EN

Alitalo Kari: Syövän biologian huippuyksikkö

Helsingin yliopiston Syövän biologian huippuyksikkö koostui viidestä tutkimusryhmästä, joiden tavoitteena oli löytää ja selittää ihmisen syövän uudenlaisia mekanismeja ja kohteita. Yksikkö pyrki tunnistamaan ja testaamaan uusia geenejä ja molekyylejä, jotka säätelevät muun muassa syöpä- ja kantasolun kasvua ja muuttumista.

Käytössään ryhmällä oli innovatiivisia ja laaja-alaisia funktionaalisen genomiikan lähestymistapoja, joiden avulla voidaan tunnistaa myös uusien geenien muutokseen vaikuttavia tekijöitä sekä arvioida niiden merkitystä ihmisen elimistössä olevissa kasvaimissa hiirimallin avulla. Lisäksi yksikkö pyrki kehittämään työnsä pohjalta erilaisia teknologisia sovelluksia kuten molekulaarista kuvantamista. Yksikkö toimi Suomen Akatemian nimeämänä huippuyksikkönä myös vuosina 2000-2005.

Yksikköä johti akatemiaprofessori Kari Alitalo.

Viimeksi muokattu 19.3.2015
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »