1.9.2017

Arkeologi ja kielitieteilijä yhdessä menneisyyttä tutkimassa

Arkeologia ja kielitieteen osa-alue sanastohistoria tutkivat molemmat menneisyyttä. Usein arkeologien ja sanastontutkijoiden käsitykset esihistorian kulusta ja ilmiöistä poikkeavat toisistaan. Ehkä yhteinen sävel on silti mahdollista löytää. Esimerkiksi sanaston tarkastelu paljastaa, että ajanlaskun alun vuosisatoina eteläsaamenkielisen väestön puheenparteen kuului lampaaseen, vuoheen ja lehmään viittaavia sanoja. Arkeologisen luuaineiston perusteella taas tiedämme, että väestö, joka on saattanut puhua eteläsaamelaista kieltä, on tuntenut lampaan ja/tai vuohen sekä sian.

Sanat viittaavat fyysisessä maailmassa oleviin tarkoitteisiin ja ilmiöihin, ja sanastohistoriallisen tutkimuksen tavoite on selvittää sanojen alkuperää: onko sanassa tapahtunut äänteen- tai merkityksenmuutoksia aikojen kuluessa sekä mistä ja milloin sanat on saatu. Uusia sanoja saadaan, kun kulttuuriin, joka kieltä ympäröi, tulee uusi nimen tarvitseva ilmiö. Silloin sana saatetaan lainata toisesta kielestä, jonka puhujilta ilmiö on saatu. On mahdollista myös ottaa vanha sana ja antaa sille uusi merkitys. Arkeologiassa puolestaan tutkitaan menneisyyden fyysistä maailmaa, johon sanat viittaavat.

Menneisyydentutkimus on kuitenkin usein hyvin fragmentaarista: arkeologi ei löydä kaikkea, mikä on kuulunut menneisyyden ihmisen fyysiseen maailmaan, eikä kielitieteilijä tavoita jokaista menneisyydessä käytettyä sanaa, koska sanoja katoaa kielestä jatkuvasti ja vanhat merkitykset korvautuvat uusilla. Niinpä arkeologian ja kielitieteen yhdistäminen voi osoittautua hedelmälliseksi, ja parhaimmillaan se saattaa antaa huomattavasti laajemman kuvan menneestä kuin perinteinen arkeologinen tai kielitieteellinen tutkimus.

Arkeologiaa ja sanastohistoriaa yhdistäessä katse kannattaa kääntää sanojen muodostamiin merkityskategorioihin. Sanastontutkijat osaavat erottaa kielestä erilaisia kerrostumia. Esimerkiksi Keski-Skandinaviassa puhuttavasta eteläsaamen kielestä on löydettävissä nykyisten skandinaavisten kielten edeltäjästä, kantaskandinaavista, lainattuja sanoja. Tällaisen kerrostuman sanat voidaan jakaa merkityksen mukaan aihepiireihin: omaan kategoriaansa voidaan laittaa vaikkapa karjanhoitoon liittyvät sanat. Arkeologit puolestaan voivat kerätä tietoja osteologisesta eli luuaineistosta, joka viittaa karjanhoitoon ja joka voidaan ajoittaa aikaan, jolloin sanoja arvellaan saadun skandinaavista (roomalaisajalla ja kansainvaellusajalla).

Kun arkeologinen aineisto ja sanat laitetaan rinnakkain, on helppo huomata, että sekä kielitiede että arkeologia kertovat menneisyydestä, jossa eteläsaamenkieliset ovat tunteneet lampaan ja/tai vuohen. Kielitieteilijät voivat lisäksi väittää, että saamenkieliset ovat tunteneet myös lehmän mutta eivät sikaa. Arkeologit voisivat aineistonsa perusteella todeta, että sika oli saamea puhuneille tuttu, mutta lehmistä he eivät tienneet mitään. Kun arkeologi ja sanastontutkija laittavat tutkimustuloksensa yhteen, huomataan, että tutkimustuloksissa on yhtenevä seikka: lammas ja/tai vuohi. Tämän perusteella voidaan olettaa, että he ovat tunteneet myös sekä sian että lehmän, vaikka tällä hetkellä vain toinen tieteenaloista pystyy todistamaan sian ja toinen lehmän tuntemisen puolesta. Vaikka saamelaisiin yhdistettävä arkeologinen karjanluuaineisto on melko vähäistä, laaja kotieläimiin liittyvä sanasto paljastaa, että karjanhoito oli vanhemmalla rautakaudella eteläsaamenkieliselle väestölle hyvin tuttu ja tärkeä elinkeino.

Sanastohistorian ja arkeologisen materiaalin yhdistäminen aiheuttaa tietysti myös haasteita. Koska menneisyys on aina fragmentaarinen, siihen jää aukkoja, joita mikään tutkimus ei voi tukkia tai korjata. Aukot aiheuttavat ristiriitoja, ja välillä kielitieteen ja arkeologian tutkimustulokset voivat poiketa toisistaan niin paljon, ettei yhteistä säveltä näytä lainkaan löytyvän. Tutkijoiden voi olla vaikeaa luottaa sellaisen menneisyyttä tutkivan tieteenalan metodeihin ja tuloksiin, jota he eivät tunne. Siksi tarvitaan sinnikkyyttä ja luottamusta eri alojen tutkijoiden välille. Kun tahtoa on tarpeeksi, yhteistyö avaa aivan uusia näköaloja menneisyyteemme.

Minerva Piha

 

Kirjallisuutta

Aikio, Ante 2006: On Germanic-Saami contacts and Saami prehistory. – Suomalais-Ugrilaisen Seuran Aikakauskirja 91. Suomalais-Ugrilainen Seura, Helsinki. Pp. 9–55.

Hansen, Lars Ivar & Olsen, Bjørnar 2006: Samernas historia fram till 1750. Liber, Stockholm.

Saarikivi, Janne & Lavento, Mika 2012: Linguistics and Archaeology: A Critical View of an Interdisciplinary Approach with Reference to the Prehistory of Northern Scandinavia. – Networks, Interaction and Emerging Identities in Fennoscandia and Beyond. Mémoires de la Société Finno-Ougrienne 265. Eds. Damm, Charlotte & Saarikivi, Janne. Société Finno-Ougrienne, Helsinki. Pp. 177–216.

 

 

 

Viimeksi muokattu 4.9.2017

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, joka kertoo yleistajuisesti Akatemian rahoittamasta tutkimuksesta sekä tieteestä ja tutkimuksesta yleensä. Sivuille kootaan muun muassa tutkijahaastatteluita, tieteen yleisötapahtumia, tiedeuutisia ja tutkimuksesta kertovia taustajuttuja.

Seuraa meitä:

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
terhi.loukiainen@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta www.aka.fi