SV EN

Akatemiatutkijan palkkauksen joustoja lisätään

23.1.2017

Suomen Akatemia lisää joustoa akatemiatutkijan palkkaukseen liittyviin ehtoihin. Akatemiatutkija voi saada osan palkkauksesta muualta kuin Akatemiasta. Tällaisessa tapauksessa palkkaukseen tarkoitettua rahoitusta voi käyttää tutkimuksen osaan, joka jäisi muuten toteutumatta. Mahdollisuutta osarahoitukseen voi Akatemiasta hakea vain akatemiatutkija itse.

Muualta tulevan palkanosan tulee olla osoitettu tutkimustehtäviin tai tutkijan on työskenneltävä akatemiatutkijan tehtävän ohella tutkimustehtäviin tähtäävässä yliopiston urajärjestelmässä. Urajärjestelmässä yliopisto sitoutuu arviointimenettelyn perusteella vakinaistamaan tutkijan työsuhteen hänen edettyään määrätylle tasolle.

Muualta tulevan palkan osuus on vuositasolla enintään 30 prosenttia. Osarahoitus ei voi olla Akatemian tutkimusrahoitusta. Käytäntöä on mahdollista soveltaa myös jo akatemiatutkijan tehtävässä oleviin.

Akatemian lähtökohta on, että akatemiatutkijan tehtävä on kokoaikainen tutkimustehtävä, jossa tutkija pätevöityy edelleen vaativampiin tutkijan tehtäviin. Akatemiatutkijan tehtävään sisältyy edelleen omaan tutkimustyöhön liittyvän opetuksen antaminen.

Akatemiatutkijan palkkaus voi olla yhteisrahoitteinen kahdessa tapauksessa:

1. Muu palkanosa on osoitettu tutkimustehtäviin

Jos akatemiatutkija haluaa vastaanottaa osan palkastaan muusta kuin Suomen Akatemian tutkimusrahoituksesta, tulee muun palkkauksen olla osoitettu sellaisiin tutkimustehtäviin, jotka tukevat akatemiatutkijan uraa ja jotka voidaan toteuttaa sen rinnalla ilman, että Akatemian rahoittaman tutkimustyön toteuttaminen vaarantuu.

Toisaalta Akatemia pyrkii palkkauksen joustavuudella edesauttamaan akatemiatutkijan pätevöitymistä niissä tilanteissa, joissa toisen tutkimustehtävän yhdistäminen akatemiatutkijan tehtävään edistää hänen uraansa. Palkan osarahoitus voi tulla esimerkiksi muulta tutkimusrahoittajalta tai oman organisaation sellaisesta tutkimustehtävästä, joka sijoittuu samalle tutkijanuravaiheelle kuin akatemiatutkija.

2. Akatemiatutkija työskentelee yliopiston urajärjestelmässä

Työskentely tutkimustehtävään tähtäävässä yliopiston urajärjestelmässä (esim. tenure track) edellyttää usein pätevöitymistä myös muissa kuin tutkimustehtävissä. Urajärjestelmässä oleva akatemiatutkija voi jatkossa saada osan palkastaan yliopistostaan, jolloin hän voi käyttää vastaavan osan työajastaan urajärjestelmässä etenemisen kannalta välttämättömiin tehtäviin, kuten opetustehtäviin.

Jos akatemiatutkija haluaa hyödyntää mahdollisuutta osarahoitukseen, hän tekee muutoshakemuksen Akatemian verkkoasioinnissa. Hakemuksen liitteiksi jätetään vapaamuotoinen perusteluliite sekä todistus, josta muu rahoitus käy ilmi.

Ohjeistus muutokseen http://www.aka.fi/fi/rahoitus/rahoituksen-kaytto/muutokset-rahoituspaatoksiin/

Lisätietoja:

  • Yksikön johtaja Pentti Pulkkinen, Suomen Akatemia, p. 029 533 5093, etunimi.sukunimi (at) aka.fi
  • Tiedeasiantuntija Harri Hautala, biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen yksikkö, p. 029 533 5019, etunimi.sukunimi (at) aka.fi
  • Johtava tiedeasiantuntija Päivi Messo, kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen yksikkö, p. 029 533 5074
  • Tiedeasiantuntija Jan Bäckman, luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen yksikkö, p. 029 533 5010, etunimi.sukunimi (at) aka.fi
  • Tiedeasiantuntija Heikki Vilen, terveyden tutkimuksen yksikkö, p. 029 533 5135, etunimi.sukunimi (at) aka.fi

 

Suomen Akatemian viestintä
Riitta Tirronen
viestintäjohtaja
p. 029 533 5118
riitta.tirronen (at) aka.fi

 

 

Viimeksi muokattu 23.1.2017
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »