Raine Mäntysalo: Mikä yhteiskehittely?

STN-ohjelman keskeisiin tavoitteisiin kuuluu tutkimuksen vuorovaikutteisuus, missä tutkijat ovat aktiivisesti tekemisissä tutkimuksen hyödynsaajien ja sidosryhmien kanssa koko tutkimushankkeen keston ajan, eivätkä vain tiedota valmiin tutkimuksensa tuloksista hankkeensa lopussa. Ohjelman tavoitteenasettelussa on menty tätäkin pitemmälle: puhutaan tutkimuksesta yhteiskehittelynä tutkimukseen kytkeytyvien käytännön toimijoiden kanssa. Tässä yhteydessä on viitattu englanninkielisiin termeihin ’co-creation’ ja ’co-design’.

Niin kutsutussa kehittävässä työntutkimuksessa yhteiskehittely on terminä liitetty Victorin ja Boyntonin 1990-luvun lopulla lanseeraamaan käsitteeseen ’co-configuration’. Tällä Victor ja Boynton viittaavat työn ja tuotannon uuteen paradigmaan sellaisilla aloilla, joilla uusien tuotteiden valmistaminen vaatii asiakkaiden ja käyttäjien osallistamista niiden kehittelyyn. Tällaisia aloja ovat mm. tieto- ja kommunikaatioteknologian alat, joissa tietoteknisiä ohjelmistoja räätälöidään asiakasyritysten ja –yhteisöjen erityisiin tarpeisiin yhteistyössä näiden kanssa. On monille harmillisenkin tuttua, että uusia tietoteknisiä ohjelmia otetaan organisaatioissa käyttöön keskeneräisinä. Kokeiluvaiheen käyttökokemukset ja niiden tuoma palaute ovat kuitenkin elimellinen osa ohjelman viimeistelyä.

Kaikilla työn ja tuotannon aloilla ei tarvita yhteiskehittelyä. Yksinkertaisia ja vakiintuneen muodon saaneita arjen kulutushyödykkeitä voidaan edelleen tuottaa massatuotantona. Monimutkaisempien hyödykkeiden kohdalla, kuten autoteollisuudessa ja osin asuntotuotannossa, on siirrytty massaräätälöintiin, jossa kuluttajalla on mahdollisuus valita omien tarpeidensa mukaan tietynlainen valinnaisten ominaisuuksien kombinaatio hankkimalleen tuotteelle tietyn ”perusrungon” puitteissa. Yhteiskehittely merkitsee vielä tätäkin monimutkaisempaa tilannetta tuotteeseen kohdistuvien käyttötarpeiden suhteen. Ei riitä, että kuluttajalle annetaan jokin valikoima tuotteen variaatioita valittavaksi, vaan tuotteen kuluttaja tarvitaan mukaan itse tuotantoprosessiin, jotta ylipäätään käyttökelpoinen tuote saataisiin aikaiseksi.

Mitä tutkimus sitten voisi olla yhteiskehittelynä ja milloin yhteiskehittelevää tutkimusta tarvitaan? Tutkimuksen ’tuote’ on tieto. Analogisesti edellä kerrottuun nähden voimme erottaa toisistaan tutkijat tiedon tuottajina ja tiedon ”kuluttajat” tutkimustiedon käyttäjinä ja hyödyntäjinä. Yhteiskehittelevä tutkimus olisi siten tutkimustiedon tuottamista käyttötarpeisiin, jotka ovat niin monimutkaisia, tai pikemminkin vaikeaselkoisia, että tiedon käyttäjät ja hyödyntäjät tarvitaan mukaan tutkimusprosessiin.

Kaiken tutkimuksenkaan ei toki tarvitse olla yhteiskehittelyä. Kyse on siitä, kuinka vaikeaselkoisten tietotarpeiden kanssa olemme milloinkin tekemisissä – onko yhteiskehittely tutkimustiedon käyttäjien kanssa metodologisesti tarpeen tutkimusongelman selättämiseksi? Tieteen maailmassa työn ja tuotannon yhteiskehittelyn paradigmaa vastaa Gibbonsin ja hänen kolleegojensa 1990-luvun puolivälissä lanseeraama transdisiplinäärisyyden paradigma. Heidän teesinsä on, että nykypäivänä yhä yleisemmin yhteiskunnalliset ja ympäristölliset ongelmamme (mm. ilmastonmuutokseen, markkinoiden globalisaatioon ja teknologian kehitykseen liittyvät) ovat niin monitahoisia, vaikeasti hahmotettavia ja ennustettavia, että poikkitieteellinen tutkimus eri alojen tutkijoiden kesken ei parhaimmillaankaan enää riitä niiden haltuunottoon. Tutkijoiden on kurottauduttava itse tieteen rajojen ulkopuolelle tekemään yhteistyötä näiden ongelmien parissa työskentelevien käytännön toimijoiden kanssa. Tällaisessa transdisiplinäärisessä yhteiskehittelyssä yhteistyö käytännön toimijoiden kanssa edistää tutkijoiden ymmärrystä tutkimistaan ongelmista mutta samalla liittää heidät osaksi kehittämistyötä, jolla pyritään käytännöllisiin ratkaisuihin ja toimintamalleihin ongelmiin reagoimiseksi.

BEMINE-hankkeessamme tutkimamme suomalaisten kaupunkiseutujen muutosdynamiikka ja tämän hallintaan pyrkivä sektori- ja hallintorajat ylittävä suunnitteluyhteistyö on hyvä esimerkki sellaisesta kompleksisesta problematiikasta, joka edellyttää tällaista tutkimusotetta.

Viimeksi muokattu 21.2.2017
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »