16.4.2015

Ikuisesti yhdessä – kaksoishautausten tulkintaa

Suomessa hautaustapojen tutkimus on aikaisempina vuosikymmeninä keskittynyt pääasiassa polttohautauksen ja ruumishautauksen toisistaan erottamiseen, haudan tai kalmiston rakenteisiin sekä hauta-antimien tulkintaan. Vähemmälle huomiolle on jäänyt vainajan konkreettinen kohtelu hautausrituaalissa.

Epätyypillisiä tai sellaiselta vaikuttavia hautauksia tulisi tarkastella jossain määrin yksittäistapauksina, sillä näennäisesti samanlaisten hautaustapojen taustalla saattaa olla useita erilaisia syitä. Tästä hyvä esimerkki ovat ns. kaksois- tai ”monikkohautaukset”, joissa useampi kuin yksi vainaja on tarkoituksella laskettu yhteiseen hautakuoppaan. Suomessa kaksoishautauksiin ei ole aikaisemmin juurikaan perehdytty, mutta muualla Skandinaviassa ja Euroopassa niiden tutkimuksen on havaittu tuovan lisätietoa kuolemaan ja hautajaisiin liittyneistä käytännöistä ja rituaaleista, sekä menneiden yhteisöjen rakenteista ja yksilöiden välisistä sosiaalisista suhteista.
Kuvassa Teodor Shcvindtin vuonna 1888 kaivama hauta nro 5 Räisälän Hovinsaaren Tontinmäestä. Schwindtin (1893:65) tulkinnan mukaan hautaan oli laskettu esineistön perusteella mies ja nainen päällekkäin. Nurin päin ”kääntyneen” soljen perusteella mies vaikutti asetetun hautaan päällimmäiseksi vatsalleen.

Kaksoishautauksia on selitetty sekä rituaalisilla että käytännön syillä, ja tapauksesta riippuen hautaustapa voidaan nähdä joko vainajaa kunnioittavana tai loukkaavana kohteluna. Hautamuodon taustalla olevien syiden erottaminen vaatii paneutumista hautauksen kontekstiin niin haudan kuin koko kalmiston tasolla, sekä mahdollisesti luonnontieteellisiä analyysejä, joilla voidaan selvittää mm. sukulaisuussuhteita. Perinteisesti haudattujen sukupuoli on määritetty hauta-antimista, mutta nykyisin vähimmäisvaatimuksena voidaan pitää osteologista analyysiä, tulevaisuudessa kenties myös DNA-tutkimusta.

Joidenkin selitysten mukaan kaksoishautauksella on pienempi rituaalinen painoarvo kuin yksittäisellä hautauksella, sillä kahden henkilön hautaaminen yhteiseen hautakuoppaan on vaatinut vähemmän panostusta ja tekijöitä kuin kahden erillisen haudan kaivaminen. Toisaalta yhteinen hautakuoppa on voinut olla myös käytännön sanelemaa korkean kuolleisuuden, esim. nälänhädän, kulkutautien tai aseellisten yhteenottojen aikana. Osa kaksoishautauksista voi liittyä enemmän ideologiaan tai kuolemanrituaaleihin kuin haudattujen henkilöiden sosiaaliseen asemaan. Vainajien kohtelun taustalla saattaa joskus olla myös  negatiivinen viesti. Kaikkia kaksoishautauksia ei siis välttämättä voi selittää samalla tavalla.

Hautauksia tulkitaan helposti yleisolettamusten pohjalta, meidän aikamme ja oman kulttuurimme värittämien lasien läpi katsoen. Esimerkiksi aikuisen ja imeväisikäisen lapsen hautaus on helppo nähdä äidin ja tämän jälkeläisen yhteisenä, vaikka tarkemmat tutkimukset saattavat osoittaa kyseessä olevan miehen ja lapsen, jotka eivät ole sukua toisilleen. Miesten ja imeväisikäisten lasten yhteishautauksia tunnetaan mm. keskiaikaisesta Puolasta ja anglosaksisesta Englannista. Tarkemmin tutkimattomia aikuisen ja lapsen yhteishautauksia tunnetaan Suomesta mm. Euran Luistarista, joka on Suomen laajin tutkittu rautakautinen ruumiskalmisto. Sieltä tunnetaan yli tuhat 600-1200 –lukujen välille ajoittuvaa hautaa.

Luistarin kalmistoa tutkinut Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander on pitänyt kaikkien useamman kuin yhden vainajan sisältäneiden hautausten taustasyynä todennäköisimmin kulkutauteja tai epidemioita. Tätä mahdollisuutta voi tutkia ihmisjäänteistä, sillä osa sairauksista jättää merkkejä luustoon ja joidenkin tarttuvien tautien, kuten esimerkiksi tuberkuloosin, ruton ja tiettyjen kuumetautien aiheuttajien DNA:ta voidaan tutkia luista tai hampaista molekyylibiologian avulla. Luonnontieteellisillä analyyseillä saatavan informaation merkitys kasvaa etenkin hautojen kontekstuaalisen informaation ollessa huono.

Joissakin tapauksissa kaksoishautauksella on voinut olla symbolinen merkitys. Luistarin viikinkiaikaiseen miekkahautaan 281 oli Lehtosalo-Hilanderin (1982: 186-8) esineistöön nojaavan tulkinnan mukaan haudattu kaksi miestä kyljellään, kasvot vastakkain ”toisiaan katsoen”.  Ranskan Lothringenista tunnetaan 500-600-luvulle ajoittuvia miesten kaksoishautoja. Tulkinnoista riippuen vainajia on ehdotettu niin veljiksi, homoseksuaaleiksi kuin taistelutovereiksi. Jos Luistarin haudan vainajien sukupuoli ja asento on huonosti säilyneistä luista huolimatta tunnistettu oikein, miten hautaa pitäisi tulkita, etenkin kun kasvokkain haudattujen asentoa on toisinaan pidetty merkkinä haudattujen vainajien välillä olleesta emotionaalisesta siteestä?


Kuva: Euran Luistarin hautaan 281 on Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilanderin (1982: 186) mukaan haudattu kaksi miestä kyljellään kasvot vastakkain.

Tavallisesti ajatellaan, että samaan hautaan asetetuilla vainajilla on joko geneettinen tai sosiaalinen yhteys toisiinsa. Haudattujen sukulaisuussuhteita voidaan selvittää DNA:n tai luissa esiintyvien geneettisten piirteiden tutkimuksella. Maailmalla kaksoishautauksista teetettyjen DNA-tutkimusten mukaan kaksoishautaan haudatut eivät aina ole olleet verisukulaisia. Geenitutkimus tai arkeologinen aineisto ei kuitenkaan kerro vainajien sosiaalisista suhteista, esimerkiksi ottolapsuudesta tai -vanhemmuudesta, avioliittojen kautta syntyneistä sukulaisuussuhteista, samaan yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisesta, tai esim. aseveljeydestä.

Päättömänä tai vatsallaan hautaaminen on yleensä tulkittu vainajan häpäisyksi, väheksymiseksi tai mitätöimiseksi. Karjalasta Räisälän Hovinsaaren Tontinmäestä vuonna 1888 kaivetussa haudassa 5 oli kaksi vainajaa päällekkäin. Esineistön perusteella vainajat olivat mies ja nainen, joista jälkimmäinen oli haudattu näennäisesti normaalisti, mutta mies tulkinnan mukaan naisen päälle kasvot alaspäin. Jos tulkinta vainajien asennosta on oikea, se mahdollistaa kiinnostavia tulkintavaihtoehtoja.

Kaksoishautausten tunnistaminen arkeologisesta aineistosta on vaikeaa etenkin kalmistoissa, joita on käytetty pitkään, ja joissa haudat on kaivettu tiheästi. Luiden huono säilyvyys saattaa puolestaan johtaa virhetulkintoihin kaksoishautauksista, etenkin jos tulkintoja joudutaan tekemään pelkän esineistön perusteella. Vaikka kaksois- ja monikkohautauksia ei voi suoraan pitää ns. poikkeavina, on niitä tutkittaessa kuitenkin syytä pitää mielessä, että haudoissa mahdollisesti havaitut anatomiset anomaliat saattavat joskus olla tahallisia. Poikkeavien hautausten tunnistaminen ja niiden luonnontieteellinen tutkimus voi paljastaa uusia asioita menneiden yhteisöjen rakenteista, uskomuksista ja jokapäiväisestä elämästä, sekä etenkin siitä, mikä menneisyydessä on koettu erilaiseksi tai erityiseksi, ja miten erilaisuuteen on suhtauduttu niin hyvässä kuin pahassa.

Lisätietoja:

  • Halsall, Guy (2010). Cemeteries and Society in Merovingian Gaul: Selected Studies in History and Archaeology, 1992-2009. E.J. Brill, Leiden.
  • Lehtosalo-Hilander, P-L. 1982a. Luistari I. The Graves. SMYA 82:1. Vammalan kirjapaino Oy, Vammala.
  • Schvindt, T. 1893. Tietoja Karjalan rautakaudesta ja sitä seuraavilta ajoilta Käkisalmen kihlakunnan alalta saatujen löytöjen mukaan. SMYA 14, Helsinki.

Teksti: Ulla Moilanen

Viimeksi muokattu 16.4.2015

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, joka kertoo yleistajuisesti Akatemian rahoittamasta tutkimuksesta sekä tieteestä ja tutkimuksesta yleensä. Sivuille kootaan muun muassa tutkijahaastatteluita, tieteen yleisötapahtumia, tiedeuutisia ja tutkimuksesta kertovia taustajuttuja.

Seuraa meitä:

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
terhi.loukiainen@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta www.aka.fi