Tarja Väyrynen: Rauhanvälitys: Tiedettä vai taitoa?

25.3.2014

Ukrainan konflikti on jälleen kerran nostanut esiin kysymyksen Suomen mahdollisuudesta toimia rauhanvälittäjänä. Tyypillisten nykykonfliktien tapaan on Ukrainan konfliktiin jo nyt kohdistunut useita sovitteluyrityksiä vaikkei uhrien lukumäärä ole suuri. Joukko Euroopan unionin valtioiden ulkopoliittisia johtajia on yrittänyt sovitella Krimin kiristynyttä tilannetta eikä ole epäilystäkään, että kulissien takana erilaisten toimijoiden yrityksiä on ollut enemmän kuin tämä korkean tason kansainvälisen organisaation nimissä tehty välitysyritys. Nykyisissä konflikteissa ja sodissa voidaan puhua jopa välitystoiminnan markkinoista: erilaiset toimijat erilaisine motiiveineen ja intresseineen pyrkivät rauhanvälittäjän asemaan aina konfliktien ensi sekunneista alkaen. Toimijoiden kirjo vaihtelee yksilöistä valtioihin ja kansainvälisiin organisaatioihin. Kansalaisjärjestöt ovat rauhanvälityksen entistä keskeisempiä toimijoita.

Rauhanvälityksestä itsestään ei ole puutetta, mutta siihen liittyvästä tutkimustiedosta kyllä on. Tiedämme yllättävän vähän esimerkiksi siitä, mitkä ovat rauhanvälittämisen onnistumisen edellytykset eli milloin konflikti on 'kypsä' soviteltavaksi, kenen tulisi istua neuvottelupöydässä, mistä tulisi neuvotella ja millainen välittäjä onnistuu parhaiten. Yritykset tutkia aihetta joutuvat aloittamaan peruskysymyksestä, miten onnistumista mitataan ja mikä on se aikaperspektiivi, jossa voidaan puhua onnistumisesta. Vaikka esimerkiksi Suomi saattaa pienenä sotilasliittoihin sitoutumattomana ja monien konfliktien osapuoliin puolueettomasti suhtautuvana valtiona näyttää ideaalilta rauhanvälittäjältä, eivät tutkimustulokset yksiselitteisesti tue tällaista olettamaa. Tulokset ovat hyvin ristiriitaisia. Jotkut niistä tukevat väittämää niin sanotun mahtivälittäjän (power mediator, joka pystyy käyttämään keppi-porkkana -strategiaa toimissaan) suurista onnistumisen mahdollisuuksista, kun taas toiset tukevat mahdollisimman neutraalien ja ilman minkäänlaista painostusta toimivan välittäjän mahdollisuuksia. Puolueettomuus ja etäisyys suhteessa osapuoliin on puolestaan joidenkin tutkimusten mukaan rauhanvälittämisen onnistumisen ehdoton edellytys, kun taas toiset tutkimukset vahvistavat oletuksen, että monissa konflikteissa toimija, jolla on kiinteät ja näin ollen myös mahdollisesti puolueellinen suhde konfliktin osapuoliin, onnistuu parhaiten. Miksei tutkimus pysty tarjoamaan täsmällisempää ja samalla myös toimijoiden kannalta käyttökelpoisempaa tietoa?

Yksi syy on nykyisten konfliktien äärimmäisen kompleksinen luonne, jota ei voi palauttaa kylmän sodan aikaiseen suurvaltojen voimapolitiikkaan ja etupiirijakoon. Sotia ja konflikteja tarkasteltaessa tulisikin puhua niiden sisältämistä monimutkaisista konfliktimuodostelmista, jotka kytkeytyvät toisiinsa, mutta joiden sisäinen logiikka saattaa olla erilainen. On vaikeaa hahmottaa, mistä konflikteissa on kysymys, koska niissä kietoutuu yhteen suuri joukko erilaisia asioita. Ukrainan tilanne on tyypillinen monimutkainen konfliktimuodostelma, jossa kamppailua käydään sekä valtion sisäisistä valtarakenteista, suhteista Euroopan unioniin, suhteesta Venäjään, eri väestönosien välisistä eroista ja oikeuksista, alueellisista omistussuhteista ja rajoista, historiasta ja muistista sekä viime kädessä myös valtion tulevaisuudesta. Siihen sekoittuu myös energiapolitiikkaa, alueellista valtapolitiikkaa, suurvaltapolitiikkaa ja kysymys kansainvälisen järjestelmän perussäännöistä koskien valtioiden territoriaalista koskemattomuutta. Tällainen monimutkainen muodostelma on harvoin yhden välitysyrityksen ja yhden toimijan ratkaistavissa. Sen eri osat tarvitsevat erilaisia sovittelijoita ja erilaisia sovittelustrategioita, jotka tulevat muotoutumaan uudelleen itse konfliktimuodostelman muuttuessa. Tarvitaan sekä korkean diplomaattisen tason toimia että ruohonjuuritason rauhanvälitystä. Tutkimukselle tämä on suuri haaste, koska välitystoimien moninaisuutta on vaikea hahmottaa ja jälkeenpäin tarkasteltuna tulee olemaan vaikea todentaa, mikä yrityksistä oli tuloksellinen – jos mikään.

Rauhanvälityksen tutkimuksessa unohtuu joskus se, että välitystoiminta on myös inhimillistä toimintaa. Se on inhimillisen toiminnan alue, jota rationaalisen tieteellisen maailmankuvan oletukset eivät pysty kattavasti selittämään. Rauhanvälitys voidaan nähdä myös taitona, joka on tilannekohtaista ja jonka siirtäminen toiseen kontekstiin ei ole itsestään selvää. Välittäjältä sovitteleminen edellyttää fronesista eli käytännöllistä viisautta joka eroaa scientiasta eli tieteellisestä tiedosta. Fronesis sisältää suurten asiakokonaisuuksien yhteyksien näkemistä, kykyä kysyä perustavaa laatua olevia kysymyksiä ja nähdä uusia ja vaihtoehtoisia toiminnan mahdollisuuksia. Viimeksi mainittu on erittäin tärkeää konflikteja ratkaistaessa. Käytännölliseen viisauteen sisältyy aina myös taidon eli hyvin tekemisen elementti. Fronesis sisältää rationaalista päättelyä, mutta sen taustalla on kysymys hyvästä elämästä. Fronesiksen ymmärtäminen on synnyttänyt tutkimussuuntauksen, jossa välitystoimintaa tarkastellaan kulttuurisessa kontekstissa. Ymmärrys käytännöllisen viisauden merkityksestä rauhanvälittämisestä on johtanut myös mielenkiintoisiin ja tarpeellisiin yrityksiin tutkia rauhanvälittämisen eettisiä ja normatiivisia kysymyksiä.

Tiedettä vai taitoa? Joiltain osin taitoa, joka paljastaa rationaalisten tieteellisten selitysmallien rajat. Joiltain osin tiedettä, jossa tieteellisen tiedon tuottamisen mahdollisuus on olemassa, mutta se mahdollisuus avautuu ainoastaan kompleksisten konfliktimuodostelmien luonteen ymmärtämisen kautta.

Blogiarkisto

Viimeksi muokattu 23.3.2015
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »