Maijastina Kahlos: Hercules vai konjunktiivi?

25.9.2014

Kesällä elokuvateattereissa esitettiin toimintaelokuvaa Hercules (2014). Se seuraa antiikin mytologiasta tutun Herakleen eli latinalaisittain Herculeen tarinaa. Jo traileria katsellessa aloin nyrpistellä. Hirveää roskaa, puhisin. Samantapaisen reaktion nostatti toinen antiikkiaiheinen elokuva, 300 (2007), joka kertoo Thermopylain taistelusta vuonna 480 eaa. Elokuvan Troija (2004) otin lempeämmin vastaan, mutta tämä johtui karismaattisista miesnäyttelijöistä. Samoin Gladiaattori (2000) sai silmissäni jonkinlaisen armon, vaikka nurisin sen kuluneesta roomalaisen dekadenssin kuvauksesta. Löysin virheitä ja anakronismeja: milloin on mikäkin nimi tai termi väärin, milloin vaatetus, soljet, asevarustus, värit ja koko historian kulku aivan hukassa.

Ylimieliselle ammattilaiselle Hollywood-tuotannoissa halveksittavaa riittää.

Markkinointihenkisempi puoli minussa kuitenkin muistuttaa, että kannattaisi suhtautua avaramielisemmin jopa toimintaelokuviin. Ne pitävät yllä kiinnostusta antiikin kulttuuriin ja tekevät omalla kepeällä tavallaan antiikin perintöä tunnetuksi. Tuo markkinointihenkinen minäni uskoo porttiteoriaan: joku otollinen sielu voi innostua antiikista niinkin yllättävien asioiden kuin viihde-elokuvien kautta. Eräs ensimmäisen vuoden opiskelija myönsi minulle esseessään, että oli kiinnostunut antiikin historiasta lapsena nähtyään Walt Disneyn Hercules-piirretyn. Voin saman tien tunnustaa, että yksi portti omaan innostukseeni oli italialainen tv-sarja L'Odissea (1968), jota näytettiin Suomessa joskus 1970-luvun puolivälissä.

Elokuvien, romaanien ja populaarikulttuurin merkitystä ei pidä väheksyä. Vaikka kaikki tiet eivät vie Roomaan, niin sinne johtavia teitä on joka tapauksessa monenlaisia. Vertailuna voi mainita, että kiinnostus keskiaikaan on ollut nousussa suureksi osaksi J.R.R. Tolkienin luoman kvasikeskiaikaisen maailman ja roolipelikulttuurin ansiosta.

Kreikkalais-roomalaisen antiikin opetus ja tutkimus kaipaisi jotain vastaavaa. Ennen kaikkea se tarvitsee päivittämistä. Ja tätä on tapahtumassa. Merkki siitä on se, että Helsingin yliopiston Klassillisen filologian oppiaine muutti nimensä muotoon Antiikin kielet ja kulttuurit. Turun yliopistossa oppiaineen nimi on Klassilliset kielet ja antiikin kulttuuri.

Muutos on tervetullut. "Antiikin kielet ja kulttuurit" avautuu opiskelupaikkoja etsiville nuorille aikuisille paremmin kuin "klassillinen filologia". Samanlaisia huomioita ja muutoksia on näkynyt muuallakin. Susan Kristol kertoo artikkelissaan The Weekly Standardissa, että yksi vanhimmista tieteellisistä yhdistyksistä Yhdysvalloissa, vuonna 1869 perustettu American Philological Association harkitsee yhdistyksen nimen muuttamista muotoon Society for Classical Studies. Syynä on yksinkertaisesti se, että kukaan ei tiedä, mitä filologia tarkoittaa.

LINKKI: http://www.weeklystandard.com/articles/beginning_804383.html?page=1

Itsellänikin on tästä kokemuksia. Kun olen ilmoittanut alakseni "klassillinen filologia", olen usein saanut vastaukseksi typertyneitä ilmeitä. "Filologia" on yleensä sekoitettu filosofiaan. "Klassillinen" tai "klassinen" on yhdistetty musiikkiin. Sen sijaan "antiikin Kreikka ja Rooma" sanovat ulkopuolisille jo jotakin, mutta "antiikissa" on se riski, että se yhdistetään huonekaluihin. Antiikin Kreikan ja Rooman kulttuuri jää saavuttamattomiin.

Tuote on erinomainen, mutta se ei tavoita yleisöä. Antiikin kulttuuriperintö on myytävä nykyihmisen ymmärtämällä kielellä, juuri se on humanistien työtä, perinteen välittäminen nykyaikaan. Antiikin ihmisen osa, perhe, sukupuoli, rakkaus, viha, kateus, onni ja epäonni, sota ja rauha, kuolema, jumalat koskettavat kaikkia. Catullus ja Pindaros, Homeros ja Vergilius, Euripides ja Seneca puhuttelevat myös nykyihmistä. Antiikin jälkivaikutus on käsin kosketeltavaa. Kuinka moni muistaa, että tuotemerkki Nike on saanut nimensä ja siipensä kreikkalaisten voiton jumalattarelta?

Kuten Susan Kristol artikkelissaan toteaa, antiikin kulttuuriperinnön yliopisto-opinnoissa filologia eli kielentutkimus on painottunut sen takia, että yliopisto-opintojen tehtävä oli joskus kouluttaa latinan ja kreikan opettajia kouluihin. Näin siis silloin, kun kreikka ja latina vielä olivat olennainen osa koulujen opetusohjelmaa.

Antiikin kielten ja kulttuurien opiskelijat uupuvat kuolleiden kielten työlääseen opiskeluun. En ole ehdottamassa kielen opiskelun hautaamista, mutta opiskelijoiden ei pidä kaatua ablativus absolutukseen, consecutio temporumiin ja aoristeihin. Jotta opiskelijat ensiksi kiinnostuisivat ja toiseksi pysyisivät opinnoissaan, on kielen hienouksien lisäksi välitettävä intohimo ja elämys, kulttuuri kaikessa kirjossaan. Opiskelija (tai kuka tahansa muu ihminen antiikin parissa) voi oivaltaa, että antiikin ajan runot ovat yhä pakahduttavia, ihmiset seksikkäitä, näytelmät yhä koskettavia, vuorosanat rivoja, filosofiset pohdinnat tärkeitä, hautakirjoitukset pysäyttäviä, menneisyyden ihmiset lihaa, verta ja kyyneliä. Hän voi huomata, että nykylatinaa voi puhua, että antiikki on läsnä nykyisyydessä, että historia auttaa ymmärtämään sitä, mitä juuri nyt tapahtuu. I

Blogiarkisto

Viimeksi muokattu 12.5.2015

 

Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »