SV EN

Ivaska, Johanna

1.1.2015-31.12.2019
Turun yliopisto

Professori Johanna Ivaska (Turun yliopisto) tutkii syövän etäpesäkkeiden syntymiseen liittyviä muutoksia soluissa. Integriinit ovat tärkeimpiä ihmisen soluntarttumisreseptoreja, jotka säätelevät solujen jakautumista ja liikkumista kudoksessa. Tarttumisominaisuuksien muutokset ovat keskeinen tekijä syövän etäpesäkkeiden synnyssä. Tutkimuksen tavoitteena on saada perustavanlaatuisesti uudenlainen mekanistinen käsitys integriinien toiminnasta syöpäsoluissa ja tuottaa tiekartta integriinireseptorien toiminnasta ja viestintäketjuista.

Tutkimuksessa yhdistetään erilaisia tutkimusmenetelmiä: in vivo -malleja, tehoseulontaa ja synteettisen biologian sovelluksia.  Innovatiivisia lähestymistapoja käyttämällä saadaan merkittävää uutta tietoa syöpäsolujen kulkureiteistä ja liikkumisesta kudoksissa. Hankkeesta odotetaan uraauurtavia tieteellisiä läpimurtoja tällä ajankohtaisella biolääketieteellisellä alalla.

Johanna Ivaska on hyvin ansioitunut tutkija kansainvälisesti. Hän on muun muassa saanut kahdesti Euroopan tutkimusneuvoston ERC:n erittäin kilpaillun tutkimusrahoituksen. Ivaska on saanut useita arvostettuja kansainvälisiä ja kansallisia tunnustuspalkintoja, esimerkiksi nuoren tutkijan pohjoismaisen Anders Jahre -palkinnon vuonna 2011.

Viimeksi muokattu 13.2.2015
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »