Timo Harrikari : Voiko ihmisten hallinta onnistua?

12.6.2014

Politiikan tutkimukseen on menneinä vuosikymmeninä vakiintunut hallinnan käsite ja hallinnoinnin tutkimus. Hallinnalla tarkoitetaan lyhyesti ilmaistuna tietyn ihmisryhmän käyttäytymisen ohjaamista eri keinoin. Hallinnan keskeinen elementti on todellisuuden muokkaaminen puhetavoilla ja käsitteillä sen näköiseksi, että tietynlaiset käyttäytymisen ohjaamisen tavat eli hallinnan teknologiat voidaan panna täytäntöön. Esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa itseään generoiva puhe ja kollektiivisesti jaettu käsitys julkisten resurssien pysyvästä niukkuudesta ja siitä seuraava pyrkimys tuottaa mitä innovatiivisimpia keinoja säästää rahaa ja leikata julkisia toimintoja. Samalla kollektiivisessa mielipiteen muodostuksessa määrittyvät harhaoppisina, mahdottomina, kiellettyinä, järjettöminä ja vaarallisina pidetyt ajatukset ja keinot. 1970-luvulla eduskunnassa esitettiin muun muassa lapsilisien 13-kertaistamista; "järjetön" esitys, joka asettuu täysin vastakkaiseen suhteessa nykyhallituksen tekemään historialliseen lapsilisien leikkaukseen.

Tunnetut hallinnan teoreetikot Henry Miller ja Nikolas Rose kirjoittavat suomeksikin ilmestyneessä teoksessaan "Miten meitä hallitaan" (Vastapaino 2010), että ihmisen käyttäytymistä ohjaamaan tarkoitettujen ideoiden eetos alati optimistinen, mutta varsinainen "hallinta" on lähtökohtaisesti luonteeltaan epäonnistuvaa. Väitteen voi ymmärtää melko kyynisenä kannanottona, jonka ymmärtää seuraavasti: "on toki mukavaa, että ihmiset voivat tärkeillä, heillä on kaikenlaista puuhasteltavaa ja voivat siinä samalla tuntea ehkä yhteenkuuluvuuttakin, mutta eihän puuhastelu viime kädessä mihinkään merkittävään johda". Sosiologisesti tarkasteltuna Millerin ja Rosen väite lähestyy rakennefunktionalismia; ideaa, jonka mukaan sosiaalisella toiminnalla on toki merkitys ja päämäärä, mutta se toteuttaa jotain melko lailla muuta päämäärää kuin mistä toimijat ovat välittömästi tietoisia. Esimerkiksi kriminaalipoliittisissa keskusteluissa on toisinaan esitetty, ettei vankiluvulla ole mitään tekemistä rikollisuusilmiön kanssa.

Mitä tulee hallinnan lähtökohtaista epäonnistumista koskevaan väitteeseen, ei hallintapyrkimyksiä seuraavan ole vaikea olla vakuuttumatta ainakin väitteen osittaisesta oikeutuksesta; esiintyy yhteiskunnallisia ongelmia ja epäkohtia, kuten rikollisuus, jotka osoittavat pysyvyyttään, vaikka niiden poistamiseen käytetään loputon määrä resursseja. Aika-ajoin nousee ryhtiliikehdintöjä ja uusina markkinoituja "innovatiivisia" oppeja ja doktriineja, joiden väitetään enemmän tai vähemmän ratkaisevan ongelman. Esimerkkejä on loputtomia. Muistan, kuinka 1990-luvun loppupuolella vankeinhoitoon ja kriminaalihuoltoon ostettiin Kanadasta lisenssinvarainen ja standardisoitu kognitiivis-behavioristinen toimintaohjelma, jonka käyttöönoton myötä luvattiin uusintarikollisuuden nopeaa ja merkittävää laskua. Ohjelmatyön taustana olivat – yllätys yllätys – ohjelmaformaatin kehittäneiden psykologitutkijoiden itsensä laatimat "meta-analyysit", joiden perusteella oltiin vakuuttuneita formaatin toimivuudesta. Innostus ja odotukset olivat suuria, mutta muutaman vuoden päästä jouduttiin toteamaan, ettei suomalaisten kaupunkien asiakaspohja riitä ryhmämuotoisen ohjelman vetämiseen. Ohjelmatyöskentely lakkautettiin, eikä ainakaan toiminta-aikana saatu aikaan uusintarikollisuuden merkittävää vähenemistä.

Näin jälkeenpäin voi jälkiviisaan uskaliaasti kysyä, oliko ohjelmalanseerauksen ainoa käteen jäänyt vaikutus formaatin kehittäjien kassakoneen kilinä. Oli niin tai näin, epävakaat ja epävarmat ajat nostavat esiin helppojen ratkaisujen etsintää ja tarjoajia, jotka tarvitsevat toisiaan. Puolin ja toisin alkaa muodostua piinkova uskomus jonkin toimintatavan tai menetelmän "toimivuuteen" tai "vaikuttavuuteen". Tätä trendiä ruokkii julkisjohtamisen trendi, jossa mittavia muutoksia isoissa asioissa odotetaan lyhyillä aikajänteillä, tuloksellisuutta mitataan ja rahoitusta hankkeisiin laitetaan hakemaan vuosittain. Pitää olla vakuuttava ja vaikuttava

Hallintapyrkimysten tehokkuus- ja vaikuttavuusvaatimukset asettuvat usein jännitteeseen suhteessa oikeusvaltiollisiin periaatteisiin. Hallintapyrkimyksissä tulevat vastaan humaanin, demokraattisen, avoimen ja vapaan yhteiskunnan rajat; seikka, joka tavanmukaisesti tuntuu unohtuvan. Historia opettaa, että rikollisuudenkin saa kyllä häviämään, jos järjestetään pakkosterilisaatioita ja sikiöseulontaa, organisoidaan totalitaarinen, salainen ja ruohonjuuritasolla toimiva valtiollinen nimetön ilmiantojärjestelmä, perustetaan poliittinen ja mielivaltainen tuomioistuinlaitos, otetaan kuolemanrangaistus käyttöön ja tarpeen mukaan vääristellään tilastoja lopetetaan niiden käyttö kokonaan ja todetaan, ettei meillä sellaista ilmiötä ole. Toivoisin ykskantaan voivani todeta, että meistä tuskin yksikään haluaa kuvaamani kaltaista yhteiskuntaa, mutta tämän päivän trendeissä en valitettavasti voi olla siitä täysin varma.

Ihmisten käyttäytymisen ohjaamisessa, hallinnassa, ei ole helppoja ja nopeita ratkaisuja, vaikka maailman yksinkertaisena rakennelmana esittävät yksisilmäiset nollatoleranssi-ideologiat ja markkinavetoiset innovaatio-opit niin väittävätkin. Niiden sijaan on hyvä ottaa mallia yhteiskunnallisista hankkeista, joissa määrätietoisella ja pitkäjänteisellä työllä on onnistuttu saamaan merkittäviä muutoksia. Yhtenä tällaisena menestystarinana voi esimerkiksi pitää lapsen ruumiillista kuritusta koskevien myönteisten asenteiden merkittävää vähentymistä. Suuren linjan muutos, jossa kolmen vuosikymmenen aikana ja parin sukupolven aikana on käännetty uusille raiteille kokonainen vuosituhansien länsimainen traditio, unohtuu säännönmukaisesti asiaa koskevista toimenpideohjelmista ja poliitikoista. Esimerkki kertoo siitä, että hallinta voi olla menestyksellistä, mutta isoissa asioissa tarvitaan rutkasti malttia sekä viisautta erottaa ihmisyhteisöjen pysyvät ja kestävät elementit ohimenevistä markkinamiesten kotkotuksista.

Blogiarkisto

Viimeksi muokattu 20.3.2015
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »