SV EN

Kasvaingenetiikka

 

Kasvainten hoito on haastavaa, koska jokainen tapaus on omanlaisensa. Kasvaimen ominaisuuksiin vaikuttavat ympäristötekijät, potilaan oma perimä, kasvaimessa elämän aikana syntyneet geenimuutokset ja näiden yhdistelmät. Kasvaingenetiikan huippuyksikön tutkijat ovat aiemmin tehneet merkittäviä löytöjä kasvaingenomiikan alalla ja edistäneet tutkimuksen avulla tietämystämme pahanlaatuisesta kasvusta. Tämä luo vahvan pohjan uuden huippuyksikön tulevalle tutkimukselle.

Genomitutkimuksen teknologian kehitys on mahdollistanut yksilön ja kasvaimen koko genomin analysoinnin. Tutkimus on tuottanut valtavan määrän tietoa, ja alan teknologiavetoinen kehitys tarjoaa uusia mahdollisuuksia analysoida tätä tietomassaa tieteellisten läpimurtojen saavuttamiseksi.

Alan kansainvälisen kärjen tutkimuskokonaisuutena Kasvaingenetiikan huippuyksikkö pystyy lisäämään ymmärrystämme perimän toiminnasta käyttämällä hyväksi kansainvälisissä suurhankkeissa tuotettua tietomassaa ja suomalaisessa väestössä olevia ainutlaatuisia potilasryhmiä. Näiden ryhmien tunnistamisessa kansalliset rekisterit ovat avainasemassa. Hanke edesauttaa genomitiedon hyödyntämistä kansalaisten terveyden hyväksi sekä uusien läpimurtohavaintojen kautta että tuottamalla osaamista, jota tarvitaan uusien kansallisten avauksien Suomen Syöpä- ja Genomikeskuksen toiminnan käynnistämisessä ja kehittämisessä.

Aaltonen Lauri HY, Nykter Matti TAY, Pitkäniemi Janne Syöpärekisteri ja Taipale Jussi HY

Viimeksi muokattu 14.2.2018
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »