Tarja Väyrynen: Tiede kertomuksena ja sota tarinana

5.6.2013

Kansainvälisten suhteiden tutkimuksen suurimman vuotuisen konferenssin kuumin puheenaihe huhtikuussa 2013 tuntui olevan Elisabeth Dauphineen uusin kirja The Politics of Exile, joka mainittiin useissa paneeleissa ja käytäväkeskusteluissa. Mikä tekee tästä tämän vuoden alussa Routhledge-kustantamon julkaisemasta kirjasta niin mieliä kuohuttavan teoksen?

Dauphinee on kanadalaisen Yorkin yliopiston apulaisprofessori, joka on tullut tunnetuksi Bosnian sotaa ja kansainvälisten suhteiden etiikkaa koskevista tutkimuksistaan. Hänen Bosniaa koskevat tutkimuksensa nojaavat monipaikkaiseen etnograafiseen tutkimusasetelmaan, jossa tutkitaan arkielämää ja kokemuksia erilaisten aineistokokonaisuuksien avulla. Nämä puolestaan kontekstualisoidaan vahvasti eli ne sijoitetaan aina poliittiseen ja yhteiskunnalliseen viitekehykseen. Dauphineen aikaisemmin julkaistu kirjan sisälsi myös vahvan autoetnografisen elementin, jossa hän kirjoitti itsensä sekä oman kenttätyönsä ja sen vaiheet osaksi tutkimustaan. Hänen lähestymistavastaan teki poikkeuksellisen sen maanläheisyys. Hän ei tutkinut sotaa kansakuntien intressiristiriitana vaan identiteettipolitiikkana, joka kosketti myös tavallisia ihmisiä.

The Politics of Exile vie Dauphineen alueelle, jossa kansainvälisten suhteiden tutkimus on harvoin vieraillut tutkiessaan sotaa, nimittäin tarinankerronnan ja kirjallisuuden kentälle. Teos ei sisällä yhtään viitettä, vaikka se on aivan ilmeisesti tunnetun kansainvälisen tiedekustantamon julkaisema akateemiselle yleisölle suunnattu teos. Kirja on kertomus kanadalaisessa yliopistossa työskentelevästä apulaisprofessorista, joka tutkii Bosnian sodan eettisiä kysymyksiä ja professorin kohtaamasta miehestä, jota sota on myös omalla tavallaan koskettanut. Mies ajaa professorin lähes eksistentiaaliseen kriisiin, jossa tämä joutuu pohtimaan omaan oikeuttaa luoda akateeminen uransa tutkimalla muiden kärsimystä, tehdä lyhytaikaista kenttätyötä sota-alueella ja palata sieltä työhuoneensa rauhaan sekä kirjoittaa tavalla, joka rationalisoi asioita, jotka eivät ole aina rationalisoitavissa. Se on samalla kirja akateemisen maailman kiemuroista, joissa moni meistä tuntee kyvyttömyyttä tehdä merkityksellistä tutkimusta aiheista, jotka koskettavat tuskallisella tavalla monia ihmisiä. Lukijalle jää epäselväksi kirjan omaelämänkerrallinen aines sekä miten paljon se perustuu kirjoittajan omiin kenttätyökokemuksiin.

Kirja kuohuttaa tunteita useista eri syistä. Tieteenalan puristien mielestä se on kirjoitelma, jolla ei ole objektiivisen tieteellisen tutkimuksen kanssa mitään tekemistä. Miksi arvostettu tieteellinen kustantaja on sen julkaissut, leijuu kuitenkin kiusallisena kysymyksenä ilmassa. Tieteenalan avoimuutta ja innovatiivisuutta korostavat tutkijat näkevät sen merkittävänä avauksena rikkoa vakiintuneita akateemisia kielenkäyttötapoja ja samalla tuoda ilmiöstä –
sota, kansainvälinen, tutkimuksen etiikka – esiin jotain aivan uutta, vähintäänkin asioiden monimutkaisuuden – ja merkityksellisyyden. Se on heille myös esimerkki tiedonmuodostuksen ongelmiin liittyvistä kysymyksistä. Kuka voi tietää sodasta ja mitä siitä voi tietää sekä kellä on oikeus puhua siitä?

Avauksia tähän suuntaan on tieteenalalla nähty jo muutaman viime vuoden ajan. Yksi alan arvostetuimmista lehdistä, Review of International Studies, julkaisi vuonna 2010 teemanumeron autoetnografiasta eli oman kokemuksen mukaan tuomisesta kansainvälisten suhteiden tutkimukseen. Kirjoittajat pohtivat sen käytön mahdollisuuksia omissa tutkimusaiheissaan, jotka sisälsivät muun muassa diplomatian ja turvallisuuden tutkimuksen. Myös oppikirjaksi tarkoitettu Research Methods in Critical Security Studies antaa käytännön esimerkkejä siitä, miten kansainvälisten suhteiden eri ilmiöitä voi tutkia etnografisesta näkökulmasta. Mainitsemisen arvoinen on myös Christine Sylvesterin kirja War as Experience, joka rohkaisee tutkimaan sotaa nimenomaan arkielämän ilmiönä eikä abstraktina kansakuntien intressiristiriitana. Arkielämän tutkimus edellyttää kertomusten keräämistä ja tutkimista.

Myös oma Suomen Akatemian rahoittama tutkimusryhmäni COMPORE eli Corporeality, Movement, and Politics, osallistuu tähän keskusteluun tarkastelemalla maahanmuuttoa – jonka syy on usein sota – kehollisena ja kokemuksellisena ilmiönä. Ryhmäni jäsenet tekevät etnografista politiikan tutkimusta, jonka tarkoituksena on myös teoretisoida ja keskustella tieteenalan peruskäsitteistä. Kertomukset ja tarinat eivät ole meille tieteellisen tiedon vastakohtia vaan pikemminkin yksi mahdollinen lähtökohta tuottaa tietoa merkittävistä yhteiskunnallisista ja poliittisista ilmiöistä. Dauphineen teos ja siitä käyty keskustelu on jo nyt toiminut meille tärkeänä tutkimuksellisena lähtökohtana: se on inspiroinut meitä keräämään kertomuksia omien sukujemme sota- ja siirtolaisuuskokemuksista. Dauphineen tavoin mekin julkaisemme tutkimuksemme arvostetuissa tieteellisissä vertaisarviointia käyttävissä lehdissä ja sarjoissa.

Blogiarkisto

Viimeksi muokattu 23.3.2015
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »