SV EN

Akatemian kärkihankerahoitus

Kärkihankerahoituksella tuetaan tutkimuksen laadun ja vaikuttavuuden vahvistamista sekä aktiivista yhteistyötä tutkimuksen hyödyntäjien kanssa.  Haku oli avoinna kaikille tieteenaloille ilman tutkimusalarajoituksia. Tutkimushankkeiden aiheita ei ollut myöskään temaattisesti rajattu.

Huhtikuun 2016 haussa Akatemian kärkihankehakuun osoitettiin 598 hakemusta. Kärkihankehaun rahoituspäätökset hankkeille tehtiin 30.9.2016.

Rahoitus suunnataan jo meneillään olevan korkeatasoisen tutkimuksen ja sen monipuolisen hyödyntämisen edistämiseen. Sen avulla vahvistetaan tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta yhteiskunnassa esimerkiksi aktiivisella yhteistyöllä tutkimuksen hyödyntäjien kanssa tai erilaisten kokeilujen ja pilottien avulla.

Tavoitteena on lisäksi tukea tutkijoiden kansainvälistä ja organisaatiorajoja ylittävää liikkuvuutta sekä tutkijoiden työskentelyä tutkimustuloksia hyödyntävissä organisaatioissa.

Rahoituksella tuetaan erityisesti nuoren tutkijasukupolven tutkijoita, joiden tutkimushankkeet on jo todettu aiemmassa vertaisarvioinnissa tieteellisesti korkeatasoisiksi. Rahoitus ei voi kuitenkaan olla päällekkäistä jo olemassa olevan tutkimusrahoituksen kanssa.

Kaksivuotisen hankkeen rahoitus on enintään 300 000 euroa, ja rahoituskausi on 1.10.2016–30.9.2018. Kaikkiaan kärkihankerahoitusta on varattu 30 miljoonaa euroa. Rahoitus myönnetään tutkijan suorituspaikalle, jonka tulee olla suomalainen.

Rahoitus perustuu hallitusohjelman kärkihankkeeseen, jossa vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi. Suomen Akatemia toteuttaa tätä kärkihanketta yhdessä Tekesin kanssa. Tekesillä on oma rahoitusohjelmansa osana kärkihankekokonaisuutta.

Lisätietoja

Yhteystiedot

  • tiedeasiantuntija Hannele Lahtinen, etunimi.sukunimi(at)aka.fi, p. 029 533 5055
  • johtava tiedeasiantuntija Jaana Roos, etunimi.sukunimi(at)aka.fi, p. 029 533 5151
  • yksikön johtaja Arja Kallio, etunimi.sukunimi(at)aka.fi, p. 029 533 5037

Lisätietoja kärkihankkeista

Viimeksi muokattu 1.2.2017
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »