Akatemiaprofessori Rauno Alatalosta vuoden professori

14.1.2003
Professoriliitto on valinnut Vuoden Professoriksi 2001 akatemiaprofessori Rauno Alatalon. Nimitys julkistettiin Communicatio Academica -seminaarin yhteydessä perjantaina Vaasassa.

Rauno Alatalo (synt. 1952) on yksi maailman johtavia evoluutioekologian tutkijoita. Hän on toiminut Jyväskylän yliopiston biologian, erityisesti ekologian ja ympäristönhoidon professorina vuodesta 1994. Nimityksen akatemiaprofessoriksi hän sai vuonna 1997. Vahvasti nousujohteiseen uraan kuuluu, että Alatalo on evoluutioekologian huippuyksikön ja tutkijankoulun johtaja. Evoluutioekologia on tutkimuksen huippuyksikkö kaudella 2000-2005.

Akatemiaprofessori Alatalo on kunnostautunut jatko-opintojen ohjaajana. Hänen johtamassaan huippututkimusyksikössä työskentelee 11 senioritutkijaa, 10 post doc -tutkijaa ja 20 jatko-opiskelijaa. Monet tutkimustulokset ovat päätyneet arvostetun Nature-lehden palstoille.

Alatalo väitteli vuonna 1980 Uppsalan yliopistossa. Väitöskirja käsitteli pohjoisten metsien lintuyhteisöjä. Suomeen hän palasi vuonna 1986. Uraa uurtava tutkimustyö pohjautuu evolutiiviseen lähtökohtaan selitettäessä ekologisia prosesseja: eläinten ja kasvien toiminnan ymmärtäminen lähtee perimmältään luonnonvalinnasta ja eliöiden sopeutumisesta ympäristöönsä. Alatalon tutkimukset ovat keskittyneet eläinten pariutumismenestyksen ja sen vaikutusten selvittämiseen. Tätä on tutkittu muun muassa kirjosieppojen, teerien ja hämähäkkien avulla.

Vuoden Professori on kysytty luennoitsija monissa ulkomaisissa yliopistoissa. Kansainvälisesti näkyvä tutkimus on johtanut myös moniin luottamustoimiin. Alatalo on toiminut pohjoismaisen ornitologisen liiton puheenjohtajana, toimitusneuvoston jäsenenä Behavioral Ecology -lehdessä sekä eurooppalaisen evoluutiobiologian järjestön ja brittiläisen eläinten käyttäytymistutkimusjärjestön valtuuskunnissa.

Professoriliitto haluaa Vuoden Professori 2001 -nimityksellä korostaa perustutkimuksen merkitystä ympäristötutkimuksessa. Pitkäjänteinen eliöiden sopeutumisen tutkimus antaa arvokasta tietoa muutoksista luonnossa. Vuoden Professorin ura on myös malliesimerkki siitä kuinka Suomessa voidaan oikealla resurssien kohdentamisella saada aikaan korkean kansainvälisen tason tarvitsema tutkimusympäristö.

* * *

Lisätietoja: professori Rauno Alatalo, p. (014) 2602 306 tai (040) 5488 474

Evoluutioekologian huippuyksikön kotisivun osoite: http:/www.jyu.fi/bio/EvolutionaryEcology.html

Valinnan perusteista: puheenjohtaja Juhani Keinonen (Professoriliitto), 040 5102 631;

(Lähde: Professoriliiton tiedote)

Viimeksi muokattu 19.3.2015
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »