Sami Moisio: Kartellivaltio in memoriam

24.3.2011

Kun maailmanlaajuinen taantuma iski vuoden 2008 syksyllä, Isossa-Britanniassa heräsi ajatus siitä, että keynesiläinen talouspolitiikka nostaa kansakunnan pois taantumasta.  Julkisin investoinnein piti luoda lisää työpaikkoja ja ylipäätään taloudellista toimeliaisuutta. Näin pyrittiin saamaan aikaan kulutuskysyntää ja verotuloja. John Maynard Keynesin nimi alkoi esiintyä lehtien kolumneissa. Hallitus esitteli suunnitelmia parantaa junaratoja läpi Ison-Britannian, rakentaa kattava laajakaistayhteys kaikkiin osiin maata ja muutoinkin elvyttää taloutta kaikin keinoin. Kansalaiset tuli saada mukaan yhteiseen hankkeeseen. Malttia peräänkuulutettiin, ahneutta tuli suitsia ja välttää. Jossakin vaiheessa kriisiä muistan pääministeri Gordon Brownin todenneen, että elvytystoimia tarvittiin, jotta olemassa oleva järjestelmä ei romahtaisi. Karrikoiden voi sanoa, että keynesiläisen yhteiskuntapolitiikan avulla pidettiin yllä Milton Friedmanin maailmaa.

Suomessa keskustelu keynesiläisyydestä heräsi Ison-Britannian vanavedessä. Pääministeri Vanhasen elvytysajattelussa oli keynesiläisen yhteiskuntapolitiikan piirteitä. Ajatus oli kaikin käytettävissä olevien keinoin vahvistaa niin sanottuja kansallisia infrastruktuureja. Haluttiin tukea työllisyyttä sekä lisätä kansalaisten luottamusta poliittista valtaa ja tulevaisuutta kohtaan. Alueellisten infrastruktuurien kehittäminen oli näkyvästi esillä.

Iso-Britanniassa Keynesin nimi hävisi pääosin julkisesta keskustelusta jo loppuvuodesta 2009. Samoin tapahtui Suomessa kun talouskasvu saatiin uudelleen käyntiin.

Suomessa keynesiläisen yhteiskuntapolitiikan hautaaminen liittyi tutkimuksellisesti mielenkiintoiseen ilmiöön, nimittäin tuollaisten toimien rinnastamiseen vanhaan maailmaan, tehottomaan valtiohistoriaan palaamiseen, aluepoliittiseen tuhlaukseen ja kaiken kaikkiaan valtion haitalliseen toimintaan suhteessa markkinoihin.

Tämä harmaan historian ja valoisan tulevaisuuden varaan rakentuva argumentaatio on oleellinen osa suomalaista yhteiskuntapolitiikkaa, jossa on 1980-luvun lopulta asti ollut hyvin laajasti jaettu pyrkimys päästä eroon kylmän sodan kaudella luoduista valtiorakenteista.

Menneisyyden ja tulevaisuuden välille luotu kontrasti vahvistui vuoden 2002 pienen laman jälkeen. Suomessa alettiin vaatia valtiorakenteiden kaikkinaista sopeuttamista, jotta ”globalisaation toisessa vaiheessa” voitaisiin menestyä.

Olen joutunut omassa tutkimuksessani kysymään, miten keynesiläisen yhteiskuntapolitiikan periaatteiden mukaisesti toiminutta valtiota voisi yksinkertaistetusti luonnehtia oman tutkimusalani näkökulmasta. Koen tämän tärkeäksi, jotta voimme ymmärtää paremmin omaa aikaamme.

Suomen keynesiläistä valtiovaihetta, sitä luonnehtinutta yleistä yhteiskuntapolitiikan periaatekokonaisuutta ja tuon kokonaisuuden alueellista ilmentymää voi käsittääkseni luonnehtia termillä kartellivaltio. Kartellivaltion ideologiset siemenet kylvettiin 1950-luvulla ja sen keskeiset käytännöt alkoivat itää 1960-luvulla. Satoa päästiin korjaamaan 1970-luvulla – ja siitä ammennettiin aina 1980-luvun lopulle.

Kartellivaltio oli kasvua ihannoivan yhteiskuntapolitiikan tuotos. Sen poliittis-maantieteellistä olemusta voidaan kuvata kahden seikan avulla.

Ensinnäkin kartellivaltiossa poliittinen toiminta ja hyve, yhteisöllinen elämä ja valtion kehittämispoliittiset toimet kiedottiin kansallisen ulottuvuuden ympärille. Kansallinen merkitsi hyvää yhteisöllisyyttä, tehokasta sekä hyödyllistä yhtenäisyyttä, poliittista vakautta ja edistystä. Talouden kasvua haettiin kansallisen tason ratkaisuista, yhtenäistävistä kehitys- ja suunnittelumalleista ja kansallisiksi miellettyjen instituutioiden kuten yliopistojen laajamittaisesta hajauttamisesta valtion eri osiin. Kartellivaltio edusti taloudellista nationalismia, missä valtiovetoinen ja korporatistinen kasvustrategia sisälsi joukon keinoja, joiden avulla pyrittiin kitkemään konflikteja eri yhteiskunnallisten ryhmittymien välillä. Kansallinen oli ikään kuin tapaamispaikka, joka vahvisti kartellivaltion oikeutusta laajeta ihmisen arkielämän kaikille sektoreille. Kartellivaltio kuvaa kehitystä, jossa valtiovalta sijoittui kiistattomasti paikallistason, perheen ja alueiden ”yläpuolelle” ja jossa kansalaisuus muodostui ihmiselämän voimakkaaksi määrittäjäksi.

Toiseksi kartellivaltio oli vaihtoehto aggressiiviselle kilpailuideologialle. 1960- ja 1970-luvun yleistä yhteiskuntapolitiikkaa tarkasteltaessa huomataan, että valtion sisäinen kilpailu luokkien, paikkakuntien, kansallisten yritysten tai instituutioiden kesken koettiin kansallisen kokonaisuuden kannalta haitalliseksi. Kilpailun ja kasvun välinen suhde muotoiltiin kiinnostavalla tavalla: tasa-arvoiset mahdollisuudet luomalla ja yhteisöllisyyttä lisäämällä katsottiin saatavan aikaiseksi luottamusta ja kasvua. Kuten historioitsija Markku Kuisma on eri yhteyksissä painottanut, valtio pyrki suitsimaan kilpailua sallimalla kartellit keskeisillä talouden lohkoilla. Se oli osa pyrkimystä vahvistaa ”kansallista” vientiä hintasääntelyn ja ylituotannon estämisen keinoin. Niin sanottu kärsivällinen, kansallisen tason ympärille kietoutunut pääoma vahvisti kartellivaltiota. Mutta kuten Kuisma huomauttaa, kartellit pitää nähdä myös laajemmassa yhteiskuntapoliittisessa merkityksessä. Ne liittyivät pyrkimykseen luoda kansallisen tason yhteiskunnallista järjestystä, yhteiskuntarauhaa, jossa valtio saattoi keskittyä instituutioiden ja kansalaiset omien asuinsijojensa rakentamiseen. Taloudellinen eliitti saattoi tässä tilanteessa rauhassa harkita tulevia toimiaan.

Kartellivaltiota ei voi ymmärtää ottamatta huomioon kylmän sodan kontekstia ja suomalaisten poliittisten ryhmien pyrkimystä estää valtion muuttuminen kommunistiseksi yhteiskunnaksi tai suorastaan Neuvostoliiton osaksi. Tässä tilanteessa sekä kilpailua ihannoiva markkinaradikalismi että vasemmistoradikalismi koettiin vallinneen poliittisen järjestelmän kannalta vaarallisiksi kehityssuunniksi. Hyödyllinen kansalainen oli yhteiskunnallisen järjestelmän osa, joka ei ollut taipuvainen radikalismiin, oli lojaali valtiovallalle ja kykeni jollakin tavalla osallistumaan teknistyvän valtion kasvupyrkimyksiin.

Myös nykyinen yhteiskuntakehitys ihannoi kasvua. Mutta kasvun tuottamisen periaatteissa ja kasvupolitiikan pyrkimyksissä on huomattavia eroja kartellivaltion aikaan. Nyt kasvun tuottamisella ja yhteiskuntarauhan luomisella ja ylläpitämisellä ei ole aikaisemman veroista linkkiä. Kansallisen painottamisesta on siirrytty kansainvälisyyden jossakin määrin sisällöttömään ihannoimiseen. Kilpailun lisääminen ihmisten, paikkakuntien, yritysten, yliopistojen ja jopa valtion ministeriöiden ja muiden laitosten välillä on muodostunut lähes kyseenalaistamattomaksi pyrkimykseksi. Tämän ilmentymänä jokaisella yhteiskuntapolitiikan lohkolla tehostamisesta, virtaviivaistamisesta, keskittämisestä, yksikkökoon kasvattamisesta, karsimisesta, huipulle pyrkimisestä, lisääntyvästä kansainvälistymisestä ja kaiken toiminnan taloudellisen hyödyllisyyden tavoittelusta on tullut toiminnan punainen lanka sekä hyvän elämän tavoittelun keskeinen kulmakivi. Maltillisuus ei näyttäydy poliittisena hyveenä entiseen tapaan.

Nykyisessä yhteiskuntakehityksessä on sekä voittajia että häviäjiä. Voi kysyä, miten suuri osa suomalaisia kykenee aidosti sijoittamaan itsensä sellaisiin valtiostrategioihin, joissa kansallinen selviytyminen rinnastetaan kansainvälisen huipun tavoitteluun globaalissa innovaatiotaloudessa. On aivan mahdollista, että nykykehityksen seurauksena suuri joukko suomalaisia kokee vähitellen putoavansa hyödyllisten kansalaisten luokasta eräänlaisiksi kustannustaakoiksi, joita ei kuitenkaan voida irtisanoa tuotantotaloudellisen kalkyylin varaankaan rakentuvasta valtiosta.

Suomella ei ole paluuta kartellivaltion aikaan, 1960-luvun oletettuihin harmaisiin väreihin. Mutta lisää tutkimusta tarvitaan sen suhteen, millaisia seurauksia kovenevan kilpailun nimeen vannovalla yhteiskuntapolitiikalla on eri alueilla ja erilaisten ihmisryhmien näkökulmasta. Me emme yksinkertaisesti tiedä tarpeeksi.

Blogiarkisto

Viimeksi muokattu 23.3.2015
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »