SV EN

Kostamovaara, Juha

1.8.2006-31.7.2011 ja 1.6.2012 - 31.5.2017
Elektroniikka
Oulun yliopisto

Oulun yliopiston professorin Juha Kostamovaaran tutkimusala on elektroniikka. Kostamovaara on kansallisesti ja kansainvälisesti hyvin tunnettu tutkimusalueensa asiantuntija. Kostamovaaran erittäin ajankohtainen tutkimushanke tarjoaa mahdollisuuden merkittävään nopean elektroniikan kehitykseen Suomessa. Viiden viimeisimmän vuoden aikana Kostamovaara on pystynyt osoittamaan täysin uusia kehityssuuntia ja mahdollisuuksia alalla. Jo hänen ensimmäisen akatemiaprofessorikautensa aikana (2006–2011) syntyneet tulokset osoittivat uusien puolijohderakenteiden pystyvän aiempiin verrattuna selkeästi parempiin suoritusarvoihin. Uudessa hankkeessa esitettyjen kehityssuuntien odotetaan tarjoavan uutta merkittävää elektroniikan alan tieteellistä tietoa ja uusia ratkaisutapoja käytännön sovelluksiin. 

Kostamovaara kehittää tarkkaan, monikanavaiseen aikavälimittaus­tekniikkaan sekä nopeiden optisten ja elektronisten transienttien generointiin ja ilmaisuun piirejä ja komponentteja. Kehitettäviä komponentteja ja piirejä sovelletaan pulssin kulkuaikamittaus -tekniikkaan perus­tuvaan laseretäisyysmittaukseen ja Raman-spektroskopiaan, mutta tulokset mahdollistavat myös lukuisia muita uusia sovelluksia.

Viimeksi muokattu 25.2.2015
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »