SV EN

TULE Tulevaisuuden elektroniikka -tutkimusohjelma (2003-2006)

 

Tulevaisuuden elektroniikka -tutkimusohjelma (TULE) edisti pitkäjänteistä ja korkeatasoista perustutkimusta ja lähtökohtaisesti siten tuki suomalaisen elektroniikka-alan tutkimus- ja kehitystoimintaa. 

Tutkimusohjelma toimi EU:n 6. puiteohjelmasta rahoitetun ERA-NET-verkoston MATERA partneriohjelmana.

Tavoitteet

Ohjelman tavoitteena oli vahvistaa tieteellistä osaamista ja tutkimusympäristöjä Suomen elektroniikkateollisuudelle keskeisillä osa-alueilla ja tuottaa kasvun edellyttämää pätevää työvoimaa. Tavoitteena oli myös edistää pitkäjänteistä ja korkeatasoista perustutkimusta, joka tukee suomalaisen elektroniikka-alan tutkimus- ja kehitystoimintaa ja jonka avulla voidaan innovoida uusia sovelluskohteita.

Sisältö

TULE-ohjelmaan kuului 18 tutkimushanketta, jotka liittyivät kolmeen aihealueeseen:

  • Piirit ja systeemit
  • Materiaalit, optiikka ja optoelektroniikka
  • Nanoelektroniikka

Laajuus

Kaikkiaan tutkimusohjelmassa oli mukana 61 rahoitettua hankepartneria. Hankkeiden tuotoksina on syntynyt 60 väitöskirjaa, yli 430 referoitua julkaisua ja yli 250 konferenssijulkaisua.

 TULE programme projects' final reports (pdf, 15 MB)

Rahoitus

Akatemian hankerahoituksen kokonaismäärä oli 7,5 miljoonaa euroa, ja hankkeiden muun rahoituksen kanssa yhteenlaskettu TULE-kokonaisvolyymi oli 11,7 miljoonaa euroa.

Kesto 2003–2006

Tutkimusohjelman arviointi

Kansainväliseen arviointipaneeliin teki vaikutuksen määräaikaisessa ohjelmassa saavutetut tieteelliset tulokset. Hankkeissa saatiin erinomaisia tuloksia, eräät hankkeet tuottivat patenttihakemuksia ja eräät johtivat yritysten syntyyn. Yhteistyö joidenkin konsortioiden välillä oli hyvin aktiivista ja tuotti merkittävää lisäarvoa. Paneeli piti myös kansainvälistä yhteistyötä merkittävänä. Kaikissa hankkeissa suoritettiin  tohtorintutkintoja, mikä edistää tieteellisen tiedon levittämistä Suomen elektroniikkateollisuudessa.

Tarkempaa tietoa tutkimusohjelman arvioinnista on tutkimuohjelmasta laaditussa englanninkielisessä arviointiraportissa.

Koordinaatio
Tutkimusohjelmaa koordinoi ohjelmapäällikkö Paavo-Petri Ahonen, Suomen Akatemia.

 

Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »