30.3.2016

Vihreän talouden oikeudellista tutkimusta Berkeleyssä

Terveiset Berkeleystä! Tutkijapolkuni on vienyt minut tällä kertaa Kalifornian aurinkoon Berkeleyn yliopistoon, jossa olen vierailevana tutkijana oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Berkeley sijaitsee San Franciscon lahden alueella ns. ”Bay Arealla”, joka on osa teknologisen tutkimuksen, kehityksen ja innovaatioiden keskuksena tunnettua kuuluisaa Kalifornian Piilaaksoa. Teknologian ohella Kalifornia on tunnettu myös edistyksellisestä ympäristöpolitiikasta ja -lainsäädännöstä, innovatiivisista sääntelykeinoista sekä korkeatasoisesta ympäristöoikeudellisesta opetuksesta- ja tutkimuksesta, mikä tekee paikasta kiinnostavan myös suomalaisen ympäristöoikeustieteilijän näkökulmasta.

Berkeleyn maineikas oikeustieteellinen tiedekunta

Ympäristöoikeudellisen tutkijakoulutuksen olen hankkinut Itä-Suomen yliopistossa, jossa väittelin vuonna 2011 aiheena susien suojelu. Jo väitöstutkimukseni aikana kiinnostuin Yhdysvaltojen ympäristösääntelystä ja osana tutkimusta vertailin Suomen ja Yhdysvaltojen susien suojeluun liittyvää lainsäädäntöä. Valmistumiseni jälkeen jatkoin erityisesi luonnonsuojelu- ja luonnonvaraoikeudellisiin kysymyksiin liittyvää tutkimustyötä Itä-Suomen yliopistolla sekä myöhemmin Suomen Ympäristökeskuksessa (SYKE). Vuonna 2014 palasin takaisin juurilleni Itä-Suomen yliopistoon työskentelemään Suomen Akatemian tutkijatohtorihankeen parissa, jonka aiheena on vihreän talouden oikeus. Tutkimusvierailuni Kaliforniaan on osa kyseistä hanketta.

Piilaakso on alueena minulle jo ennestään tuttu, sillä olen asunut lahden toisella puolella Palo Altossa mieheni työskennellessä Stanfordin yliopistolla 2009-2010 ja 2012-2013. Aiemmilta reissuilta käteeni jäi paitsi ihastus alueeseen myös kontakteja alueen ympäristöoikeuden tutkijoihin, mikä helpotti tutkimusvierailun järjestämistä. Aiempi kokemukseni alueella elämisestä on tehnyt asettumisen helpoksi ja kaikki käytännön järjestelyt asunnon hankinnasta pankkitilin avaamiseen sujuivatkin jouhevasti, kun viime syksynä juuri ennen Suomen ensimmäisiä räntäkelejä saavuin Bay Arealle.

Berkeleyn aurinkoinen ja vihreä kampus

Paljon on tosin myös muuttunut sitten ensimmäisen vierailun, jolloin Yhdysvaltojen talous oli sekaisin finanssikriisin seurauksena. Nyt tilanne on kääntynyt lähes päälaelleen, kun Euroopassa talouskasvu on kituliasta ja samaan aikaan USA:n ja erityisesti Piilakson alueen talous kasvaa taas kohisten ja vetää puoleensa suuret määrät investointeja, työpaikkoja ja ihmisiä. Kehitys näkyy alueen elinkustannusten jyrkkänä nousuna ja asuntopulana. Tämä vinkkinä niille, jotka suunnittelevat tutkimusvierailua alueelle!

Kuten edellä jo mainitsinkin, tutkimusvierailuni on osa Suomen Akatemian rahoittamaa tutkijatohtorihanketta, jossa tarkastelen lainsäädäntöä vihreän talouden ja biotalouden näkökulmasta. Vihreällä taloudella tarkoitetaan järjestelmää, jossa kasvu perustuu julkisiin ja yksityisiin investointeihin, jotka torjuvat ilmastonmuutosta ja ylläpitävät tai parantavat ympäristön tilaa ja luonnon monimuotoisuutta. Biotalous on puolestaan vihreään talouteen tiiviisti liittyvä, hiukan suppeampi käsite, jolla viitataan talouteen, joka perustuu uusiutuvien luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen. Vihreän talouden ja biotalouden edistäminen saavat niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin tällä hetkellä vahvasti poliittista huomiota.

Tutkimuksessani pyrin selvittämään, minkälaisella sääntelyllä voitaisiin luoda edellytyksiä vihreän talouden kasvuun. Eräs tapa, jota usein hyödynnetään lainsäädäntöä kehitettäessä, on katsoa, mitä muualla on tehty. Tutkimusvierailuni aikana perehdynkin muun muassa siihen, minkälaista sääntelyä USA:ssa ja Kaliforniassa on otettu käyttöön vihreän talouden ja biotalouden investointien edistämiseksi. Kerron työn alla olevasta tutkimuksestani tulevissa blogiteksteissäni, joten pysyhän mukana!

Viimeksi muokattu 15.4.2016

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, joka kertoo yleistajuisesti Akatemian rahoittamasta tutkimuksesta sekä tieteestä ja tutkimuksesta yleensä. Sivuille kootaan muun muassa tutkijahaastatteluita, tieteen yleisötapahtumia, tiedeuutisia ja tutkimuksesta kertovia taustajuttuja.

Seuraa meitä:

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
terhi.loukiainen@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta www.aka.fi