SV EN

Terveys, hyvinvointi ja elämäntavat

Teemassa tehtävässä tutkimuksessa erityistä huomiota kiinnitetään ihmisten käyttäytymistä pysyvästi muuttaviin mekanismeihin, jotka hyödyntävät tieteellisessä tutkimuksessa viime vuosikymmeninä saatuja tuloksia. Terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää tietoa on runsaasti tarjolla, mutta suomalaiset eivät omaksu elämäntapoihinsa liittyviä suosituksia, eikä tietoa hyvinvointia ja terveyttä edistävistä elämäntavoista osata riittävästi hyödyntää. Erilaisten ryhmien tunnistaminen, niiden kiinnostuksen kohteiden ja motivoivien tekijöiden selvittäminen ovat teeman kannalta avainasemassa. Kansainvälinen konteksti ja yhteistyö ovat tärkeitä: millaisia terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä menestyksellisiä toimenpiteitä muualla on tehty, mitä niistä on opittu ja mitä voisi siirtää tai soveltaa Suomeen.

Teemassa tehtävällä tutkimuksella lisätään tietoa siitä, miten voimavaroja voidaan siirtää sairauksien hoidosta niiden ehkäisyyn ja terveys- ja hyvinvointitiedon saaminen erilaisia ryhmiä parhaalla tavalla puhuttelevaan ja motivoivaan muotoon siten, että se omaksuttaisiin ja se muuttuisi pysyväksi hyvinvoinniksi ja terveydeksi elämänkaaren kaikissa vaiheissa. Lisäksi tutkimukseen voi sisältyä julkisen vallan vastuut ja mahdollisuudet ja eri ohjauskeinojen ja ratkaisujen vaikuttavuus ja yhteiskunnallinen hyväksyttävyys, sekä tavat kannustaa terveellisiin elämäntapoihin ja valintoihin ja saada yksilö ottamaan enemmän vastuuta omasta terveydestään.

Hankkeet:

STOP DIABETES – tiedosta ratkaisuihin
Jussi Pihlajamäki, Itä‐Suomen yliopisto, konsortion johtaja
Pilvikki Absetz, Itä‐Suomen yliopisto
Jaana Lindström, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Kaisa Poutanen, VTT Oy

Näyttöön perustuvaa terveyden edistämistä työpaikoilla
Jaana Laitinen, Työterveyslaitos, konsortion johtaja
Kirsi Heikkilä‐Tammi, Tampereen yliopisto
Antti Matti Juhani Muhos, Oulun yliopisto
Harri Oinas‐Kukkonen, Oulun yliopisto
Johanna Ruusuvuori, Tampereen yliopisto
Stephanie Stock, Kölnin yliopisto

Osallistava terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen
Marja Vaarama, Itä‐Suomen yliopisto, konsortion johtaja
Pekka Rissanen, Tampereen yliopisto
Sanna Aaltonen, Nuorisotutkimusseura
Kati Närhi, Jyväskylän yliopisto
Antti Samuli Syväjärvi, Lapin yliopisto
Tarmo Valkonen, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos

Tietoisuus, ennaltaehkäisy ja varhaiset interventiot lasten ja nuorten mielenterveyden edistämisessä
Andre Sourander, Turun yliopisto, konsortion johtaja
Eila Kankaanpää, Itä‐Suomen yliopisto
Marja Kankaanranta, Jyväskylän yliopisto
Patrick McGrath, IWK Health Centre

Viimeksi muokattu 16.11.2016
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »