Jukka Reivinen: Tutkimusta vai politiikkaa?

5.4.2013

Lähes sata vuotta sitten Max Weber piti Münchenissä kaksi luentoa saksalaisille ylioppilaille, joiden luentojen sisältö on julkaistu suomeksi kirjassa "Tiede ja politiikka – kutsumus ja ammatti". Weber pohtii tutkijan ja poliitikon toiminnan vaikuttimia, toisinaan idealisoiden, sekä tieteen ja politiikan välistä keskustelua. Aiheita, joiden ajankohtaisuus ei ole muuttunut ainakaan vähäisemmäksi.

Älkää ymmärtäkö väärin. Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole dissata poliitikkoja, vaan ainoastaan selventää päätöksenteon pelikenttää, tutkimusta ja eri rooleja. Olen vielä sitä ikäluokkaa, joka on aloittanut opintaipaleensa kansakoulussa. Tuolloin 70-luvun alussa Kekkosen ja YYA-sopimuksen suojellessa meitä kaikelta pahalta ja jolloin yhteiskunta oli kuulemma läpipolitisoitunut, kansakoulun opettajamme koki velvollisuudekseen suojella meitä lapsia mm. tuolta politiikkamöröltä. Opettajan mielestä television tylsimpiä ohjelmia olivat uutiset ja politiikkaohjelmat. Noh, varmasti mukana oli hieman lasten kosiskelua ja harmitonta hupiakin, mutta sittenkin. Opetettiinko meille tuolloin tai yritettiinkö meihin jättää jonkinlaisia muistijälkiä, että politiikka olisi jotenkin likaista ja vain välttämätön paha yhteiskunnassa?

Oman alkeellisen yhteiskunnallisen heräämiseni aikana teinivuosina maailma vaikutti nuoren ihmisen silmin silti jotenkin selkeältä, kun Suomessa oli kunnon änkyräporvareita ja helakanpunaisia kommunisteja. Porvarit joutuivat tosin olemaan silloin vähän hissukseen, koska yleiset syyt vaativat niin ja aina oli vaarana, että joku suulas poliitikko vaarantaa sivulauseessaan Suomen ja Neuvostoliiton kansojen välisen ikuisen, mutta ai - niin herkän ystävyyden.

Maailma on sittemmin muuttunut 40 vuodessa. Käsitykset politiikasta ja poliittisen vaikuttamisen muodotkin ovat monimuotoisempia. Aarne Saarisen piippu on vaihtunut Alexander Stubbin maratontuloksiin. Vuonna 2011 Suomessa asuvista äänioikeutetuista 70,5 % jaksoi yhä äänestää eduskuntavaaleissa ja kansalaiset näyttäisivät olevan kiinnostuneita politiikasta, kun sitä heiltä kysytään suoraan muillakin kuin äänestämisen keinoin. Äänestysaktiivisuus on edelleen se merkittävin mittari demokratian legitimiteetistä. Ainoastaan äänestetyt poliitikot voivat demokratiassa tehdä poliittisia päätöksiä.

Poliitikot taas sitä vastoin eivät tunnu oikein olevan enää kiinnostuneista politiikasta, suorastaan kammoavat sitä tai siltä ainakin tuntuu. Aatteettomuus ja epäpoliittisuus ovat IN. Poliitikot tekevät tietenkin edelleen päätöksiä, mutta päätöksiä eivät poliitikon mielestä ohjaa missään nimessä arvovalinnat tai aatteellisuus, vaan mm. vastuunkanto kansainvälisestä kilpailukyvystä, fatalistinen pakko sopeutua globalisaation haasteisiin tai jokin EU-direktiivi. Todelliset vaikuttimet jäävät hämäriksi. Tämän vuoden alussa kuolleen taloustieteen nobelistin James M Buchananin näkemyksen mukaan poliitikot ovat päätöksiä tehdessään ennen kaikkea kiinnostuneita omasta uudelleen valinnastaan ja omista intresseistään ja yhteisen hyvän, altruismin vaaliminen on näennäistä. Huoltosuhteen huononemisesta syntyneestä kaiken oikeuttavasta leikkuukirveestäkin puhuvat kaikkein innokkaimmin keski-ikäiset ja sitä vanhemmat omista eläke-eduistaan huolestuneet poliitikko-kääkät, sellaiset kuin minä ikäni puolesta.

Käytetyn retoriikan mukaan kukaan ei tietenkään kannata aatteellisista syistä tuloerojen kasvua sinänsä, vaikka todellisuudessa verotuspäätöksin erojen kasvua voidaan edistää, koska muuten se viimeinenkin investoitu euro häviää Suomesta, työttömyys lisääntyy ja sitähän meistä kukaan ei halua. Kukaan ei myöskään kannata ideologisista syistä hyvinvointiyhteiskunnan alasajoa sinänsä, vaikka todellisuudessa hyvinvointi- tai viimeisiäkin pahoinvoinnin ongelmia korjaavia palveluita voidaan leikata mielin määrin, koska suomalaisella yhteiskunnalla ei ole enää varaa yhtään mihinkään ja hyvinvointiyhteiskunta voidaan aina määritellä uudelleen vaikka luomalla fantastinen ja kukoistava uusi versio 2.0 leipäjonoineen.

Koska poliittiset päätökset eivät ole enää poliittisia, puhutaan tietoon perustuvasta päätöksenteosta. Tai oikeastaan poliittiset päätökset kehystetään tietoon perustuviksi. Mutta tieto ei ole koskaan täydellistä, useimmiten jopa valikoivaa. Näin voisi päätellä, kun tarkastelee vaikka näin pääsiäisen jälkeen Suomen tasavallan hallituksen kompurointia Via Dolorosallaan.

Tietoahan päättäjille on tarjolla yllin kyllin. Jos emme nyt ota puheeksi lievää vaivaantumista aiheuttavaa teemaa erilaisista tietoa tarjoavista konsulteista ja wannabe-tutkijoista, niin yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissahan tietoa tuotetaan kokopäiväisesti. Tai ainakin aikaisemmin on tuotettu. Huhupuheiden mukaan tosin merkittävä määrä ajasta kuluu nykyään sen asian jokavuotiseen todistamiseen, että yliopisto on olemassa. Olisiko kyse kuitenkin siitä, että poliittinen päättäjä haluaa vain valikoituja tuloksia, jotka sopivat jo valmiiksi mietityn poliittisen päätöksen argumentoinnin pohjaksi? Tällöin kriittinen tiedontuottaminen on auttamatta alakynnessä. Tutkimus ja olemassa oleviin valikoituihin tutkimustuloksiin perustuva selvitysten teko menevät käsitteinä sekaisin. Jos akateemisen tutkimuksen sisältö ja tutkimuksen edellytykset joutuvat kilpailemaan ylimmän tason poliittisen päättäjän hyväksynnästä, ollaan vaarallisella tiellä.

Blogiarkisto

Viimeksi muokattu 23.3.2015
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »