytyy sen esiin kaivaneille arkeologeille?  Arkeologinen lähteistö muodostuu nimittäin erilaisten inhimillisten toimintojen ja luonnon aikaansaamien prosessien tuloksena. Nämä arkeologisiksi muodostumisprosesseiksi kutsutut tapahtumat alkavat vaikuttaa jo ennen aineiston hautautumista niin kuin myös sen jälkeen. Esimerkkinä ensimmäisistä vaikkapa hautaustapoja säätelevät tavat laittaa tai olla laittamatta esineitä vainajalle hautaan ja jälkimmäisistä vaikka kyntämisen kaltainen maahankajoaminen seuraamuksineen. 

Tämä lyhyt puheenvuoro avaa Arkeologian valtakunnallisen tohtoriohjelman jäsenten kuukausittaisten puheenvuorojen sarjan.  Sen tarkoituksena on kertoa paitsi käynnissä olevista tutkimuksista, myös selvittää niitä muodostumisprosesseja, jotka ovat vaikuttaneet tohtoriksi opiskelevien lähdeaineistoon. Ne on tunnistettava, jotta tutkimusaineisto on tulkittavissa oikein. Tohtorikoulutuksessa on korostettava realiteetteja.


Teksti: Jussi-Pekka Taavitsainen, arkeologian professori, Turun yliopisto

 

 

 

 

 

 

Lisätietoa:

  • http://www.ucl.ac.uk/Bentham-Project/who/autoicon/Virtual_Auto_Icon
  • Hän uhrasi tieteelle ruumiinsa. Tieteen kuvalehti 4/1994, 59.
  • J.-P. Taavitsainen, Roska ei valehtele - nuoret ajat ja arkeologia. Tieteessä tapahtuu 5/2005, 19-26.
  • Michael B. Schiffer, Formation processes of the archaeological record. University of New Mexico Press, Albuquerque 1987.
Viimeksi muokattu 17.9.2015

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, joka kertoo yleistajuisesti Akatemian rahoittamasta tutkimuksesta sekä tieteestä ja tutkimuksesta yleensä. Sivuille kootaan muun muassa tutkijahaastatteluita, tieteen yleisötapahtumia, tiedeuutisia ja tutkimuksesta kertovia taustajuttuja.

Seuraa meitä:

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
terhi.loukiainen@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta www.aka.fi