SV EN

Helariutta, Yrjö

1.1.2013 - 31.12.2017
Kasvibiologia, kehitysbiologia ja fysiologia, perinnöllisyystiede, solu- ja molekyylibiologia
Helsingin yliopisto

Helsingin yliopiston kasvien kehitysbiologian professorin ja yliopiston Biotekniikan instituutin tutkimusjohtajan Yrjö Helariutan tutkimusalat ovat kasvibiologia, kehitysbiologia ja fysiologia, perinnöllisyystiede sekä solu- ja molekyylibiologia. Helariutan ja hänen tutkimusryhmänsä pääkohde on kasvien johtosolukon kehitys. Tutkimuksessa selvitetään, mitkä geenit säätelevät puunmuodostusta puiden rungoissa. Ryhmä mallintaa tätä monimutkaista prosessia lituruohon juuren kehityksen avulla. Helariutan ryhmällä on ollut tärkeä osuus lituruohon juuren kehityksen nousussa keskeiseksi kasvien organogeneesin malliksi.

Akatemiaprofessorikaudella Helariutan tutkimus liittyy sytokiniiniin puunmuodostuksen säätelijänä. Tutkimus keskittyy siihen, miten sytokiniini-kasvihormoni säätelee puunmuodostusta ja toisaalta siihen, miten sytokiniini ja muut kasvunsäätelijät liikkuvat solusta toiseen ohjatakseen tätä prosessia. Mallikasveina ovat lituruohon lisäksi koivu ja poppeli. Tutkimuksen tulokset lisäävät tietämystä yksilönkehityksen säätelymekanismeista sekä tuovat tietoa metsän- ja puunjalostukseen. Helariutan tutkimus on osa strategisen huippuosaamisen keskittymiin kuuluvan Metsäklusteri Oy:n EfFibre-ohjelmaa, joka edustaa aivan uutta lähestymistapaa metsäalalla.

Viimeksi muokattu 10.11.2017
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »