Tero Heikkilä: Tuote nimeltä tutkija

9.10.2012

 

  Kirjoittaja toimii professorina Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksella. Hän on  teoreettinen fyysikko, joka yrittää luoda uusia teorioita nanoelektroniikan ilmiöistä.

Moni tutkija toimii nykyään yksityisyrittäjän tavoin: rahoitus omaan ja tutkimusryhmän palkkaan on haettava ”markkinoilta” eli rahoittajilta, mutta toisaalta voi ja pitää itse määrätä mihin suuntaan työtä suuntaa. Yliopisto toimii yrityshotellina, josta voi rahoitusten overheadeilla (mitä tuo on suomeksi?) ostaa tila-, taloushallinto- ja muita palveluja.

Tutkijan on myös myytävä oma tuotteensa vaativille markkinoille, pääosin omille kollegoilleen. Myyntityöhön ei riitä hyvä tuote eli tutkimustulos, vaan sitä on myös ahkerasti markkinoitava alan messuilla eli konferensseissa. Myös kahdenkeskiset yhteydenotot ovat suotavia. Hiukan ehkä normaalista yritysmaailmasta poikkeaa se, että tutkimustuloksen julkistuksen jälkeen tutkija toivoo, että mahdollisimman moni rupeaisi sitä kopioimaan, tietenkin sillä ehdolla että viittaukset alkuperäistyöhön ovat kunnossa.

Tällaisessa maailmassa tutkijan on brändättävä paitsi ideansa, myös itsensä. Omat www-sivut ovat must, kutsutut puheet isoissa kokouksissa nostavat brändiarvoa ja helpottavat viestin läpimenoa. Tutkijan mukaan nimetty teoria, yhtälö, menetelmä tai muu tuote nostavat tutkijan nimen kuolemattomaksi. Ainakin pariksi seuraavaksi vuodeksi.

Mutta onko tuo kaikki hyvä asia? Tieteen kehityksen kannalta on tärkeää, että mahdollisimman suuri osa tutkijoista nimenomaan pyrkisi tuottamaan alkuperäisiä ideoita. Periaatteessa se, että joudumme myymään tuotteemme voi johtaa tähän. Samalla kuitenkin markkinoiden ehdoilla toimiva tiedemaailma on muotien vietävissä: Epämuodikasta mutta alkuperäistä tutkimusta tekevä tutkija ei saa virkoja tai lisärahoitusta. Kaikki munat pyritään keräämään samaan koriin. Tällaisessa maailmassa matemaatikko Andrew Wilesin tarina on mielestäni rohkaiseva: Vuonna 1986 hän päätti keskittyä pelkästään yhteen ongelmaan ja työskenteli sen parissa seuraavan vuosikymmenen. Vuonna 1993 hän esitti julkisuuteen ensimmäisen ratkaisun, ja kun siitä löytyi vielä aukkoja, hän käytti vielä kaksi vuotta ne tukkiakseen. Tuloksena oli 1600-luvulla eläneen matemaatikko Pierre de Fermat’n kuuluisan viimeisen teoreeman todistus.

Sitä ei tarvinnut erikseen brändätä.

Akatemian blogeissa tiedeyhteisöä edustavat vierailevat bloggaajat kirjoittavat tiede- ja tutkimusmaailman ajankohtaisista kuulumisista, tutkijantyön arjesta ja tutkimusaiheistaan. Kirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan.

Blogiarkisto

Viimeksi muokattu 1.9.2017
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »