Minna Palmroth: Pieni kertomus innovaatioista ja tutkimuksesta

16.8.2011

Minna Palmroth on Helsingin yliopiston laskennallisen avaruusfysiikan professori.

Eräänä iltana noin puoli vuotta sitten mennessämme nukkumaan puolisoni aloitti, että 'kuules, olen vähän ajatellut'. Jälkeen päin ajatellen tässä kohdassa olisi pitänyt sulkea korvansa ja alkaa laulamaan kovalla äänellä.

Mistäkö oli kysymys? Puolisoni oli ajatellut tuohon aikaan melko tiuhaan sattuneita katastrofeja ja  luonnonmullistuksia, ja tehnyt keksinnön auttaakseen hätään joutuneita ihmisiä. Tuota keksintöä siinä sitten vatvottiin yösydännä. Aamulla soitin kaverilleni, joka oli tuolloin töissä erään suurehkon firman keksintöosastolla. Kaverini hiljeni langan päässä, ja ehdin jo tuomitsemaan keksinnön epäonnistuneeksi. Sitten kaverini sanoi lähes kuiskaten: "Tämä on parasta, mitä olen kuullut vuosiin".

Siitä lähti uskomattomalla vauhdilla etenevä vapaa-ajan projekti. Kaverini pyysi mukaan kaksi muutakin kaveriaan, jolloin tiimin yhteenlaskettu patenttimäärä kohosi kolminumeroiseen lukuun. Ympäri Suomea sijoitettu viisikkomme innovoi iltaisin lisää, roikkui skypessä, kahlasi netissä, ja piti projektista kirjaa pilvipalvelimella. Tiimiläisten työelämässä hankkima rautainen ammattitaito tuntui loksahtavan paikalleen. Olin imeytynyt hankkeeseen, jota puski eteenpäin uusien katastrofien ruokkima innostuksen kirkas liekki. Pitkällä tutkijanurallani kokemus on ainutlaatuinen, vaikka työyhteisömme onkin yleisesti arvostettu innovatiivisuusasteikolla korkealle.

Projektin tiedeosio valmistui vauhdikkaasti. Miten kaunis on huvikseen puurtamalla saavutettu tulos! Tuli päätöksenteon aika. Työtä oli tehty niin intensiivisesti, että firman perustamatta jättäminen olisi tuntunut epäonnistumiselta. Patentteja nyt ainakin pitäisi hankkia. Tiimin patenttiasiantuntija kertoi patenttilainsäädännöstä ja julmista patenttisodista yritysmaailmassa. Byrokratia, lainsäädäntö ja yritysten reaalimaailma toimi kuin paksu märkä lehtimassa juhannuskokon ympärillä. Hiipunut liekki kuoli juteltuani tutun yrityspankinjohtajan kanssa. Pitäisi olla kassavirtaa ja asiakkaita.

Tiedepoliitikot ovat viime aikoina alkaneet puhua yhä enemmän tutkimuksen kaupallisesta hyödyntämisestä, sillä totta on, että Suomi tarvitsee uusia kasvufirmoja. Suomessa kuitenkin 'normiyrittäjä' saa lainaa laitteistoa vastaan, mutta tietointensiivisen kasvufirman vetäjällä vakuudet ovat korvien välissä. Tyypillisellä pankinjohtajalla ei ole kapasiteettia päättää, mikä ideoista kantaa, ja mikä on teknisesti toteutettavissa. Rahoitusta löytyy kyllä muualta, mutta kenttä on niin sekava ja täynnä sudenkuoppia, että kovaksikeitetty tiederahoituksen asiantuntija kauhistuu, ja iltaisin alkaa löytyä kiinnostavampaa tekemistä. Innovatiiviset ammattilaiset ovat tyypillisesti kiinni hyvässä työpaikassa, jota ei haluta jättää. Firman perustamisaikeet kaatuvat lopulta siihen tosiasiaan, että firmaa ei ole pakko perustaa. Ei ole pakko.

Väitän, että tutkimuksesta innovaatioita -strategiasta on hyvin helppo pitää meteliä, mutta varsinainen toteutus onkin paljon vaikeampaa. Tarvittaisiin instituutteja, joissa on edustettuina sekä tieteellinen tutkimus että kaupallistamisosasto, koska tyypillinen innovoija ei ole tyypillinen kaupallistaja. Tarvittaisiin foorumeita, joissa innovoijat kohtaavat ne, joiden on pakko perustaa firma. Jälkimmäisenä mainittuja ovat yhä useammin kansainväliset ammattilaiset, joiden on kielisyistä vaikea löytää työpaikkaa Suomesta. Tarvittaisiin asiantuntija-arvioita pankeille, jotta helmet voitaisiin tunnistaa. Sektoritutkimuslaitosten osalta kuuluu joskus puhetta tutkimuksen siirtämisestä yliopistoihin, vaikka tämä nostaisi entistä korkeammat aidat tutkimuksen ja reaalimaailman väliin. Mikäli valtion strategiana ylipäätään on synnyttää kasvufirmoja, ei tiedettä ja tutkimusta ole varaa kurjistaa, vaan tarvitaan tutkimuksen ja yritysmaailman vuoropuhelua ilman pelkoa siitä, että toinen puoli vetää välistä.

Innovaatioprosessi oli ehkä sittenkin ihan hyvä opetus. Ensinnäkin varsinainen innovaatio on pientä verrattuna yrityksen perustamiseen liittyvään raakaan ja tylsään puskentaan. Mutta ilman ideaa, tulitikun raapaisua, ei synny kokkoa. Ehkäpä hiillos vielä roihahtaa, kunhan meneillään oleva patenttiprosessi hiukan selkiyttää tilannetta. Ehkäpä se 'kuules, olen vähän ajatellut' oli sittenkin hyvä kuunnella loppuun.

Akatemian blogeissa tiedeyhteisöä edustavat vierailevat bloggaajat kirjoittavat tiede- ja tutkimusmaailman ajankohtaisista kuulumisista, tutkijantyön arjesta ja tutkimusaiheistaan. Kirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan.

Blogiarkisto

Viimeksi muokattu 30.8.2017
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »