SV EN

Horisontti 2020 - EU:n tutkimuksen puiteohjelma

Horisontti 2020 on EU:n tutkimuksen ja innovoinnin rahoitusohjelma. Ohjelman tavoitteena on luoda Eurooppaan kasvua ja uusia työpaikkoja vahvistamalla EU-alueen tieteellistä osaamista, tukemalla uusien teknologioiden ja innovaatioiden kehitystä ja käyttöönottoa yrityksissä ja etsimällä ratkaisuja suuriin yhteiskunnallisiin haasteisiin Euroopassa. Horisontti 2020 -ohjelman budjetti on noin 80 miljardia euroa vuosille 2014 - 2020.

Horisontti 2020 tarjoaa mahdollisuuksia erilaisille toimijoille. Horisontti 2020 -ohjelmaan voi osallistua yliopisto, korkeakoulu, tutkimuslaitos, yritys, yksittäinen tutkija tai jokin muu tutkimusta tekevä tai hyödyntävä organisaatio, kuten liitto tai kaupunki. Ohjelmassa rahoitetaan pääosin kansainvälisenä yhteistyönä toteutettavia tutkimus- ja innovointihankkeita, mutta myös yksittäisten tutkijoiden tutkimusideoita. Komission kutsumat eri alojen asiantuntijat arvioivat Euroopan komissioon hakuajan puitteissa saapuneet hanke-ehdotukset ja parhaat rahoitetaan.

Akatemia toimii ohjelman kansallisena yhteysorganisaationa yhdessä Tekesin kanssa. Suomessa puiteohjelmista tiedottaminen on keskitetty EU:n tutkimus- ja innovaatio-ohjelman sivuille (EUTI). Sivuja päivittävät Suomen Akatemian ja Tekesin ohjelmista vastaavat asiantuntijat yhteistyössä EUTI:n kanssa.

Kansallinen Horisontti 2020 -hakujen infopäivä pidetään 2.10. Helsingin Ruoholahdessa. Ilmoittaudu ja tutustu ohjelmaan.

Viimeksi muokattu 7.9.2017
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »