Tarja Väyrynen: Ympyrä sulkeutui – vai sulkeutuiko sittenkään?

24.9.2014

"Valitkaa väitöskirjanne aihe tarkkaan, koska tulette olemaan valitsemanne aiheen kanssa naimisissa koko lopun elämänne", varoitteli yksi brittiprofessoreistani meitä väitöskirjasta haaveilevia opiskelijoita. Hän kertoi, että hänen aikoinaan valitsemansa aihe – Britannian ydinasepolitiikka – oli seurannut häntä aivan niihin päiviin asti ja häneltä oli pyydetty asiasta esitelmää viimeksi juuri edellisellä viikolla. Neuvo oli viisas. Nyt myös ymmärrän, että hän oli tuolloin sen ikäinen minkä ikäinen itse olen tällä hetkellä.

Minäkin julkaisin omasta väitöskirjani aiheesta eli rauhanvälittämisestä ja välittäjän roolista viimeisimmän artikkelini vuosi sitten palaten vahvasti väitöskirjassani käsittelemiini teemoihin. Kehitin väitöskirjassani aloittamaani teema välittäjän etiikasta eteenpäin ja tunsin outoa mielihyvää, että tämä aihe oli kantanut urallani kahden vuosikymmen yli. Sen merkitys ei ollut vähentynyt. Samaa mielihyvää tunsin, kun vuosien tauon jälkeen valmistelin rauhan- ja konfliktintutkimuksen johdantoluentoja, joissa myös palasin vanhaan rakkauteeni eli konfliktinratkaisun teorioiden pohjoismaisiin ja angloamerikkalaisiin traditioihin.

Haikeutta tunsin, kun kuulin muutama vuosi sitten väitöskirjani ykkösohjaajan menehtyneen. Ajattelemisen aihetta antoi myös aikaperspektiivin tuoma havainto, että nuo tuonaikaiset opettajani työskentelivät hyvin erilaisessa yliopistossa kuin missä itse nyt työskentelen. Tuloksellisuusajattelu teki tuolloin vasta tuloaan brittiyliopistoihin ja Suomessa siitä ei ollut vielä kuultukaan. Opetusryhmät olivat pieniä ja intellektuaalinen ympäristö kaikin puolin stimuloiva. Opinnäytteidenohjaus oli yksilöllistä ja opettajiin oli luottamukselliset ja läheiset suhteet. Minua rohkaistiin kriittisyyteen, omaan ajatteluun ja asioihin paneutumiseen. Tunnen saaneeni erittäin korkeatasoisen tutkijakoulutuksen. Maisteriopintoni Suomessa olivat valmentaneet minua hyvin brittiyliopistossa opiskeluun, jossa tein ensin maisterintutkinnon ja sitten väitöskirjan siellä tyypillisessä ajassa eli yhteensä neljässä vuodessa. Olin tottunut jo Suomessa lukemaan ja tenttimään suuria aihealueita sekä käsitteelliseen ajatteluun, joka auttoi opinnoissani merkittävästi.

Aloittaessani keväällä rauhan- ja konfliktintutkimuksen professorina pohdin pystynkö tarjoamaan omille opiskelijoilleni yhtä korkeatasoista opetusta ja ohjausta, joita olen itse aikoinani saanut. Sen tulee aika näyttämään. Ainakin omien opettajieni taso on asettanut kovat standardit opetuksen sisällölle: opiskelijoille tulee tarjota älyllisiä haasteita ja opettaa heitä kriittiseen ajatteluun. Tämä ei tule olemaan helppoa, koska ajattelu vaatii aikaa, jopa joutilaisuutta, ja sitähän meillä kenelläkään ei enää ole.

Omat tutkimusaiheeni ovat laajentuneet, olen siirtynyt paradigmaattisesti erilaisiin lähestymistapoihin ja kirjoitustyylini on muuttunut sitten väitöskirjani. Olen jo ennen professuuriin siirtymistä johtanut tutkimusryhmiä ja kouluttanut niissä tohtoreita. Vuosi sitten tutkimusryhmälläni oli paneeli kansainvälisessä konferenssissa, jossa hankkeissani väitelleet tutkijat esittelivät tutkimustuloksiaan. Toimin itse puheenjohtaja. Täysin yllättäen saliin astui tuo väitöskirjan aihevalinnan tärkeyttä korostanut professorini. Hän joutui turvautumaan kävellessään keppiin, mutta älyllisesti hän oli yhtä terävä kuin aikaisemmin. Nieleskelin liikutuksen kyyneliä koko paneelin ajan. Hän oli kouluttanut minut tutkijaksi ja nyt olin itse esiintymislavalla nuorten tutkijoiden ympäröimänä, jotka olivat minun kouluttamiani. Tunsin, että ympyrä sulkeutui – ainakin osittain.

Blogiarkisto

Viimeksi muokattu 20.3.2015
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »