SV EN

Teknologiamurrokset ja muuttuvat instituutiot

Tutkimusohjelmassa rahoitetaan tutkimusta, joka kohdistuu teknologiamurrosten tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Tutkimuskokonaisuuksilta odotetaan vastauksia siihen, mitkä ovat tietyn konkreettisen teknologiamurroksen ilmentymät ja mahdollinen hyöty Suomelle ja millaista inhimillisen toiminnan, instituutioiden ja toimintatapojen muutosta kyseisen teknologiamurroksen hyödyntäminen edellyttää. Lisäksi tutkimusohjelma vastaa siihen, millä tavalla julkiset toimenpiteet parhaiten tukevat muutoksen etenemistä hallitusti ja niin, että prosessin lopputuloksena Suomen edellytykset hyödyntää teknologiamurroksia ovat mahdollisimman hyvät. Tutkimusryhmiltä odotetaan ehdotuksia keinoista, joilla huolehditaan siitä, että yrityksillä, työntekijöillä, julkisella sektorilla ja kuluttajilla on käytössään sellaiset inhimilliset voimavarat ja osaaminen, jotka edistävät kykyä sopeutua teknologiamurrosten mahdollistamiin muutoksiin ja niihin liittyviin riskeihin.

Hankkeet:

Osaamispohjainen kasvu 3D-digitalisaation, robotiikan, paikkatiedon ja kuvankäsittelyn sekä -laskennan yhdistetyssä teknologiamurroksessa (COMBAT-konsortio)
Harri Kaartinen, Paikkatietokeskus FGI, konsortion johtaja
Juha Hyyppä, Paikkatietokeskus FGI
Timo Ojala, Oulun yliopisto
Hannu Hyyppä, Aalto-yliopisto
Petteri Alho, Turun yliopisto
Arto Visala, Aalto-yliopisto

Robotit ja hyvinvointipalvelujen tulevaisuus (ROSE-konsortio)
Ville Kyrki, Aalto-yliopisto, konsortion johtaja
Pertti Koistinen, Tampereen yliopisto
Arto Laitinen, Tampereen yliopisto
Marketta Niemelä, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Jouni Kämäräinen, Tampereen teknillinen yliopisto
Katariina Raij, Laurea-ammattikorkeakoulu
Helinä Melkas, Lappeenrannan teknillinen yliopisto

Smart Energy -teknologiamurros - mahdollisuuksien hyödyntäminen Suomen kestävässä kasvussa toisella vuosisadalla (SET-konsortio)
Raimo Lovio, Aalto-yliopisto, konsortion johtaja
Sampsa Hyysalo, Aalto-yliopisto
Mikael Hildén, Suomen ympäristökeskus
Jero Ahola, Lappeenrannan teknillinen yliopisto
Eva Heiskanen, Helsingin yliopisto
Miimu Airaksinen, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Paula Kivimaa, Science Policy Research Unit (SPRU), University of Sussex
Kimmo Ollikka, VATT Valtion taloudellinen tutkimuskeskus
Päivi Laitila, Motiva
Ilkka Homanen, Finpro
Markku Heinonen, Lappeenrannan kaupunki
Tapio Koivu, Heureka

Teollisuuden digitaalinen murros (DDI-konsortio)
Martti Mäntylä, Aalto-yliopisto, konsortion johtaja
Kirsimarja Blomqvist, Lappeenrannan teknillinen yliopisto
Petri Kuosmanen, Aalto-yliopisto
Riitta Smeds, Aalto-yliopisto
Heikki Hämmäinen, Aalto-yliopisto
Heikki Ailisto, Teknologian tutkimuskeskus VTT OY
Timo Seppälä, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos
Jukka Hallikas, Lappeenrannan teknillinen yliopisto
Robin Gustafsson, Aalto-yliopisto
Pekka Räsänen, Turun yliopisto

Pilvipalvelut laajamittaisten vaihtelevan hajautetun energiantuotannon mahdollistajina (BC-DC-konsortio)
Rauli Svento, Oulun yliopisto, konsortion johtaja
Maria Kopsakangas-Savolainen, Suomen ympäristökeskus
Matti Latva-Aho, Oulun yliopisto
Sami Niemelä, Ilmatieteen laitos
Jussi Kangasharju, Helsingin yliopisto
Maija-Leena Huotari, Oulun yliopisto

Alustoista arvoa nyt: arvonluonti nopeasti kasvavissa alustaekosysteemeissä (PVN-konsortio)
Ahti Salo, Aalto-yliopisto, konsortion johtaja
Raija Koivisto, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Juhani Strömberg, Aalto-yliopisto
Leena Ilmola, International Institute for Applied Systems Analysis
Taija Turunen, Aalto-yliopisto
David Rejeski, Wilson Center
Pekka Neittaanmäki, Jyväskylän yliopisto
Erkko Autio, Imperial College London
Brenda Fox, International Institute for Applied Systems Analysis

 

Viimeksi muokattu 15.8.2016
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »