Jukka Reivinen: Pelko ja viha

27.8.2012

Norjan Utøyan 77 ihmisen joukkomurhasta syytetty Anders Breivik tuomittiin taannoin 21 vuodeksi vankeuteen. Tuomiota ilmeisesti voidaan jatkaa 21 vuoden jälkeenkin viiden vuoden jaksoissa periaatteessa Breivikin elämän loppuun asti. Julkisuudessa  Breivikin oikeudenkäynnin yhteydessä on herättänyt keskustelua se, määrätäänkö Breivik syyntakeettomana psykiatriseen sairaalahoitoon vai tuomitaanko hänet tekojensa merkityksen ymmärtävänä vankeuteen. Hämmennystä on lisännyt edelleen se, että norjalaiset psykiatrian ammattilaiset ja oikeusistuin eivät ole päässeet yksimielisyyteen Breivikin vaikuttimista tai todellisuuden hahmottamisen tasosta.

Oikeusistuin katsoi tuomiota julistaessaan, että Breivik omaa epäsosiaalisen narsistisen persoonallisuuden, mutta hän oli syyntakeinen teoissaan. Vaikka päätös oli varmasti pitkän harkinnan tulos, niin norjalaisen yhteiskunnan kannalta lopputulos on aika lailla samantekevää. Breivik pysyy joka tapauksessa hermeettisesti eristettynä ympäristöstään kenties loppuikänsä.

Mutta silti ilmaan jää leijumaan tavallista ihmistä askarruttava kysymys: Onko Breivik kuitenkin ns. hullu? Kuinka paljon lepakoita tapulissa täytyy olla sellaisella ihmisellä, joka rauhan oloissa, norjalaisessa kulttuurissa, jossa tapahtuu väestön kokoon suhteutettuna minimaalisen vähän henkirikoksia, teurastaa kylmäverisesti kymmeniä itselleen täysin vieraita ihmisiä - lapsia ja nuoria - ja perustelee tekojaan houreisilla kudelmilla kansainvälisestä vasemmistolaisesta salaliitosta, temppeliritareista ja fasistisen marttyyrin tehtävästä.

Vai onko Breivik vain paha ihminen? Tarkoittaako “epäsosiaalinen narsistinen persoonallisuus” sitä, että Breivikissä asuisi raamatullista termiä käyttäen saatana? Psykiatrian historia ja käsitys terveestä mielestä on kaikessa relativismissaan ollut kaikkea muuta kuin eksaktia luonnontiedettä. Pitääkö meidän pelätä Breivikin kaltaisia ihmisiä tulevaisuudessa? Onko Norja nyt joukkosurmien pelätty maa? Pitääkö poliitikkojen olla tekevinään äkkiä jotain, jotta tällaiset tapahtumat voidaan vastaisuudessa estää?

Suomessa asia on ainakin toistaiseksi ollut jotenkin suoraviivaisempaa. Ensin juodaan viinaa, sitten ruvetaan tappelemaan ja yritetään tappaa se ryyppykaveri. Aika usein siinä tappamisessa onkin onnistuttu. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tämän vuoden verkkokatsauksen (23/2012) mukaan suomalainen henkirikollisuus sotien jälkeen liittyy tyypillisesti keski-ikäisten työelämän ulkopuolella olevien miesten välisiin alkoholinkäyttötilanteisiin tai alkoholinkäyttötilanteisiin yleensä. Suomessa tehdään väestöön suhteutettuna kolme kertaa enemmän henkirikoksia kuin Norjassa - tosin alle viidesosa siitä, mitä Venäjällä tai kolmasosa siitä, mitä Virossa.

Vuosien 2003-10 seurantajakson aikana 69 prosentissa henkirikostapauksista kaikki osapuolet olivat humalassa. Ainoastaan 14 prosentissa kaikki osapuolet olivat selviä. Tämä on aika kylmää faktaa. Henki on lähtenyt 40 prosentista tapauksista teräaseella (yleisimpänä keittiöveitsi), neljäsosassa tapauksista tekijän ihan omilla pikku kätösillä ja 17 prosentissa tapauksista tuliaseella, joista yli puolet ovat olleet luvattomia aseita. Loput parikymmentä prosenttia henkirikoksista on tehty harvinaisemmin tavoin, kuten lyömällä astalolla, myrkyttämällä tai tukehduttamalla.

Silti henkirikosten suhteellinen määrä on koko ajan laskussa. Tämä on yleinen trendi sekä Länsi- että Itä-Euroopassa. Suomalaiset sijoittuvat henkirikosten yleisyydessä Länsi-Eurooppaan verrattuna mustimpaan päähän, mutta Itä-Eurooppaan ja Itä-Balkaniin verrattuna pyhäkoululaisten kastiin. Vaikka jokainen surma onkin pahasta, niin voi kysyä, mikä on historiallisesti, kulttuurisesti ja maantieteellisesti mielekäs vertailuryhmä? Nuoret suomalaiset EU-leijonat rinnastavat Suomen mielellään EU:n vanhoihin jäsenmaihin, siis maihin, jotka kuuluivat unioniin ennen Suomen mukaantuloa. Tällaisen vertailun mielekkyyden voisi perustellusti myös kyseenalaistaa. Jos jotain EU:n myötä Suomessa on saavutettu, niin alkoholin saatavuus on räjähtänyt käsiin ja kulutuskin on kasvanut reippaasti, mikä ei välttämättä ole ollut henkirikoshistoriamme tai kansanterveytemmekään kannalta ihan kaikkein toivottavin tilanne.

Mutta siis vähenevienkin henkirikosten Suomessa lehtiä lukemalla vaikuttaa välillä siltä, että Suomi on nyt  koulu- ja perhesurmien synkkä maa. Tilastoaineisto ei kuitenkaan tue lähisuhdeväkivallan yleistymistä. Tietysti, kun Kehä III:n sisäpuolella tapahtuu jotain, niin painoarvo on aivan eri, kuin jos jotain tapahtuisi Itä- tai Pohjois-Suomessa, henkirikosten mustimmilla alueilla. Jokelan ja Kauhajoen koulusurmatkin kaikessa dramaattisuudessaan ja poikkeavuudessaankin hukkuvat huomattavasti yleisemmän muun henkirikosmassan sisään - ja ovat silti yksittäisiä tapahtumia!

Pitääkö kouluissa varautua mahdollisiin koulusurmiin ja keskustella  lasten ja nuorten kanssa koulusurmista? Vai pitäisikö keskustella asioiden suhteellisuudesta ja siitä mahdollisesta pelon ilmapiiristä, mitä monet tiedotusvälineet ovat meille luomassa vapaan ja riippumattoman tiedonvälityksen nimissä. Olemmeko luomassa pelkäämisen ja asioiden päivittelyn kulttuuria? Muutetaanko lainsäädäntöä sen perusteella, kuinka paljon palstamillimetrejä tai etusivuja jokin tapahtuma valtakunnallisissa sanomalehdissä tai iltapäivälehdissä saa?

Viime vuosien koulu- tai näkyvimpien perhesurmien yhteydessä on lehdissä kerrottu sivu- ja päiväkaupalla pienimpiäkin yksityiskohtia asianosaisten historiasta tai tekemisistä. Mitä todellista  relevanssia tällaisilla tiedon murusilla on? Vai ruokkiiko tällainen kirjoittelu pelkästään tirkistelynhalua, sensaationälkäisyyttä ja lehtien myyntiä?

Mitä meidän täytyy oikeasti pelätä? Meidän täytyy pelätä sitä, että rupeamme pelkäämään. Sitä, että vaadimme poliitikkoja tekemään äkkipäätöksiä oman tirkistelynhalumme tuoman tuskan helpottamiseksi. Meidän täytyy pelätä sitä, että luomme itse paranoidisen valvonta- ja kieltoyhteiskunnan minimaalisten riskien näennäiseksi poistamiseksi. Meidän täytyy pelätä sitä, että omassa mukavuudenhalussamme kotisohvilla emme kestä näennäistä epävarmuutta.

Blogiarkisto

Viimeksi muokattu 23.3.2015
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »