SV EN

Pohjoismainen huippututkimusaloite TFI

Pohjoismainen yhteisaloite ilmasto-, energia- ja ympäristöalan tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan alalta (TFI, toppforskningsinitiativet) käynnistyi vuonna 2008 Pohjoismaiden ministerineuvoston julkilausumasta. TFI on useiden kansallisten toimijoiden, erityisesti tutkimus- ja innovaatiotoiminnan rahoittajien, tukema ja yhteisesti johtama ohjelmallinen kokonaisuus. Huippututkimusaloitteella tuetaan tutkimusta, jossa rahoittajat sekä liiketoiminnan ja teollisuuden edustajat kiinnittävät huomiota tulosten siirtämiseen ja hyödyntämiseen.

TFIn kokonaisbudjetti on 400 miljoonaa Tanskan kruunua. Kesto on viisi vuotta. Ensimmäiset haut toteutuivat vuonna 2009.

Kyse on kuudesta ohjelmasta, joista kukin käynnistää temaattisia hakuja. Käytettävissä olevia hakumuotoja ovat muun muassa huippututkimusyksiköt ja huippututkimusverkostot. Ohjelmat ovat:

TFIn johtokunnassa on 15 edustajaa pohjoismaisista organisaatioista mukaan lukien Suomen Akatemia, Tekes ja Fortum Oyj. Ohjelmilla on ohjelmakomiteat, joissa kussakin on kaksi jäsentä jokaisesta Pohjoismaasta. Ohjelmakomiteoissa on kaksi Akatemian edustajaa. Huippututkimusaloitteen sihteeristön muodostavat kolme Pohjoismaiden ministerineuvoston alaisuudessa toimivaa organisaatioita: NordForsk, Nordisk Innovations Center (NICe) ja Nordisk Energiforskning.

Lisätietoja

yksikön johtaja
Arja Kallio
puh. 029 533 5037
etunimi.sukunimi(at)aka.fi

tiedeasiantuntija
Harri Hautala (ilmastonmuutos ja kryosfääri)
puh. 029 533 5019 
etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Viimeksi muokattu 4.5.2015
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »