Luonnontieteiden ja tekniikan tutkimusraportit tarkastelussa – vaikuttavuutta, uusia aihevalintoja ja menetelmiä

22.9.2017

Luonnontieteiden ja tekniikan toimikunta sai kesällä 2017 loppuraportit tutkimuksista, jotka olivat käynnissä pääosin vuosina 2012-2016.

Suomen Akatemian tutkimusrahoituksella edistetään tutkimuksen laatua, tieteellistä ja muuta vaikuttavuutta sekä tieteen uudistumista ja monimuotoisuutta. Tavoitteena on kansainvälisesti korkeatasoinen tieteellinen tutkimus, mahdolliset tieteelliset läpimurrot ja tutkimusyhteistyö parhaiden kansainvälisten ryhmien kanssa.

Esimerkkejä raportoiduista tutkimuksista:

Professori Janne Heikkilän (Oulun yliopisto) tutkimushankkeessa kehitettiin konenäkömenetelmiä laskennalliseen kuvantamiseen. Heikkilä tutki muun muassa kuvan luomista 3D-mallinnuksen ja tietokoneohjelman avulla. Tutkimus avaa mahdollisuuksia virtuaalitodellisuuden sovelluksille sekä esineiden virtuaalisten kopioiden luomiselle. Työssä tutkittiin myös kuvapohjaista paikantamista. Tämä on edellytys todellista ja virtuaalista maailma yhdistäville tietokonegrafiikan sovelluksille.

Professori Janne Jänis (Itä-Suomen yliopisto) kehitti tutkimushankkeessaan korkean erotuskyvyn massaspektrometriaan perustuvia menetelmiä erilaisten puumateriaaliöljyjen kemialliseen analyysiin. Raakaöljyvarojen ehtyessä nestemäiset biopolttoaineet, kuten bioetanoli ja erilaiset bioöljyt tulevat yhä merkittävimmiksi energialähteiksi lähitulevaisuudessa. Tutkimuksessa käytettyjen menetelmien avulla voidaan määrittää bioöljyn kemiallinen sormenjälki, mikä on oleellista tuotteen jatkojalostamiselle esimerkiksi liikennepolttoaineiksi.

Tutkija Jarkko Saarinen (Åbo Akademi) kehitti akatemiatutkijahankkeessaan painettuja ja päällystettyjä suuren pinta-alan fotonisia rakenteita, kuten sensoreita luonnonkuitupohjaisille pinnoille. Tarkasteltuja paperi- ja luonnonkuitupintoja päällystettiin nanopartikkeleilla, joilla pinnan kastuvuutta voitiin säätää kastuvasta vettä hylkiväksi. Lisäksi pinnan kastuvuutta pystyttiin muuttamaan UV-valon avulla. Tutkimustyön tuloksia voidaan soveltaa esimerkiksi edullisina happisensoreina pakkauksissa, väriaineherkistetyissä aurinkokennoissa ja antimikrobiaalisissa pinnoissa.

Lisätietoja

  • Luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen yksikön viestintävastaava Jukka Tanskanen, 029 533 5071, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
  • Luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen yksikön tutkimusraporteista vastaava tiedeasiantuntija Teppo Häyrynen, 029 533 5043, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
  • Luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen yksikön johtaja Susan Linko, 029 533 5066, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
Viimeksi muokattu 4.10.2017
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »