Tapio Lokki: Rahan metsästys, opetus ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen

30.5.2016

Yliopistolla on perinteisesti ollut kolme tehtävää: tutkimus, opetus ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Tätä toistetaan säännöllisin väliajoin ja kontekstista riippuen painotetaan jotakin erityisesti. Kun professoreita valitaan, painotus on pääsääntöisesti tutkimuksessa. Karrikoiden riittää, että osaa myös opettaa ja toimia asiantuntijana yhteiskunnassa.

Todellinen professorin työnkuva onkin sitten aivan muuta kuin hakiessa painotetaan. Itse näen professorin roolin ryhmänjohtajana, valmentajana, opettajana, mentorina, asiantuntijana sekä hallintoihmisenä. Tehtäväni on kasvattaa ihmisistä uteliaita sekä kriittisiä tutkijoita ja potkia heidät lopulta teollisuuteen tai akateemiseen maailmaan ulkomaille. Omaan tutkimukseeni jää valitettavan vähän aikaa ja sekin kuluu pääsääntöisesti rahoitushakemusten kirjoittamiseen. 

 

 ”Hakuilmoituksessa ei pyydetty tutkimussuunnitelmaa, ainoastaan suunnitelma tutkimusrahoituksen hankkimiseksi.”

  

Yleensä tätä faktaa ei sanota ääneen, mutta huhtikuussa näin kävi, kun Tampereen yliopistossa oli avoinna kolme yliopistotutkijan paikkaa. Hakuilmoituksessa ei pyydetty tutkimussuunnitelmaa, ainoastaan suunnitelma tutkimusrahoituksen hankkimiseksi. Eli olemmeko jo tulleet siihen pisteeseen, että on aivan sama, mitä tutkii, kunhan hankkii rahaa taloon – ja mielellään mahdollisimman paljon? 

Kilpaillun tutkimusrahoituksen määrä ei viimeaikoina ole juuri lisääntynyt, ei ainakaan suhteessa jyrkästi kasvavaan hakijoiden määrään. Lähes kaikissa hauissa läpimenoprosentti painuu alle kahdenkymmenen, välillä jopa alle kymmenen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että keskimäärin pitää kirjoittaa 5–10 hyvää hakemusta, jotta yksi menisi läpi. Jos haluaa pitää edes kohtuullisen kokoista tutkimusryhmää, pitää vuoden aikana kirjoittaa aika monta hakemusta. 

Kilpailun kovenemista eivät ollenkaan helpota rahoittajien asettamat monet reunaehdot. Kaikki rahoitustahot tuntuvat rakastavan temaattisia hakuja, koska päättäjät ovat ilmeisesti meitä tutkijoita paremmin perillä siitä, mitä kannattaisi tutkia. Joskus oman tutkimuksen puristaminen teemaan sopivaksi avaa uusia näkökulmia. Mutta väittäisin, että useammin hakemukseen päätyy tutkimusaihe, johon ei ole sitä suurinta tieteen paloa ja parasta mahdollista osaamista. Lopputulos on käytännössä se, että tutkitaan sitä, mihin satutaan saamaan rahaa, mutta ne kaikkein mielenkiintoisimmat ongelmat ja intohimon kohteet jäävät selvittämättä. 

Ja reunaehtoja tulee koko ajan lisää. Mielestäni Akatemian päätös tutkijatohtoreiden ja akatemiatutkijoiden pakollisesta liikkuvuudesta on lähes tasa-arvolain vastainen. Jos pätkätöillä elänyt tutkija on perustanut perheen, on liikkuvuuden vaatiminen aika rajua. Puolisolla saattaa olla pysyvä työpaikka (ja luultavasti myös parempi palkka), jolloin muutto uudelle paikkakunnalle ei ole perheen kannalta toivottavaa. Pakollinen liikkuvuus saattaa näin ajaa lahjakkaita tutkijoita tarpeettomasti pois tutkijanuralta. Kun kotiasiat ovat hyvin vailla ylimääräisiä huolia, on tutkija varmasti onnellisempi ja tuloksellisempi tutkija. 

Itse olen ohjannut viimeisen kymmenen vuoden aikana suomalaisia ja ulkomaalaisia väitöskirjantekijöitä ja post-doceja, joista osa on tehnyt tutkimusvierailuja ja osa ei. Tällä kokemuksella voin sanoa, että vierailut eivät korreloi millään tavalla siihen, kuinka hyvä tutkija on verkostoitumaan, kuinka paljon hänellä on omia ideoita tai kuinka pätevä ja itsenäinen tutkija on. Jos näitä ominaisuuksia halutaan jotenkin arvioida rahoitushakemuksen yhteydessä, on pakollinen työ- ja elinympäristön vaihto mielestäni täydellisen väärä mittari. 

Mikä olisi ratkaisu, jotta tutkimusryhmät saataisiin kukoistamaan, ja saisimme loistavia ja mullistavia tieteellisiä tuloksia? Yksi lääke olisi rahoitushaku vailla mitään rajoitteita, ilman riskianalyysejä, väkisin keksittyjä liikkuvuus- ja hyödyntämissuunnitelmia. Rahoituspäätös perustuisi vain tutkimusidean omaperäisyyteen. 

Itse olen saanut kokea tämän autuuden kerran saadessani rahoituksen ensimmäisellä ERC:n hakukierroksella vuonna 2007. Sen turvin perustin tutkimusryhmän, joka nousi viidessä vuodessa maailman huipulle saadessamme vapaasti kyseenalaistaa vanhoja tutkimusmenetelmiä ja kehittää uusia entistä parempia. Voisivatko muutkin rahoittajat joskus luottaa sataprosenttisesti tutkijoihin pelkän idean perusteella?

Blogeja 2016

Viimeksi muokattu 30.5.2016
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »