SV EN

Toimikunnan rahoituspäätösten kriteerit ja linjaukset

Toimikunta ei voi rahoittaa kaikkia syyshaussa erinomaiseksi arvioituja hakemuksia, koska myönnettävä rahoitus ei ole kehittynyt samassa suhteessa kuin voimakkaasti kasvanut hakemusmäärä. Tästä syystä Toimikunta on päättänyt rahoituspäätöksentekoa ohjaavista linjauksista ja kriteereistä, joita se soveltaa systemaattisesti tehdessään valintoja tieteelliseltä laadultaan erinomaisten hakemusten välillä. Linjaukset ja kriteerit on esitetty alla.

Rahoituspäätöksiä ohjaavat yleiset linjaukset

  1. Toimikunta tukee laaja-alaisesti kansainvälisesti korkeatasoista tutkimusta LT-aloilla ottamalla huomioon eri alojen erityispiirteet.
  2. Toimikunnan päätöksenteko perustuu lähtökohtaisesti asiantuntijalausuntoihin.
  3. Toimikunta uudistaa tiedettä rahoittamalla uusia avauksia, ml. ”high risk- high gain” –tutkimusta, ja nousujohteisessa uravaiheessa olevia tutkijoita: toimikunta edistää uusien menetelmien ja teknisten työkalujen kehittämistä, toimikunta myöntää rahoitusta eri tutkijanuravaiheessa oleville vastuullisille johtajille, toimikunta rahoittaa ulkomailta Suomeen siirtyviä akatemiatutkijoita ja tutkijatohtoreita ja toimikunta priorisoi tasatilanteissa vähemmistösukupuolen edustajan.
  4. Toimikunta tukee tutkimustyön tulosten hyödyntämistä: toimikunta ottaa huomioonhakijoiden aiemmat ansiot tutkimustulosten tieteellisen ja taloudellisen hyödyntämisen osalta ja hakemuksen relevanssin Suomen elinkeinoelämälle tai muille yhteiskunnan sektoreille.
  5. Toimikunta tukee kansallista ja kansainvälistä tutkimusyhteistyötä. Kansallista yhteistyötä tuetaan erityisesti konsortiohankkeilla ja kansainvälistä yhteistyötä tutkijoiden liikkuvuutta rahoittamalla. Lisäksi toimikunta edistää kansallisia ja kansainvälisiä tutkimusinfrastruktuureja hyödyntävää tutkimusta.

Akatemiahankkeita koskevat kriteerit ja linjaukset

Toimikunta käyttää seuraavia prioriteettijärjestyksessä esitettyjä kriteereitä ja linjauksia tehdessään valintoja tieteelliseltä laadultaan erinomaisten hakemusten välillä:                                       

Kriteerit

  1. Tieteellinen laatu, uudet avaukset ja läpimurtojen mahdollisuus,
  2. tutkijan/tutkimusryhmän kompetenssi ja
  3. tutkimusyhteistyö ja liikkuvuus.

Linjaukset

1. Tutkijan/tutkimusryhmän kompetenssi

    • Toimikunta kiinnittää erityistä huomiota hakijan aikaansaannoksiin viimeisen viiden vuoden aikana

2. Tutkimustulosten hyödyntäminen

    • Taloudellinen ja muu yhteiskunnallinen vaikuttavuus on rahoituspäätöksiin myönteisesti vaikuttava tekijä
    • Toimiva verkosto tutkimustulosten hyödyntäjien kanssa on myönteisesti rahoituspäätökseen vaikuttava tekijä

3. Tutkimusyhteistyö ja liikkuvuus

    • Isot kansainväliset yhteishankkeet nähdään rahoituspäätökseen myönteisesti vaikuttavana tekijänä
    • Yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkimusyhteistyötä tuetaan valtioneuvoston hallitusohjelman mukaisesti
    • Tutkijoiden ja tutkimusryhmien yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa tuetaan
    • Tutkijoiden liikkuvuus tutkimusorganisaatioiden välillä ja tutkimusorganisaatioiden ja yritysten välillä nähdään myönteisenä tekijänä
    • Tasatilanteessa priorisoidaan hakijaa, joka on siirtynyt tai on siirtymässä uuteen tutkimusympäristöön

4. Samanaikainen muu Akatemian rahoitus

    • Akatemiatutkijalle ja tutkijatohtorin tehtävän saaneelle voidaan myöntää myös akatemiahankerahoitusta
    • Konsortion osahankkeen johtaminen ei ole este hankerahoituksen myöntämiselle ja päinvastoin
    • Akatemiaprofessoreille ei myönnetä akatemiaprofessorin tutkimusmäärärahan kanssa päällekkäistä hankerahoitusta

Akatemiatutkijoita koskevat kriteerit ja linjaukset

Kriteerit

  1. Hakijan henkilökohtainen pätevyys,
  2. tutkimuksen laatu, vaikuttavuus ja uutuusarvo, ja
  3. hakijan liikkuvuus, erityisesti hakijan aiemman ja suunnitellun liikkuvuuden laatu sekä lisäarvo esitetylle tutkimussuunnitelmalle ja tutkijanuralle.

Linjaukset

1. Toimikunta tukee akatemiatutkijoitaan myöntämällä heille tutkimuskulurahaa 350 000 euroa/5 vuotta. Rahoitus myönnetään kahdessa osassa. Ensimmäisen kolmen vuoden rahoitus on maksimissaan 210 000 euroa ja kahden viimeisen vuoden 140 000 euroa.

2. Vaikka yhdessä suorituspaikassa voi olla useita tutkimusympäristöjä, toimikunta katsoo, että liikkuvuusedellytys ei täyty, jos tutkija vaihtaa tutkimusryhmää toiseen saman alan ryhmään suorituspaikan sisällä. Tämä koskee sekä siirtymistä uuteen tutkimusympäristöön että tohtorin tutkinnon jälkeistä liikkuvuutta.

Tutkijatohtoreita koskevat kriteerit ja linjaukset

Kriteerit

  1. Hakijan henkilökohtainen pätevyys,
  2. tutkimuksen laatu, vaikuttavuus ja uutuusarvo, sekä
  3. hakijan liikkuvuus, joka tukee tutkijan itsenäistymistä, erityisesti hakijan aiemman ja suunnitellun liikkuvuuden laatu sekä lisäarvo esitetylle tutkimussuunnitelmalle ja tutkijanuralle.

Linjaukset

1. Toimikunta käyttää tutkijatohtorin tehtävän rahoitusta myöntäessään palkkauksen laskentaperusteena enintään 3 800 euron kuukausipalkkaa. Lisäksi hyväksytään perustellut tutkimuskulut, kuitenkin enintään 50 000 euroa (ks. Tutkimusrahoitus-osio).

2. Vaikka yhdessä suorituspaikassa voi olla useita tutkimusympäristöjä, toimikunta katsoo, että liikkuvuusedellytys ei täyty, jos tutkija vaihtaa tutkimusryhmää toiseen saman alan ryhmään suorituspaikan sisällä. Tämä koskee sekä siirtymistä uuteen tutkimusympäristöön että tohtorin tutkinnon jälkeistä liikkuvuutta.

Viimeksi muokattu 28.7.2017
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »