SV EN

Tutkimuksen vaikuttavuus

Tutkimuksen vaikuttavuudella tarkoitetaan tutkimuksen myötävaikutuksia erilaisiin yhteiskunnassa ilmeneviin asioihin ja kehityskulkuihin. Vaikuttavuus syntyy tutkimustiedon ja muiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta ja usein pidemmän ajan kuluessa. Se on lähtökohtaisesti monimuotoinen ilmiö.

Tutkimuksen laajempaa vaikuttavuutta yhteiskunnassa selvitettiin Tieteen tila 2016 -hankkeessa.

Suomen Akatemian strategian tavoitteet

  • tutkimuksen laatu
  • tieteellinen ja tiedeyhteisön ulkopuolelle ulottuva vaikuttavuus
  • tieteen uudistuminen

Laadun, vaikuttavuuden ja uudistumisen tavoitteet tukevat toisiaan. Akatemia rohkaisee tutkijoita ottamaan vaikuttavuuden ja sen edistämisen huomioon tutkimustyössään.

Vaikuttavuus on monimuotoista

Tieteellinen tutkimus voi tieteenalasta ja tutkimusorganisaation tehtävistä riippuen vaikuttaa monin eri tavoin. Myös yhteiskunnan odotukset tieteen vaikuttavuuteen vaihtelevat eri aloilla.

Tutkimuksesta kumpuava tieto ja osaaminen voivat esimerkiksi

  • lisätä hyvinvointia edistämällä taloudellista toimintaa,
  • helpottaa tai parantaa päätöksentekoa sitä tukevalla tiedolla,
  • rakentaa osaamista työelämän tarpeisiin,
  • tai tukea ihmisten henkistä kasvua ja sivistystä.

Pitkällä aikavälillä tieteellinen tutkimus myös uudistaa yhteiskunnallisia päämääriä sekä käsityksiämme niiden edistämisestä.

Tutkimushankkeiden vaikuttavuus

Tutkimusrahoitusta haettaessa ja rahoituksen käytöstä raportoitaessa tutkijoita kannustetaan pohtimaan työnsä kytkeytymistä laajempiin, myös tiedeyhteisön ulkopuolisiin kysymyksiin. Tutkimuksen vaikuttavuuden ja sen potentiaalin tekeminen näkyväksi mm. päättäjille ja suurelle yleisölle on tärkeää ja ajankohtaista. Tieteen puolesta puhuminen edellyttää myös kattavaa seurantatietoa ja ymmärrystä siitä, missä ja miten tutkimustietoa ja -osaamista voidaan hyödyntää.

Kysymyksiä ja vastauksia - tiedeyhteisön ulkopuolelle ulottuva tutkimuksen vaikuttavuus Suomen Akatemian hankerahoituksessa

 

Johtava tiedeasiantuntija Anssi Mälkki kertoo tutkimuksen vaikuttavuudesta ja miten se näkyy rahoitushakemuksessa:

Viimeksi muokattu 13.9.2017
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »