Minna Palmroth: Faktat esiin, mutta tunteella

14.9.2016

Milloin viimeksi luit tiedeuutisen, jonka sisällön pystyt vielä muistamaan? Uskon, että kyseessä oli asia, joka jollakin tavalla kosketti sinua.

Viime aikoina keskustelu faktoista ja tunteista on kiihtynyt Brexitin ja Yhdysvaltojen presidentinvaalien siivittäminä. Ihmiset tuntuvat jakautuneen ainakin kolmeen leiriin. Jotkut heittävät siekailematta kommentteja. Toiset, usein altavastaajina, hermostuvat tosiasioiden puutteesta. Kolmannet vetäytyvät kuplaan ja keskittyvät omiin asioihinsa.

Tutkijalle tämä kaikki on hämmentävää. Meidät on opetettu kohtaamaan ongelma, etsimään aineistoa, luokittelemaan sitä eri kriteereillä, jäsentämään löydökset, kertomaan löydöksistä, ottamaan vastaan kritiikkiä, tarkentamaan ongelmaa, etsimään lisää dataa, muuttamaan otantaa … tätä voisi jatkaa loputtomiin.

Miten yhtäkkiä onkin niin, että ongelmat ratkaistaan selkärankareaktiolla ja kommunikoinnin voittaa se, joka löytää eniten tunteisiin vetoavan argumentin tai pystyy röyhkeästi toistamalla muuttamaan epätoden todeksi?

Meitä tutkijoita tarvitaan kipeästi juuri tällaisena aikana. Meidän täytyy osallistua keskusteluun, sillä meillä on muutakin kuin oman erityisalamme asiantuntemus. Meillä on tieteellisen ajattelun välineet. Osaamme harkita väitteiden todenperäisyyttä, punnita eri argumentteja ja mikä tärkeintä, kritisoida ja ottaa vastaan kritiikkiä.

Otetaanpa esimerkki. Heitä työpaikkasi lounastunnilla seuraava lause. “Luin eilen lehdestä, että virolaisten mielestä suomalaiset ovat rumia”. Tutkijasielu kysyy heti seuraavia kysymyksiä: Mistä lehdestä luit? Milloin kysely oli tehty ja ketkä siihen vastasivat? Olivatko kyseessä Tallinnan turistit vai oliko otannassa myös muita suomalaisia? Millä tavalla rumuus ilmeni, tarkoitettiinko esimerkiksi nenän kokoa tai pukeutumista? Mikähän oli jutun motiivi, haluttiinko edistää virolaisten vaatteiden myyntiä Suomessa?

Ei-tutkija ei kysy mitään, vaan reagoi itse väitteeseen. “Itse ovat”, ja pahimmassa tapauksessa tirvaisee seuraavalla Tallinnan reissulla ensimmäistä virolaista vastaantulijaa nenään. Tai: No, niinhän olemmekin, onhan se nyt ihan selvä asia.

On turha kieltää sitä faktaa, että tunteet vaikuttavat päätöksentekoon. Mutta tämän faktan edessä ei pidä antautua, vaan pikemminkin ryhtyä elämään sen kanssa. Pelkkiin tunteisiin vetoaminen ei kestä aikaa, ja ennemmin tai myöhemmin tosiasiat on otettava huomioon.

Tutkijaa motivoi keskimääräistä useammin uteliaisuus ja totuuden etsintä. Mutta viestiessämme ei-tutkijoiden kanssa unohdamme, että ihmiset eivät välttämättä rakasta faktoja niin kuin me rakastamme.

Joillekin perinteet ovat tärkeimpiä, toisille estetiikka, kolmansille hauskanpito, neljänsille perhe. Koska tutkija on todennäköisimmin se, joka pystyy ottamaan huomioon muiden ihmisten motiivit, on tutkijan puettava viestinsä sellaiseen muotoon, että se motivoi vastapuolta. Vain viestiin motivoitunut ihminen voi kokea ahaa-elämyksen, kun taas motivoitumattomia ihmisiä ei kiinnosta mikään.

Meidän tutkijoiden velvollisuutena ja vastuuna on tuoda faktoja esiin, mutta fiksu tekee sen ottamalla vastapuolen tunteet huomioon. Me kamppailemme ihmisten sydämistä yhtä lailla kuin amerikkalainen presidenttiehdokas. Jos suurin osa kansalaisista on sitä mieltä, että tutkimus on hyvä juttu, on meidänkin tulevaisuutemme turvattu.

Merkittävä osa tutkijoista ei kuitenkaan halua ottaa kantaa muuhun kuin oman alansa kysymyksiin tai pelkää lähteä mukaan tunteella. Ajatellaan, että vain todelliset starat, kuten Kari Enqvist ovat tarpeeksi kiinnostavia yhteiskunnallisessa keskustelussa. Pelätään, mitä vertaisyhteisö ajattelee, jos vahingossa sanoo jotain väärin tai ei tiedä vastausta.

Mutta tässä piileekin hieno mahdollisuus: Virheitä tekevä tutkija on inhimillinen, häneen voi samaistua.

Haluan rohkaista kaikkia tutkijoita ottamaan kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun myös oman erikoisalansa ulkopuolelta. Jos alaltasi ei löydy sanottavaa, puhu niistä välineistä, joita olet tutkijankoulutuksessa oppinut. Kritisoi, ja etsi väitteiden totuusarvoa. Erityisesti vetoan psykologian alan tutkijoihin. Teillä on vastuu paljastaa ne keskustelun kikat, joilla vedotaan vastapuolen tunteisiin.

Ja mikäpä oli se tiedeuutinen, minkä itse luin, ja jonka sisällön pystyn muistamaan? Se oli Alppien jäämies Ötzistä, tuosta kaverista, joka murhattiin 5000 vuotta sitten, ja jonka ruumis säilyi lähes täydellisenä näihin päiviin asti. Hänellä oli päässään karhuhattu! Mutta miksi se oli vielä Ötzin päässä, miksei murhaaja vienyt sitä? Oliko se siksi, että hattu oli niin hieno ja harvinainen, että kaikki tiesivät sen kuuluneen Ötzille? Oliko murhaaja siis lähipiiristä?

Blogeja 2016

Blogiarkisto

Viimeksi muokattu 1.3.2017
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »