SV EN

Huhtikuun hakuilmoitus on julkaistu: haettavana uudistunut huippuyksikkörahoitus ja kärkihankerahoitus

14.3.2016

Suomen Akatemian huhtikuun 2016 hakuilmoitus on julkaistu Akatemian verkkosivuilla.

Huhtikuussa avataan huippuyksikköohjelman aiehaku. Tutkimuksen huippuyksikköohjelmien tavoitteena on nostaa Suomessa tehtävän tutkimuksen laatua, uudistaa tiedettä ja edistää tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Huhtikuussa on haettavana myös Tutkimuksella eteenpäin -haku. Suomen Akatemialle on osoitettu 30 miljoonaa euroa osana hallitusohjelman kärkihankkeita. Rahoitus suunnataan jo käynnissä olevan korkeatasoisen tutkimuksen ja siitä kumpuavan hyödyntämisen edistämiseen. Kärkihankerahoituksella tuetaan erityisesti nuoren tutkijasukupolven tutkijoita.  

Uudessa Terveyttä kohorteista ja biopankeista - pilottiohjelmassa ei rahoiteta uutta tutkimusta, vaan jo rahoituksen saaneiden hankkeiden integraatiota. Haettavaksi tulee myös uusi akatemiaohjelma Biofuture2025.

Tutkimusinfrastruktuurirahoituksen, FIRI 2016 -haku aukeaa huhtikuussa. Suomen Akatemia ei järjestä tutkimusinfrastruktuurihakuja tiekartan infrastruktuureille eikä uusille avauksille vuonna 2017. Siksi tutkimusinfrastruktuurikomitea toivoo FIRI 2016 -hauissa monivuotisia rahoitushakemuksia.

Hakemuksen voi jättää Suomen Akatemian verkkoasiointiin 1.-27.4.2016.

Hakuilmoituksen käännös julkaistaan englanniksi maaliskuun aikana ja ruotsiksi haun avautuessa.

Huhtikuussa 2016 haettavana oleva rahoitus:

Tutkimus

  • Tutkimuksen huippuyksikköohjelma (2018–2025), aiehaku
  • Akatemiaohjelmat ja niihin liittyvät haut
    • Biofuture2025 -akatemiaohjelma, aiehaku                           
    • Terveyttä kohorteista ja biopankeista (COHORT) -akatemiaohjelma, aiehaku
    • Uusi energia -ohjelmaan liittyvä kansainvälinen yhteishankehaku: Inno Indigo
    • Suunnatut haut
      • Kärkihankehaku, Tutkimuksella eteenpäin
      • Etelämanner-tutkimus
      • ICT 2023 tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-ohjelma, temaattinen haku: autonomiset ja ihmisen kykyjä laajentavat järjestelmät

Tutkijalle

  • Erityisrahoitus NSF:n stipendiaateille työskentelyjaksoon Suomessa

Tutkimusympäristö

  • Tutkimusinfrastruktuurihaku FIRI 2016 (hakuaika päättyy vasta 16.5.2016)
  • EU-hankkeiden vastinrahoitus suorituspaikoille (jatkuva haku)   
Viimeksi muokattu 25.3.2016
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »