Sami Moisio: Poliittisuuden häivyttäminen ja Suomen aluerakenne

28.11.2011

Euroopan talouskriisi on saanut aikaan monia mielenkiintoisia prosesseja. Kiinnostuneena on voitu seurata esimerkiksi sitä, miten voimakkaasti ensin Kreikassa ja myöhemmin Italiassa pääministereiksi nousseista taloustieteilijöistä on visioitu kriisin pelastajia. Viesti on ollut, että kyseisten maiden poliitikot ovat johtaneet maansa ja koko Euroopan kriisiin toimimalla poliittisesti väärällä tavalla. He ovat vahtineet saavutettuja etuja, miettineet puolueiden kannatuslukuja ja toimineet vailla taloudellista harkintaa. Tämän mukaan poliittinen järjestelmä on epäonnistunut, eli että kyse on governmental failuresta marketfailuren sijasta.

Kreikan ja Italian pääministerivaihdokset kuvaavat prosessia, jossa politiikka ikään kuin häivytetään yhteiskunnallisesta päätöksenteosta. Taloustieteilijät ovat nousseet esiin rationaalisina asioiden hoitajina, jotka ovat irrallaan politiikasta ja joiden päätöksiin ei liity poliittisen pelin aiheuttamaa ”hajataittoa” tai intressien puolustamista. He ovat saaneet ikään kuin yhteiskuntalääkärin tehtävän. Samalla talouden ammattilaisten edustama tietämys kuitenkin ikään kuin tempaa talouden irralleen politiikasta. Taloudesta muodostuu omalakinen sfäärinsä, jossa asioita on mahdollista hoitaa neutraalisti, järkevästi ja arvoista vapaana. Kysyä sopii, miksi tätä Euroopan kriisin ratkaisukeinoa ei sovellettaisi myös muualla ja kaikkina aikoina? Miten vahvoja valtioita Saksa tai Suomi poliittisesta järjestelmästä riippumattomien tieteilijöiden johtamina olisivatkaan, jos ne kerran ovat poliitikkojenkin vedossa yltäneet erilaisten yhdysvaltalaisten luottoluokitusyritysten määrittämään kategoriaan AAA?

Monet kriittiset poliittisen taloustieteen edustajat ovat edellisen, demokraattista poliittista järjestelmää koskevan ajatusleikin näkökulmasta ilonpilaajia. He esittävät, että talous on läpeensä poliittista ja että jokaista aikaa leimaa tietynlainen johtava jäsennys taloudesta, markkinoista ja yhteiskunnallisista toimijoista. Tämän mukaan nykyhetki perustuu aina vallitseviin käsityksiin siitä, miten maailmassa menestytään ja millaisia kansalaisia, paikkoja ja poliittisia rakenteita menestyksen tuottamiseksi tarvitaan. Tietynkaltainen poliittis-taloudellinen tietoaines koskien markkinoiden lakeja, valtioiden olemusta ja yksilöiden toimintaa on siksi nytkin vallalla. Voimakkaat pyrkimykset aineellisen ja aineettoman yksityistämiseen, finansialisaatio ja vallitsevat sääntelytoimet eivät ole syntyneet poliittisessa tyhjiössä, vaan ne on ymmärrettävä käytännöiksi, jotka heijastelevat ajallemme tyypillisiä poliittisia järkeilyn muotoja.

Poliittisuuden häivyttäminen on Suomessakin tunkeutumassa monille yhteiskuntaelämän sektoreille. Tietynlaisen taloudellisen analyysin avulla hallitseminen on toisin sanoen tullut aikaisempaa selvemmin esille. Tämä esiintyy hyvin sellaisessa poliittisessa retoriikassa, jossa vaaditaan voimakasta valtion uudistamista tai valtion väestön ominaisuuksien ja taipumusten kehittämistä. Globaalissa maailmassa menestyvästä yrittäjäkansalaisesta, joka aktiivisesti pyrkii löytämään luovan olemuksensa, on vähittäin muodostumassa kansalaisen ideaalityyppi. Jotta tällaista väestöä saataisiin synnytettyä, tehdään monenkirjava joukko poliittisia valintoja, jotka koskettavat yksilöiden koko elämänkaarta. Juuri tätä kautta yhteiskunnassa tehtävät poliittiset valinnat koskevat esimerkiksi erilaisia koulutusaloja ja niillä tuotettua osaamista.

Poliittisuuden häivyttäminen on ollut hyvin esillä keskustelussa Suomen valtion tulevasta aluerakenteesta tai valtion sisäisestä jakamisesta erilaisiin alueisiin. Hyvin mielenkiintoinen prosessi alkoi kun 1980-luvun lopulta siirryttiin hierarkkisesta aluesuunnittelusta niin kutsuttuun strategiseen aluesuunnitteluun. Strateginen aluesuunnittelu on Suomessakin kietoutunut eräänlaisen avoimen tilallisuuden mieltämisen varaan. Tällöin ajatellaan, että paikkakuntien ja yksittäisten toimijain verkosto on korvannut hallinnolliset rajat ja että suurimpien kaupunkiseutujen merkitys valtion menestyksen luomisessa on entisestään korostumassa. Samalla pidetään selvänä, että paikkojen ja alueiden joustava hallinta on korvannut hierarkkisen hallinnon ja että sosiaaliset suhteet jäsentyvät enenevässä määrin ylipaikallisesti ja -kansallisesti. Näin on sitouduttu oletukseen siitä, että tiedon, pääoman ja osaajien maailmanlaajuisista virroista on muodostunut erilaisten urbaanien kasaantumien verkosto, joka kuvaa maailman nykyistä olemusta valtioiden karttaa paremmin. Keskeiseksi politiikkaongelmaksi nousee tällöin se, miten tuohon verkostoon saataisiin liitettyä ainakin osa valtioalueesta. Juuri strategisessa aluesuunnittelussa alettiin fyysisen etäisyyden asemesta painottaa paikkojen ja alueiden kiinnittymistä tärkeisiin globaalisiin prosesseihin.

Verkostojen, suhteellisen tilallisuuden ja ylikansallisen painotus on Suomessa esiintynyt esimerkiksi sellaisina käsitteinä kuten metropoli, huippuyliopisto tai innovaatioiden ekosysteemi. Kyseiset käsitteet saavat voimansa globaalille tasolle projisoidun ja oleellisesti taloudellisten suhteiden varaan rakentuvan verkoston oletetuista ominaisuuksista.

Strategisessa aluesuunnittelussa paljon esiintyvä ajatus tietynkaltaisten verkostojen paremmuudesta suhteessa hierarkkisiin rakenteisiin on keskeinen Suomen aluerakenteen muokkaamiseen vaikuttava nykyilmiö. Erilaisia verkostoja, niiden solmupisteitä sekä kansallista ja kansainvälistä vuorovaikutusta kuvaavia symboleita kartoille piirtämällä on mahdollista luoda kuvaa talouden maailmasta, jossa on yksinkertaisesti toimittava tietyllä tavalla. Samalla peittyy se poliittisuus, joka väistämättä liittyy valtion tilallisten rakenteiden muokkaamiseen.

Blogiarkisto

Viimeksi muokattu 23.3.2015
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »