29.11.2012

Jäniksenkäpäliä ja eläinten kalloja – taikuuden arkeologiaa

Arkeologit tutkivat ihmisen toiminnasta jääneitä jälkiä. Joskus esitetään epäilyksiä siitä, voivatko arkeologit tutkia menneisyyden uskontoja ja uskomuksia, sillä niiden ajatellaan helposti ilmenevän henkisesti, ei materiaalisesti.  Tosiasia kuitenkin on, että uskonnoista jää myös fyysisiä jälkiä maailmaan. Ehkä parhaiten tunnetut arkeologien kiinnostuksen kohteet, suuret monumentit kuten pyramidit ja Stonehengen kaltaiset kivikehät, ovat syntyneet uskontojen innoittamina. Luonnollisesti pelkästään näiden materiaalisten jäännösten perusteella ei voida tehdä kovinkaan pitkälle vietyjä tulkintoja uskomusten yksityiskohdista, mutta täysin arvailujen varaan ei silti tarvitse heittäytyä.

Uskomukset voivat näkyä arkeologisesti myös pyramideja huomattavasti pienemmässä mittakaavassa. Joskus arkeologi löytää kaivauksilla esimerkiksi 1600-luvun kellarin portaan alle kätketystä jäniksenkäpälästä jäljelle jääneet luut, tai sitten jonkun eläimen kallon nähtävästi tahallisesti kätkettynä vanhan rakennuksen jäännösten lattian alle.  Koska näissä tapauksissa kyse on historiallisesta ajasta, arkeologin ei tarvitse tehdä päätelmiään pelkästään löytöjen perusteella, vaan hän voi käyttää niiden tulkinnassa apunaan muita lähteitä, kuten kirjallisia lähteitä tai vaikka kansanperinneaineistoa. Aivan yksinkertaista tulkinta ei silti ole.

Edellä mainituissa tapauksissa juuri kansanperinneaineistosta on suuri apu. Suomessa kerättiin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa valtavia määriä tietoja vanhoista tavoista ja uskomuksista arkistoihin. Näistä tiedoista käy ilmi monia asioita tavallisten ihmisten elämästä ja maailmankuvasta. Erilainen ”taikausko” (paremmin sanottuna kansanusko) on ollut hyvin yleistä, ja erilaiset taikakeinot ovat olleet tärkeä osa ihmisten elämää. Niitä on käytetty erityisesti eri töiden onnistumisen varmistamiseksi sekä ihmisten ja omaisuuden suojelemiseksi pahoilta voimilta. Arkistoista löytyy esimerkiksi suuri määrä tietoa eläinten (erityisesti hevosten) kallojen käytöstä suojelevina taikaesineinä. Hevosenkallon uskottiin monin paikoin uuninperustukseen asetettuna karkottavan rakennuksesta syöpäläisiä, kuten luteita ja torakoita. Jäniksenkäpälä puolestaan tunnetaan yleisesti onnea tuottavana esineenä, mutta myös noituudelta suojelevana taikakaluna Euroopassa.

Kun kerran kansanperinnettä on niin hyvin koottu arkistoihin, mikä voi olla arkeologin panos historiallisen ajan uskomusten tutkimukselle? Sekä kansanperinneaineiston että arkeologisen aineiston muodostumiseen on vaikuttanut monenlaiset seikat, mistä johtuu että aineistot voivat valaista kansanuskoa eri suunnilta, toisiaan täydentävästi.  Silloin kun taikaperinnettä kerättiin, sitä arvotettiin eri tavoin. Esimerkiksi kaupunkien ja muiden keskusalueiden tapoja ei pidetty kiinnostavina.  Lisäksi monet sekä kansanperinteen että historian lähteiden kautta taikuutta tarkastelevat tutkijat ovat joutuneet toteamaan, ettei näistä aineistoista pysty päättelemään, mitkä kuvaukset kertovat tosiasiallisesti harjoitetusta tavasta, ja mitkä ovat vain fantasiaa.

Tässä arkeologin aineisto voi tulla apuun. Kun arkeologi löytää esimerkiksi sen jäniksenkäpälän kellarin portaan alta, hän voi olla varma, että sen on tosiaisallisesti siihen joku tarkoituksella laittanut. Vai voiko? Tässä vaiheessa arkeologin tulee pohtia omaan aineistoonsa vaikuttaneita muodostumisprosesseja, ja siihen liittyviä lähdekriittisiä kysymyksiä. Taikaesineen kätkeminen on eräs muodostumisprosessi, jossa ihmisen toiminta on vaikuttanut arkeologisen aineiston muotoutumiseen. Muita ihmisen aiheuttamia muodostumisprosesseja voisi olla myös poisheittäminen tai hukkaaminen.  Jäniksenkäpälän tapauksessa myös sellaiset ns. luonnolliset muodostumisprosessit kuten pienten jyrsijöiden toiminta on otettava huomioon. Hiiri tai rotta voisi hyvinkin raahata herkulliseksi katsomansa esineen portaan alle nakerrettavaksi.

Kuva: Kun pehmeät osat maatuvat, jäniksenkäpälästä jää jäljelle vain pieniä luita. Kuvan luut löytyivät 1600-luvun kellarin porraskiven alta Turussa (kuvaaja Sonja Hukantaival).

Jotta voitaisiin tehdä päätelmiä esineen joutumisesta löytöpaikkaansa, on siis tarkkaan punnittava, mitä eri vaihtoehtoja on ja miten niitä voidaan sulkea pois. Kyseisessä tapauksessa voidaan todeta, että esineen poisheittäminen portaan alle on epätodennäköistä, mutta hukkaaminen toki mahdollista. Jyrsijöiden toiminta voidaan tässä yhteydessä sulkea pois, sillä luut löytyivät pienessä ”nipussa” (siten kuin niiden voisi ajatellakin olevan, kun nahka ja muut pehmeät osat ovat maatuneet luiden ympäriltä pois), eikä luissa ollut lainkaan jyrsijöiden hampaanjälkiä (kyllä, tällaistakin tutkimme!). Niinpä vaihtoehdoiksi jää esineen tahallinen kätkeminen tai hukkaaminen. Tässä vaiheessa tulee palata esineen löytöyhteyteen. Minkälainen rakenne kyseinen portaikko on? Onko porraskivien väleissä suuria rakoja, joista esine olisi voinut tipahtaa? Missä kohtaa porraskiven alla esine oli? Löytyikö portaan alta mitään muuta?

Jäniksenkäpälä sijaitsi suuren porraskiven alla keskellä kiveä, joten on kaikkein todennäköisintä, että se on asetettu siihen tarkoituksellisesti.  Syytä tähän voidaan etsiä edellä mainitusta kansanperinteestä ja esineen merkityksestä onnenkaluna ja suojelevana esineenä. Arkeologisen aineiston muodostumiseen liittyvät realiteetit pakottavat usein meidät puhumaan ”todennäköisyyksistä” ja ”mahdollisuuksista” varmojen tulkintojen sijaan, mikä saattaa joskus harmittaa aihetta vähemmän tuntevaa yleisöä. Toivottavasti tämän pienen kirjoitelman lukijat kuitenkin nyt ymmärtävät, miksi kyseinen jäniksenkäpälä tulkitaan todennäköisesti tahallisesti kätketyksi, mahdollisesti suojelumaagisessa tarkoituksessa!

Lue lisää:

Hukantaival, Sonja: Rakennusten kätköt – kommunikaatiota yliluonnollisen kanssa. SKAS 4/2007: http://www.academia.edu/701464/Rakennusten_katkot_-kommunikaatiota_yliluonnollisen_kanssa

Siikala, Anna-Leena: Kansanusko. – Suomen historia 3. Weilin & Göös, 1985, s. 303–363.

Suomen Kansan Muinaisia Taikoja – sarja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 1891–1934.
Teksti: Sonja Hukantaival

Viimeksi muokattu 22.4.2015

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, joka kertoo yleistajuisesti Akatemian rahoittamasta tutkimuksesta sekä tieteestä ja tutkimuksesta yleensä. Sivuille kootaan muun muassa tutkijahaastatteluita, tieteen yleisötapahtumia, tiedeuutisia ja tutkimuksesta kertovia taustajuttuja.

Seuraa meitä:

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
terhi.loukiainen@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta www.aka.fi