Irmeli Mustalahti: Vuorovaikutteista luonnonvarahallintaa etsimässä

23.3.2017

Irmeli Mustalahti on yhteiskuntatieteellisen biotaloustutkimuksen professori Itä-Suomen yliopistossa. Hän on yhteiskuntatieteelliseen ympäristötutkimukseen erikoistunut kehitystutkija, jonka tutkimusryhmä työskentelee Tansaniassa, Nepalissa, Laosissa, Meksikossa sekä Suomessa. Tutkimusryhmä tutkii kansalaisten mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa luonnonvarojen hallintaan ja käyttöön.

Istun aamupalalla Savannakhetissä Laosissa. Palasin juuri kenttätyökylästämme. Minulla on kulttuurishokki. Se ei koskaan iske, kun menemme kyliin, olenhan itsekin kasvanut maalla eläinten keskellä. Mutta kun palaan kaupunkiin kaiken tämän yltäkylläisyyden keskelle, shokki on väistämätön. On vaikea hyväksyä, miten tämä maa ja maailma yleensä ovat niin eriarvoisia.

Laosin demokraattinen kansantasavalta on noin 6,8 miljoonan asukkaan valtio Kaakkois-Aasiassa. Sen rajanaapureita ovat Thaimaa, Kiina, Myanmar, Vietnam ja Kambodža. Maa on köyhä mutta luonnonvaroiltaan rikas sisämaavaltio, joka tuottaa vesivoimalla energiaa naapurimailleen. Myös metsät ovat maalle tärkeä luonnonvara niin puuntuotannon kuin biodiversiteetin ja vesivarojen säilyttämisen kannalta.

Vaikka Laos on Kaakkois-Aasian vesivoiman lähde, monelle laosilaisille sähkö on liian kallista tai sähköverkko ei vielä kata omaa kylää. Kenttätyökylämme sai sähköt viime vuonna. Kylässä on koulu mutta ei koulutettua opettajaa. Terveyskeskukseen on autolla noin kolmen tunnin matka erittäin huonoa tietä, jota on mahdoton ajaa sadekaudella. Siksi esimerkiksi diabeteksen hoidossa käytetään metsästä saatavia yrttejä. Vaikka lääkkeisiin olisi varaa, matka niiden hakemiseen on niin kallis ja vaikea, että se on harvalle mahdollista. Myös synnytykset hoidetaan kotona, mikä tarkoittaa sitä, että lapsi ja äiti jäävät henkiin, jos komplikaatioita ei tule raskauden aikana tai synnytyksessä.

Kylä on perustanut viisi komiteaa, jotka kokoavat rahaa teiden, koulun, temppelin ylläpitämiseen ja vähävaraisten auttamiseen. Kylän uskonto on buddhalaisuus, ja siksi yhteisöllisyys ja erilaiset yhteiset seremoniat ja työtehtävät ovat keskeinen osa jokapäiväistä arkea. Lähes kaikki pojat viettävät muutamasta kuukaudesta vuoteen temppelissä. Köyhimpien perheiden pojat jäävät temppeliin ja näin kyläläiset tukevat heidän koulutustaan.

Kun vihdoin vuoden prosessin jälkeen saimme yhteistyösopimuksen yliopistojemme välille, sain mahdollisuuden itse mennä tutkimuskyläämme, josta paikalliset opiskelijat keräsivät haastatteluaineiston vuonna 2015. Kylässä isäntäperheemme on huolehtinut tutkimusryhmästäni kuin omista lapsistaan. Siksi oli vaikeaa keskustella kyläläisten kanssa vaikeista ruokaturva- ja luonnonvarakysymyksistä. Olin viikkoa ennen kylään saapumista nähnyt pääkaupungissa ministeriöiden ja kansainvälisten järjestöjen edustajia. He olivat kaikki korostaneet, kuinka Laosin pääministerin uusi määräys laittomien hakkuiden lopettamiseksi on otettu todesta ja laiton puukauppa on loppunut. Hakkuukielto on ollut voimassa kohta vuoden ja puutavaraa ja puuaineisia tuotteita ei saa myydä ilman lupaprosessia. Pääkaupungin ilmastoidussa toimistohuoneissa ja kauniiden huonekalujen ympäröimänä minä olin nyökytellyt ja ihmetellyt, kuinka tehokas uusi pääministeri onkaan ollut – onhan laitonta puukauppaa yritetty lopettaa ennenkin.

Kylissä sitten kohtasin toisen todellisuuden. Mitä olikaan tapahtunut kyläläisille, jotka ennen olivat saaneet tulonsa hakkuutyömiehinä, huonekalujen valmistuksesta ja sahatavarasta. Vuonna 2015 haastatelluista 63 kotitaloudesta 40 oli hyödyntänyt puutuotteita tulonlähteenään. Kylän metsävaroista vastaava komitea totesi minulle, että kyläläisten on nyt sopeuduttava uuteen tilanteeseen. Ihmettelin, miten haastattelujen aikana kyläläiset eivät olleet valittaneet, vaikka selvästi heidän elintasonsa oli laskenut. Paikallisen yliopiston yhteistyötutkija katsoi minua suoraan silmiin ja totesi: ”Laosissa ihmiset eivät valita vaan sopeutuvat.” Vuorovaikutteisuus ei vielä kuulu luonnonvarahallintaan Laosissa.

Mutta löytyykö sitä kansainvälisestä luonnonvarahallinnastakaan?  Euroopan maat neuvottelevat parhaillaan Laosin kanssa järjestelmästä, jolla pystyttäisiin takaamaan, että Laosiin Euroopasta tuleva puutavara olisi laillisesti hakattua ja Laos takaisi, että puutuotteet olisivat peräisin laillisesti kaadetusta puusta. Haastatellessani neuvotteluihin osallistuvaa kansainvälistä neuvoantajaa ja kysyessäni häneltä, miten puukaupan uudet säännökset ja nykyinen linjaus laittomien hakkuiden lopettamisesta vaikuttaa paikallisella tasolla, hän totesi: ”Me emme voi huomioida kaikkia tehdessämme näitä päätöksiä.” Tämä kuulostaa karulta kenttätyökylämme näkökulmasta, koska puukauppa on tuonut heille tuloja – olipa kyseessä sitten laiton puukauppa, mutta sillä on ollut taloudellista merkitystä köyhissä kylissä.

Vuonna 2003 osallistuin Maailmanpankin ja Suomen ulkoministeriön yhteiselle missiolle Laosissa. Silloinkin kehitysapua oltiin leikkaamassa ja ulkoministeriö oli lopettamassa metsähankkeelle annettavaa teknistä apua. Perusteluna oli, että Laos ei ollut pystynyt lopettamaan laittomia hakkuita ja sitoutunut osallistavaan metsätalouteen ja metsäverotulojen jakamiseen paikallisella tasolla. Mission jäsenenä näin, että hanke ei pystynyt toteuttamaan kylämetsätaloutta – sanana ”village forestry” termiä ei edes hyväksytty. Ja osallistava metsäinventointi tarkoitti kyläläisten mobilisointia puiden mittaamiseen eikä suinkaan kyläläisten voimallistamista inventoimaan metsävaroja. Muita kuin puuaineisiatuotteita kuten lääke- tai ruokakasveja ei näissä metsäinventointimenetelmissä edes huomioitu. Siitä huolimatta hankeen jatkaminen oli mielestäni tärkeää, ja missiomme jälkeen korostin rahoituksen jatkamisen tärkeyttä.

Joku voisi kritisoida, että kehitysmäärärahoja käytettiin väärin. Ei, vaan juuri silloin ja kaikki nämä vuodet rahoitusta on investoitu erittäin tärkeää muutosprosessiin. Nyt helmikuussa 2017 fyysisesti pystyin kokemaan, että kehitysmäärärahoista on ollut hyötyä, koska sain vierailla paikallisen maa- ja metsätalousministeriön yksikössä nimeltään Department of Village Forestry and Non-Timber Forest Products Development. Vuonna 2003 olisi ollut mahdotonta uskoa, että tässä kommunistisessa maassa tapahtuu hallinnon uudistuksia ja politiikkaprosesseja, jotka sallivat tämän tapaisen yksikön perustamisen.

Suomi on päättänyt lopettaa kehitysavun Laosille. Maailmanpankki toki jatkaa tukeaan. Mutta tekninen tuki Suomelta loppuu. Mielestäni tämä on virhe. Juuri nyt, kun Laos on valmis sitoutuman laittoman puukaupan lopettamiseen ja kylien on sopeuduttava uuteen tilanteeseen, Suomen tukea oltaisiin tarvittu.

Vuodesta 2000 olen seurannut luonnonvarahallinnon uudistusprosesseja ja interventioita sekä metsävarojen hallintaan liittyviä politiikka- ja lakimuutoksia. Laosin lisäksi olen tehnyt tutkimusta Tansaniassa, Mosambikissa, Vietnamissa, Nepalissa ja Meksikossa. Viimeiset pari vuotta olen seurannut metsäbiotalouteen liittyvää diskurssia Suomessa. Politiikkaprosessit ovat aina pitkiä ja kehityshankkeissa mennään ylä- ja alamäkeä. Olipa kyseessä Suomi tai Laos muutosprosessit ovat vaikeita. Meillä Suomessa on hehkutettu metsäbiotalouden mahdollisuutta kehittyä uudeksi ”Nokiaksi”. Vasta nyt on herätty keskustelemaan biotalouden sosiaalisista- ja ympäristövaikutuksista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että metsäbiotalouteen siirtyminen tai sen tukeminen ei olisi hyväksyttävää. Nyt pohditaan sitä, miten esimerkiksi metsävarojen osallistavaa suunnittelua pitäisi uudistaa metsäbiotalouteen siirryttäessä. Ja paremmin huomioida esimerkiksi ei-puuaineisten tuotteiden ja maiseman arvo paikallisille asukkaille, yrittäjille ja matkailulle.

Myös Suomessa vuorovaikutteista luonnonvarahallintaa tarvitaan: politiikkaprosesseissa ja lakiuudistuksissa pitäisi pyrkiä luomaan mahdollisuuksia vuorovaikutteiselle biotaloudelle. En usko, että se tulee olemaan helppoa. Onneen ei ole oikotietä. Tätä sanontaa käytetään niin Suomessa kuin Laosissakin.

Vuorovaikutteisuus ei ole helppoa meillä Suomessakaan. Siksi koen erittäin epäoikeudenmukaisena, että Suomi on lopettamassa metsähankkeitaan ja luonnonvarahallintaan liittyvää yhteistyötään yhteistyömaiden kuten Laosin kanssa. Juuri nyt meidän pitäisi tukea näitä maita. Juuri nyt Laos on sitoutumassa metsien suojeluun ja kansainvälisiin ilmastosopimuksiin. Ja toteuttamassa metsälakiuudistuksia EU:n kannustamana.

Myös meillä suomalaisilla olisi velvollisuus tukea kehitysyhteistyömäärärahoilla Laosin kaltaisia maita, joiden lakimuutokset ja käytännön toimet vaikuttavat ilmastonmuutoksen hillintään.

Mustalahti, I.; Cramm, M.; Ramcilovic‐Suominen, S.; Tegegne, Y.T. Resources and Rules of the Game: Participation of Civil Society in REDD+ and FLEGT‐VPA Processes in Lao PDR. Forests 2017, 8, 50. - tutkimusartikkeli verkossa:

http://dx.doi.org/10.3390/f8020050

Akatemian blogeissa tiedeyhteisöä edustavat vierailevat bloggaajat kirjoittavat tiede- ja tutkimusmaailman ajankohtaisista kuulumisista, tutkijantyön arjesta ja tutkimusaiheistaan. Kirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan.

Blogiarkisto

Viimeksi muokattu 13.9.2017
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »