SV EN

Jalkanen Sirpa: Ihmisen puolustusmekanismit -huippuyksikkö

Huippuyksikön tutkimuskohteena oli virusten, bakteerien ja syöpäsolujen toiminta sekä ihmisen puolustusmekanismit.

Normaalisti elimistön puolustusmekanismit taistelevat taukoamatta iholta ja limakalvoilta tunkeutuvia viruksia ja bakteereita vastaan. Lisäksi ne tuhoavat päivittäin elimistössämme syntyvät syöpäsolut. 

Bakteerit ja virukset ovat kuitenkin kehittäneet mekanismeja, joilla ne pystyvät hämäämään immunopuolustusta ja tunkeutumaan elimistöön. Syöpäsolut puolestaan pystyvät ottamaan käyttöönsä valkosoluille tyypillisiä liikkumismolekyylejä, joiden avulla ne pääsevät siirtymään elimistössä paikasta toiseen muodostaen tappavia etäpesäkkeitä. Näistä mekanismeista ei tutkimuksen alkaessa tiedetty juuri mitään.

Huippuyksikössä oli mukana perustutkimuksen huippuosaajia sekä yksi Suomen kansainvälisesti näkyvimpiä ja menestyksekkäimpiä kliinisiä osa-alueita, syöpätaudit.

Ryhmän kokoonpano oli kansainvälisestikin harvinainen. Se mahdollisti oivalla tavalla korkeatasoisen perustutkimuksen soveltamisen kliiniseen tutkimukseen, tautien diagnostiikkaan ja potilashoitoon.

Tutkimustyön tavoitteet

Tavoitteena oli selvittää virusten, bakteerien ja syöpäsolujen liikkumismekanismeja ja sitä, miten normaalisti toimiva puolustusjärjestelmä pystyy tekemään ne toimintakyvyttömiksi. Tutkimuksessa käytettiin hyväksi moderneimpia solu- ja molekyylibiologisia menetelmiä, kuvantamista sekä hyvin kontrolloituja potilasaineistoja.

Bakteerien, virusten ja syöpäsolujen liikkumismekanismien sekä niiden aiheuttamien immuunijärjestelmän vasteiden tunteminen on tärkeää: ne tarjoavat useita kohdemolekyylejä ja -mekanismeja, joita voidaan käyttää hyväksi diagnostiikassa, tautien seurannassa ja lääkekehityksessä.

Uudet hoitomenetelmät vähentävät potilaiden kärsimystä ja estävät ennenaikaisia kuolemia. Sen lisäksi ne voivat lisätä Suomen taloudellista kilpailukykyä  varsinkin, jos ainakin osa kehitystyöstä tehdään Suomessa

Huippuyksikön organisaatio

Huippuyksikköä johti Turun yliopistossa ja Kansanterveyslaitoksessa toimiva immunologian professori Sirpa Jalkanen. Hänen lisäkseen yksikössä työskenteli 1 professori, 1 laboratoriojohtaja, 13 tohtoritutkinnon suorittanutta tutkijaa ja 17 tohtorin tutkintoon tähtäävää jatko-opiskelijaa, yhteensä 34 monitieteellistä osaajaa.

Huippuyksikkö oli kansallisesti ja kansainvälisesti hyvin verkottunut: yhteistyökumppaneina oli tutkijoita maailman huippuyliopistoista, kuten Harvardista, Stanfordista ja Cambridgesta. Yhteistyötä tehtiin myös lääketeollisuuden kanssa. Kokoonpano oli paras mahdollinen lisäämään Suomen kansainvälistä kilpailukykyä ja näkyvyyttä.

Viimeksi muokattu 16.3.2015
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »