22.6.2016

Metsästyksen ja kalastuksen jälkiä kivikaudelta

Metsästys ja kalastus ovat olleet kivikauden ihmisille elinehto. Lihaa ja kalaa on hankittu useista eri lähteistä monin eri menetelmin. Tästä johtuen eläinten pyyntiin liittyvien löytöesineiden kirjo onkin valtaisa. Tässä tekstissä tarkemmin esiteltävät kaksi esinettä antavat omalta osaltaan pienen vilauksen kivikauden elinkeinoihin ja niistä arkeologeille säilyneisiin jälkiin.

Lietolaisen arkeologian harrastajan, Lauri Nautelan (1914-1998), löytämä kivinen siimanpaino on esimerkki kohtalaisen yleisestä kalastukseen liittyvästä kivikauden asuinpaikkalöydöstä. Liedosta, Mäkkylän kylän Veijulasta, löytynyt paino lienee aikoinaan hukkunut lähelle meren rantaa, joka on kivikaudella, jääkauden seurauksena, sijainnut näillä korkeuksilla. Se on mahdollisesti kuulunut jollekin läheisen, Veijulan asuinpaikaksi nimetyn, kohteen asukkaalle. Paino on siro, noin sentin leveä ja neljä senttiä pitkä, ja sen päissä on lovet siiman kiinnitystä varten. (Kuva: siimanpaino, piirros: Elsa Hietala.

 

Erillisen siimanpainon tarpeellisuus on riippunut käytetystä ongenkoukusta. Koukkujen valmistusmateriaalina kivikaudella on ollut puu, luu tai kivi. Näistä kolmesta kiveä on yleensä, jos ollenkaan, käytetty vain koukun varsiosassa ja kokonaisuus on viimeistelty kiinnittämällä toiseen päähän luinen tai puinen väkänen. Tällainen koukku painuu alas itsekseen, kun taas kevyt puukoukku vaatii erillisen siimanpainon pysyäkseen veden alla. Nykymittapuulla jykevä luinen koukku ei siimanpainoa välttämättä tarvinnut, mutta sellaista on saatettu käyttää. Suomen hapan maaperä hävittää tehokkaasti orgaanista materiaalia, joten koukuista itsestään on säilynyt vain kivisiä koukunvarsia ja joitakin luuosia. Muualta maailmalta on kuitenkin löydetty puisiakin koukkuja. Tässä tapauksessa siimanpainot ovat osoitus siitä, että puuta on mitä todennäköisimmin käytetty Suomessakin ongenkoukkujen raaka-aineena. Ne toimivat myös merkkinä kivikauden kalastustoiminnasta siellä, missä muut jäljet ovat jo maatuneet.

Onkikalastus tai pilkkiminen eivät toki kivikaudellakaan olleet ainoita, tai tehokkaimpia, tapoja narrata eväkkäitä. Erilaisia pyyntitapoja on jo tuolloin tunnettu useita, mikä ei kuitenkaan näy Suomen löytöaineistossa. Erilaiset orgaanisista materiaaleista valmistetut pyyntilaitteet, kuten katiskat, merrat, verkot ja atraimet, ovat pääasiassa maatuneet ajan saatossa. Suomen soista on kuitenkin löytynyt joitakin tällaisia esineitä ja rakennelmia. Näistä jotkin saattavat olla peräisin jo kivikaudelta, mutta koska iso osa Suomen suolöydöistä on vielä ajoittamatta, asiasta ei voida olla varmoja.


Kuva: Esineiden löytöpaikat. Alempi piste on siimanpaino ja ylempi nuolenvarren tasoitin. Taustakartta: Maanmittauslaitoksen Maastokarttarasteri 1:100 000, 5/2016.

Silloin tällöin kohdalle osuu kuitenkin jättipotti:  Antreasta, silloisen Suomen alueelta Karjalan kannakselta, löytynyt kivikautinen verkko on yksi vanhimmista tunnetuista kalaverkoista koko maailmassa. Jo viime vuosisadan alussa löytynyt verkko on ajoitetty vuosien 8560-8240 eKr väliselle ajalle, ja se on erittäin hyvin säilynyt. Jopa verkon solmut ovat niin hyvässä kunnossa, että niitä on voitu tutkia. Useimmista kivikautisista verkoista on jäljellä enää vain painokivet.

Liedosta, muutama kilometri siimanpainon löytöpaikasta koiliseen, on peräisin toinenkin tarkasteltava esineemme. Kyseinen, nuolenvarren tasoittimeksi tulkittu, kvartsiesine on löytynyt Kukkarkosken kivikautisen asuinpaikan viereiseltä pellolta. Esineen kutsumanimi viittaa nuolenvalmistuksen vaiheeseen, jossa vartta työstetään veistämällä aerodynaamisemmaksi. Kivikauden terät ovat kuitenkin olleet monikäyttöisiä, joten tätäkin esinettä lienee käytetty useaan eri tarkoitukseen. Esine on pieni, noin kaksi senttiä leveä ja kolme senttiä pitkä, ja sen tärkein piirre on sen noin sentin halkaisijaltaan oleva kovera terä. Esine on muilta osin muotoilematon, sillä kiviesineen työstö vaatii aika ja vaivaa eikä iskettäessä arvaamattomasti käyttäytyvä kvartsi oikein muutenkaan sovellu hienovaraiseen koristeluun.

Kuva: nuolenvarren tasoitin, piirros: Ilkka Mäki-Fränti.

Kivikautiseen jousiammuntaan liittyvistä löydöistä ehdottomasti yleisimpiä ovat erimuotoiset ja -kokoiset nuolenkärjet. Kyseinen esinetyyppi on erittäin monipuolinen ja niitä on tutkittu historian saatossa paljon. Kivistä kärkeä ei kuitenkaan ollut jokaisessa nuolessa, vaan joskus vasamat ovat olleet kokonaan puusta tai niissä on ollut luinen kärki. Tässäkin tapauksessa orgaaninen aines on säilynyt huonosti, joten yksi tapa päästä käsiksi puisiin ja luisiin nuoliin ovat niiden valmistuksessa käytetyt kivityökalut.

Jousi ei tokikaan ollut ainoa kivikauden ihmisen metsästysväline. Keihäät, harppuunat, nuijat sekä monet muut aseet ja ansat ovat kaikki olleet kekseliäiden metsästäjien käytössä, ja niistä jokaisella on ollut oma käyttötarkoituksensa. Esimerkiksi jousella on pystytty ampumaan keihään kantamaa pidemmälle. Kuitenkin koska tiedetään, että jousi ei koskaan täysin syrjäyttänyt keihästä, on nuolia mahdollisesti käytetty lähinnä pienemmän riistan pyyntiin. Siitäkin huolimatta, että jousilla on todistetusti kaadettu isojakin eläimiä.

Ilkka Mäki-Fränti

 

Lisälukemista:

Edgren, Torsten (1984). ”Kivikausi” teoksessa Laaksonen, Eero & Pärssinen, Erkki & Sillanpää, Kari J. (toim.) Suomen historia. 1, Kivikausi, pronssikausi ja rautakauden alku, keski- ja myöhäisrautakausi, Espoo: Amer-yhtymä Oy Weilin+Göös.

Huurre, Matti (1979). 9000 vuotta suomen esihistoriaa. Keuruu: Otava.

Leskinen, Sirpa & Pesonen, Petro (2008). Vantaan esihistoria, Keuruu: Otava.

Nautelankosken museo, www.nautelankoski.net

Viimeksi muokattu 27.6.2016

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, joka kertoo yleistajuisesti Akatemian rahoittamasta tutkimuksesta sekä tieteestä ja tutkimuksesta yleensä. Sivuille kootaan muun muassa tutkijahaastatteluita, tieteen yleisötapahtumia, tiedeuutisia ja tutkimuksesta kertovia taustajuttuja.

Seuraa meitä:

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
terhi.loukiainen@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta www.aka.fi