Minna Palmroth: Parasta ennen 31.7.2013

19.8.2013

Minna Palmroth on Helsingin yliopiston laskennallisen avaruusfysiikan professori.

Loman jälkeen töihin palattuani pyyhin sanat 'Academy Research Fellow' sähköpostin automaattisesta allekirjoituksesta. Tuskallinen tehtävä teki olon tyhjäksi ja merkityksettömäksi. Elämäni akatemiatutkijana oli eletty.

Vuoden 2007 syksyllä heitin hakemuksen akatemiatutkijan virkaan. Eihän se läpi menisi - eikä varsinkaan ensimmäisellä hakukerralla, niin monta loistavaa fyysikkoa oli jäänyt niin monesti rannalle. Mutta eipä heitetä kirvestä kaivoon, kuten mummoni aina sanoi, ja tein parhaani. Toukokuussa 2008 sain kuulla, että minut oli valittu. Itkin ja nauroin, ja juoksin kertomaan kaikille, järjestin juhlat.

Ennen vanhaan akatemiatutkijan virka oli tutkijan elämän täyttymys, haaveiden kultamaa, jota kaikki hakivat eikä kukaan saanut. Minulle tämä onni tuli 33-vuotiaana, ison organisaationi historian toisena akatemiatutkijana. Eikä heitä vielä tänäkään päivänä ole kuin kourallinen, ja melkein kaikki nykyisellä osastollani. Voisi päätellä, että pitkä panostuksemme tieteeseen on tuottanut ainakin tässä tulosta.  

Parasta oli täydellinen vapaus tutkijana. Tällaista ei ollut melkein kellään koko laajasta kansainvälisestä verkostostani, vain vanhoissa sivistysmaissa oli muutama onnellinen vastaavassa asemassa. Ja Akatemian järjestämät pippalot ja seminaarit, niitä tulee ikävä! Otin tavoitteeksi käydä kaikissa tapahtumissa, ja käytin aikani tutustumalla mahdollisimman moniin - muuhun tiedeporukkaan ja Akatemian väkeen. Akatemia promosi, ja statuksella pääsi lehtiin; mielipidekirjoitukset upposivat Hesariin kuin tikat tauluun.

Pahinta? Vaikea sanoa. Pelkäsin yliopistouudistusta, joka muutti virat työsuhteiksi isäntäorganisaatiossa, ja toi akatemiatutkijoille pomot. Minulle kävi hyvin ja sain sovittua täydellisen vapauden jatkumisesta. Tiedän ihmisiä, joiden piti heti ruveta oman organisaationsa ylimääräisiin hommiin. Minua ei myöskään odottanut se kuuluisa Musta Aukko - se, mikä odottaa kaikkia niitä akatemiatutkijoita, jotka eivät onnistu vakiinnuttamaan paikkaansa kautensa aikana. Yksi tuttu on nykyään opettajana jossain, taisi olla Kainuussa.

Kauden perintö - no se on Vlasiator, maailman paras avaruussääsimulaatio; se, minkä ei pitänyt olla mahdollista, ja minkä vuoksi niin monen avaruusfyysikon silmät ovat nyt kääntyneet Suomea kohti, niin upeita tuloksia siitä tulee. Yhtenä päivänä ratkoimme muutamassa tunnissa 20 vuotta vanhan mysteerin vain katsomalla animaatiota. Kun näkee kokonaisuuden, kaikki näyttää selvältä. Sitten on tietenkin tänä vuonna valmistuvat ensimmäiset tohtoriopiskelijani.

Mitä tästä opimme? Olisi suuri virhe vähentää virkojen määrää tai kajota vapauteen, meillä on Suomessa muutenkin tarpeeksi kahlitsevia rakenteita. Asema pitää säilyttää erikoislaatuisena, tavoittelemisen arvoisena. Hakemuksissa ei saisi sovellukset painaa - niitä saa olla, mutta perustutkimus ei saa olla eikä siitä saa tulla paha sana. Viroissa ei saisi keskittyä vain muutamaan alaan vaan pitäisi antaa kukkapellon rehottaa, ihmiset ovat hakuvaiheessa nuoria ja mitä vain saattaa vielä sattua. Ja ex-akatemiatutkijoille pitäisi perustaa virka-apuosasto, akatemiatutkijoiden kilta, siellä voi sitten nähdä vanhoja kavereita ja muistella hienoja aikoja!  

Kiitokset Akatemialle kaudesta ja hakekaa nyt hyvät ihmiset tätä ainutlaatuista mahdollisuutta. Deadline on 25.9. 

Akatemian blogeissa tiedeyhteisöä edustavat vierailevat bloggaajat kirjoittavat tiede- ja tutkimusmaailman ajankohtaisista kuulumisista, tutkijantyön arjesta ja tutkimusaiheistaan. Kirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan.

Blogiarkisto

Viimeksi muokattu 30.8.2017
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »