SV EN

Ohjelmoitavat materiaalit  (OMA)

Ohjelmoitavat materiaalit muodostavat uuden, nousevan tutkimusalan, jonka kehityksessä Suomi voi toimia aloitteentekijänä. Materiaalien ohjelmoitavuus kehittyy jatkuvasti muun muassa nano- ja biotekniikan kehityksen ansiosta.

Ohjelmoitavat materiaalit OMA (2012–2016) -akatemiaohjelman tavoitteena oli tuottaa kansainvälisesti merkittäviä uusia avauksia ohjelmoitavien materiaalien tutkimuksessa.

Ohjelmoitavat materiaalit rakentuvat komponenteista, jotka reagoivat ohjelmoidusti, halutulla tavalla, ympäristön ärsykkeisiin ja signaaleihin. Sen mukaan, mikä näiden komponenttien alkutila tai koodi on, voidaan kontrolloidusti tuottaa erilaisia monimutkaisia, jopa makroskooppisia rakenteita.

Suomen kaltaiselle korkean teknologian yhteiskunnalle materiaalitieteen ja -teknologian merkitys on suuri. Tutkimus tukee monia teollisuudenaloja mahdollistamalla aivan uudenlaisten teknologioiden kehittämisen sovelluksiin, joita voidaan myöhemmin hyödyntää kaupallisesti.

OMA–akatemiaohjelmassa oli 11 kansallista tutkimushankekokonaisuutta ja kuusi kansainvälistä tutkimushanketta. Rahoituskausi kansallisilla hankkeilla oli pääsääntöisesti 1.9.2012 – 31.8.2016. Ohjelman rahoitus oli 10 miljoonaa euroa, johon sisältyi ERA-NET RUS – haun rahoitus.

Lue lisää ohjelman teemoista, taustasta ja tavoitteista

Yhteystiedot

ohjelmapäällikkö Tommi Laitinen
puh. 029 533 5057

ohjelmapäällikkö Saila Seppo
puh. 029 533 5109

projektisihteeri Sanna Hytönen
puh. 029 533 5032

etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »