Jukka Reivinen: Eikö kakkossija riitä?

25.1.2011

Vuosi 2011 on alkanut, Tukesin ja ilotulitteiden maahantuojien järjestämä varsinainen ilotulitusooppera ”Kielletäänkö raketit?” sai viimeisen iltansa ihan kalkkiviivoilla. Erilaisissa innovaatiohiillostamoissa ja muissa mehiläiskennoissa on kinkkurasvoja sulateltu ja muutettu innovaatioiksi jo kolmen viikon ajan.

Heti seuraavaksi haluaisin kieltää sanan bio-nokia. Tai metsä-nokian tai minkä tahansa yhdyssanan, jonka jälkimmäisenä osana on sana nokia ja jolla viitataan siihen, että nyt tähän maahan tarvitaan ja vähän äkkiä joku kasvuyritys, joka on pörssiarvoltaan vähintään samankokoinen, kuin Nokia vuonna 2000. Kaikki muut mahdolliset tulevaisuudennäkymät ovat kestämättömiä. Muuten taannumme impivaaralaisuuteen, joudumme siirtymään oravannahkatalouteen ja raamatulliset vitsaukset uhkaavat yrityshautomon, kiihdyttämön, reaktorin, kompressorin tai mitä näitä nyt on, ovella.

Koska kehu aina hivelee ja varsinkin omakehu, niin palautellaanpa mieleen muutamia viimeaikaisia kansainvälisiä tilastoja eri maiden juoksukilpailuista. Lapset ja nuoret ensin. 9. luokkalaisten koululaisten lukutaitoa, matemaattista ja luonnontieteellistä osaamista mittaavissa jo neljä kertaa toteutetuissa PISA-tutkimuksissa suomalaiset nuoret ovat aina olleet, jos eivät ihan ensimmäisinä, niin ainakin maailman kärkisijoilla. Tosin kouluviihtyvyydessä ja sosiaalisissa suhteissa suomalaiset teinit ovat lähempänä häntäpäätä. Tämähän on sinänsä hyvä asia. Oppivatpa tarpeeksi aikaisin, mitä tuleman pitää. Työikäisten huippuunsa tehostettuihin ja turboahdettuihin innovaatiopajoihin ei ole tultu viihtymään, vaan tekemään töitä. Ja jos kuvittelevat vielä, että palkkaa pitäisi saada enemmän, kuin mitä itä-helsinkiläisen yksiön vuokraan kuluu, niin siirretään koko paja sitten Intian Gurgaonin maaseudulle. Kyllä siellä tekijöitä riittää, meinaan.

Ja lisää tuloksia. World Economic Forumin (WEF) vuoden 2009 tilastojen mukaan Suomi sijoittui kuudennelle sijalle globaalin kilpailukyvyn indeksillä mitattuna. Vuonna 2010 sijoitus oli pudonnut yhdellä pykälällä seitsemänneksi. Sveitsiläisen IMD:n kilpailukykylistalla Suomi oli vuonna 2009 sijalla 9, mutta vuonna 2010 sijoitus oli tippunut kymmenen pykälää alaspäin sijalle 19. Research.fi –sivuston mukaan syinä pudotukseen ovat olleet bruttokansantuotteen lasku ja julkisen (niinpä!) talouden heikkeneminen. Ja vielä edelleen; Euroopan komission vuonna 2010 julkaiseman EU27 maiden innovaatiokykyä (EIS 2009) mittaavan indeksin perusteella Suomi sijoittui toiselle sijalle heti Ruotsin jälkeen. No tässä ei kai sinänsä ole mitään ihmeellistä, koska samoin käy aina jääkiekko-otteluissakin ja marssijärjestys voidaan ottaa annettuna asiana, mitä vastaan on turha taistella. Mutta ei tässäkään vielä kaikki. Sokerina pohjalla Newsweek-lehden viime vuonna tehdyn maavertailun perusteella Suomi oli kokonaispisteissä maailman paras maa ja tässä sentään arvioitiin koulutusta, taloutta, poliittisia oloja ja elämän laatuakin.

Koska mittaaminen on päivän sana ja suomalaisessa kulttuurissa nykyään erityisen arvostettua, niin voisi kysyä, että eikö tämä jo riitä? Eikö talvisodan voittajalle ikinä riitä kakkossija? Oliko Nokian menestys Suomessa lopulta meille kulttuurisesti siunaus vai kirous? Onko yksi iso osaamiseen, mutta osittain sattumaankin perustuva onnistuminen tuonut suomalaiseen T&K&I-keskusteluun ikuisen pompöösin luonteen? 1990-luvun loppupuolelta lähtien kasvuyrittäjyyttä jonkin verran sivusta seuranneena joskus hymyilyttävät nämä Powerpoint-esitykset, joissa teknoyrittäjä parin vuoden historialla maalaa tulevaisuudenkuvia satojen miljoonien markkinanäkymistä – ”siis niinku vähintään”, eikä silti kansainvälinen riskirahoittaja tule tuputtamaan massia. Mutta Suomi hyvä, eivätkö markkinat ole kuitenkin aina oikeassa tai näinhän meille opetetaan? Tuollaisilla voittokertoimilla olisi jokainen toto-mies valmis sijoittamaan suomalaiseen biokioskiin tai tietokoneviilaamoon vaikka mitä.

Mutta siis miksi kansainvälisesti hyviksi arvioidut tuotannontekijämme eivät käänny menestykseksi, kun kerran Suomi on arvioitu erinomaiseksi ympäristöksi jopa kuluttaa niitä tuotannon tuloksia? Ai niin, mutta kaikki ikävä, myös sadepäivätkin, ovat kiinni suomalaisesta raa’asta verotuksesta. Eräs julkisuudessa usein esiintyvä joka alan asiantuntija on ollut huolestunut suomalaisten huippuosaajien siirtymisestä alhaisemman verotuksen maihin. Koettu todellisuus ja historiatieto eivät tosin tue tällaista käyttäytymismallia, mutta ei se estä silti pitämästä verotusta jatkuvasti poliittisella agendalla. Jerseyn saarilla on varmasti alhainen verotus, mutta ehkä kovin vähän töitä huippuosaajille - muuta kuin huippukokeille. En tosin epäile sikäläisen hummerikeiton maukkautta.

Jorma Ollilan vetämä Suomen brändityöryhmä päätyi viime vuonna johtopäätöksissään toteamaan monet jo olemassa olevat asiat hyviksi, jos vain suomalaiset itse osaisivat niitä arvostaa. Mihinkään suuriin kasvojenkohotuksiin työryhmä ei katsonut olevan tarvetta. Meillä menee ihan hyvin viisimiljoonaiseksi kansaksi. Silti köyhyys, eriarvoistuminen ja kansalaisten jakautuminen pärjääjiin ja ruokajonoissa seisojiin ovat todellisia ongelmia ja niihin pitää puuttua. Hyvin toimeentulevan kansanosan ongelmat rajoittuvat kuitenkin lähinnä siihen onko citymaasturin GPS-navigaattorin karttapäivitys viimeisintä versiota.

Blogiarkisto

Viimeksi muokattu 23.3.2015
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »